Musiikki – mitä se on?

[Samja]

Sen verran tässä ennen musiikki-aiheen perumistani totean, että musiikki syntyy esimerkiksi säveltäjän päässä.
Kuuronkin. Ei tarvita mitään kuulijaa, ei edes kuulemista.

Tästä on esimerkkinä monetkin säveltäjät, tunnetuimpia kuuroutunut Beethoven.

Eikö ole ihan helposti käsitettävissä se, että aistumuksia voi käydä läpitte yhä uudelleen? Varsinkin jos on ollut itse rakentamassa musiikkia jota samalla on joskus kuullut. Näitä aivotuotteitahan voi sitten miksaillakin jälkikäteen kun ihminen sattuu olemaan melko luova.

Musiikkia ovat ne ääniärsykkeet, jotka saavat aivojen limbisen järjestelmän aktivoitumaan.
=>
Yksilön kannalta musiikkia ovat ne hermoimpulssi(joukot), jotka saavat ihmisen limbisen järjestelmä aktivoitumaan.

PS.  En tee mitään tieteellisiä lausuntoja vaikka tuossa vilahtikin joku tieteellinen sana. Puhdasta spekulointia.

[Samja]

Kyllä tutkimus etenee niin, että ensin havainnoidaan arkimaailmaa ja sen jälkeen voidaan siirtyä labraan tarkempaa perustan hakemista varten.

Kyllähän aivoja ja kuuloa on tutkittu aika perkeleesti. Ei se alusta ala. Ja labraankin on siirrytty, koska ulkoilmassa tutkimus on hankalaa.

Mutta silti kehityksessä on olemassa kierrossykli arkihavainnot => labra. Tämä toistuu. Labran ulkopuolelta voidaan tarvita jatkuvasti jotain uutta.

Jos musiikin hermostollisia vaikutuksia mitataan labrassa sähköpiuhojen,... härvelien avulla, voidaan hyötyä paljon esim psykologisesta kenttätiedosta. Osataan ehkä kohdentaa tutkimuksia paremmin. Samoin voidaan tutkia eläinten reagointia ääniin. Jospa tämä antaisi jotain vihjeitä tutkimukselle... Kaikki ulkomaailman havainnot eivät tarvitse olla edes minkään tutkimuksen tulosta vaan joskus arkihavainnot voivat auttaa kohti punaista lankaa. (vrt. tiedemiestä, jonka päähän tipahti omena)

[THL tiedottaa]

... psykologisesta kenttätiedosta.

(Toi omenan päähän tippuminen on pelkkä maalaislegenda.)

Mut mitä sä Samja oikeen valitat?

Mies kirjottaa:

psykologisesta kenttätiedosta

ja sit vielä ruikuttaa, että on niin hankala ottaa osaa keskusteluun, kun se on niin tieteellistä.

[THL tiedottaa]

Sen verran tässä ennen musiikki-aiheen perumistani totean, että musiikki syntyy esimerkiksi säveltäjän päässä.
Kuuronkin. Ei tarvita mitään kuulijaa, ei edes kuulemista.

Tästä on esimerkkinä monetkin säveltäjät, tunnetuimpia kuuroutunut Beethoven.

Eikö ole ihan helposti käsitettävissä se, että aistumuksia voi käydä läpitte yhä uudelleen? Varsinkin jos on ollut itse rakentamassa musiikkia jota samalla on joskus kuullut. Näitä aivotuotteitahan voi sitten miksaillakin jälkikäteen kun ihminen sattuu olemaan melko luova.

On toi näemmä joillekin ihan helppo nakki.

Beethovenin kyky säveltää vielä kuuroutuneenakin perustui tietysti hänen erinomaiseen nuotinlukutaitoonsa.
Ei siihen kuuloa tarvittu.

Tietysti voidaan aprikoida sitä, että minkälaisia äänikuvia hänelle oli tallentunut muistiin suuren orkesterin yhteissoinnista erilaisilla nuotinnuksilla ja soitinnuksilla.
Mutta tuo kaikki on sellaista hienosäätöä, nuottikuvasta Beethoven pystyi näkemään, skulaako teos vai ei.

[Paha setä]

Nuoteista viis. Sedän lempikysymys aiheeseen liittyen kuuluu näin: Jos mies puhuu itsekseen metsässä, eikä yksikään nainen ole kuulemassa, niin onko mies silti väärässä?

Tähän on vaikeaa antaa tyhjentävää vastausta.

[THL tiedottaa]

Siis mies nimenomaan puhuu, ei laula siellä metsässä?

Jos laulaisi, voitaisiin epäillä, että läsnä olisi muitakin miehiä.

Cosa Nostra!

http://fi.wikipedia.org/wiki/Mafia


-------------------------------

Mikäli mies todellakin puhuu metsässä aivan itsekseen, niin vastaus kysymykseesi on riippuvainen siitä, miten hyvin miehen vaimo on onnistunut kasvatustehtävässään.

[S]

Ei musiikista nauttimiseen, tai sen tuottamiseen tarvita välttämättä mitään erityistä nuotinlukutaitoa, tai muodollista musiikinalan koulutusta. Taito kunnella & ymmärtää musiikin vivahteita lähtee ihmisen kyvystä omaksua aänenvärejä, tai monimutkaisia harmonioita luontaisesti. Jotkut lahjakkaat ihmiset ymmärtävät vaistomaisesti mm. äänenkäytössä. mm puheessa olevia konnonaatioita sekä muita foneettisia juttuja, vaikka ei olisi perehtynyt itse varsinaiseen teoriaan juuri millään tavalla. Nämä omimaistaidot liittyvät pääosin myös musiikin vastaanottamiseen, sen rakenteiden käsittelemiseen yksilöllisesti, omien tunnetilojen pohjalta.

- Absoluuttinen sävelkorva on myöskin jonkinasteinen harvinaisuus, jonka omaavalla yksilöllä on mahdollisuus kuulla musiikkiin sisältyviä hienovaraisia juttuja - tunnistaa mutkikkaita melodioita, sävelkulkuja yms. sävyjä, joita musiikiin rakenteisiin kuuluu - tai oppia korvaluulolta soittamaan erilaisia instrumentteja, tuottamalla musiikillisia rakenteita vapaamuotoisesti ilman nuottinnuksien rajoitteita. Tälläinen erityiskyky on harvoilla & valituilla. He ovat tavallaan omanlaisiaan luovia persoonia, jotka pystyvät yhtäaikaa soittamaan sekä luomaan musiikkia puhtaasti impovisaatiopohjalta. Eli ovat omalla tavallaan musiikinkin saralla jotkut jopa itseoppineita luonnonlahjakkuuksia.

- Lisäksi musiikin omaksuminen täysipainoisesti, on yksilökohtaista muutenkin. Tosin turha tieteellisyys, teorisointi/analysointi joissain tapauksissa tappaa monesti musiikin todellisen syvällisen elämyksen - sen kokonaisvaltaisen kokemisen, jonka se saa parhaimmillaan kuulijassa aikaan. Toiset kokevat musiikin myös eräänlaisena terapiamuotona, psyykkisenä voimavarana - josta ammentaa sisältöä & rikkautta elämäänsä. Voisi jopa rohkeasti sanoa että; ilman musiikkia elämä voisi olla joka suhteessa myöskin paljon köyhempää?!     

[Samja]

(Toi omenan päähän tippuminen on pelkkä maalaislegenda.

Tiesin arvella jotain tuollaista, mutta tapaus oli vain sormi, joka osoitti "kuuta".

Tarkoitus oli sanoa, että tutkija ei tosiaan voi jäädä jumiin vian sinne labraan vaan hänen on hyvä nähdä myös muuta maailmaa.


Vertailua Beethoveniin.

Itse pystyn soittamaan nuoteista tutun jotenkuten, mutta en näe niitä katsomalla, että mitenkä outo kappale kulkee. Toisaalta en erota nuoteista myöskään tuttua kappaletta ennenkuin soitan sen. En osaa laulaa nuoteista.

Korvakuulolta osaan sitävastoin soittaa tuntemani kappaleet. Vähänkään oudompi kappale tosin ei ole ulkomuistista soitettavissa ihan heti, vaan vaatii hakemista.

Työpaikallani on tuuletin, joka pitää tiettyä säveltä. Kun laulaa jotain, pääsee tuon sävelen kanssa resonanssiin. Silti en osaa palauttaa säveltä nyt kun olen poissa. Tähän ei tietääkseni useimmat pysty. Minulla ei ole absoluuttista sävelkorvaa vaan suhteellinen sellainen.

[Samja]

Toiset kokevat musiikin myös eräänlaisena terapiamuotona, psyykkisenä voimavarana - josta ammentaa sisältöä & rikkautta elämäänsä. Voisi jopa rohkeasti sanoa että; ilman musiikkia elämä voisi olla joka suhteessa myöskin paljon köyhempää?!

Itselläni on lähes yksinomaan terapiamusiikkia. Jotain vastapainoa kovan elämän vastapainoksi.


Minusta musiikkimääritelmään voisi kuuluua se, että musiikin komponentit ovat jollain tapaa tuttuja. Ilman sopivaa tuttuutta ja vierautta ei synny vaikuttavaa musiikkia. Tutut kappaleet eivät esim synkkaa enää niin. Voisiko tästä vetää sen johtopäätöksen, että aivot avaavat uomiaan vaikuttavan musiikin johdosta? Aivan kuin lapsena oli todellla innostavaa kun oppi lähes jatkuvasti nopeaa tahtia.

Minua on kiinnostanut flow. Se syntyy kun toimi ei ole liian helppo vaan jollain tapaa optimaalinen suoritusvalmiuksiin nähden. Miten lähellä flowta on koettu hyvä musiikkielämys?

[S]

Musiikkiin eläytyminen on varsin yksilöllistä. Todellakin sen kuunteleminen tai luominen on parhaimmillaan täysipainoista vastapainoa arjen harmaudelle. Tuttu sekä turvallinen melodiakulku/rytmikka, jokin tutunomainen riimi, tai äänensävy herättää usein myös tietynlaisia mielikuvia/elämyksiä, luoden eri elementeistä käsinkosketeltavia tunnelmia, jotka saattavat liittyä joissain muodossa joihinkin tiettyihin tapahtumiin omassa elämässä.

- Musiikin terapeuttinen vaikutus varsinkin herkästi aistivilla ihmisillä on kiistämätöntä laatua. Musiikin kieli on lisäksi universaali globaali ilmaisumuoto, joka ei tunne rajoja, eikä ole pelkästään kulttuurisidonnaista. Näitä merkityksiä ymmärtääkseen asialle omistautumiseen riittää ihmisen luontainen eläytymiskyky, taito ottaa vastaan musiikillisia signaaleja, joka on kieltämättä varsin ominaista ihmisluonnolle jo itsessäänkin. Musikaalisuus taas on sisäsyntyinen ominaisuus, joka kehittyy ympäristön myötävaikutuksella, kullakin omaan suuntaansa. 

- Oikeastaan kaikki ympäristöstä kuuluvat äänet luonnollisine linnulauluineen, urbaaninen äänimassoineen yms. ovat jonkinlaista musiikkiin perustuvaa, sekä siihen jollakin tavalla liittyvää materiaalia - eritasoisia värähtelytaajuuksia, joista muokkautuu äänimaisemia erilaisten tarpeiden mukaan. Kukin sitten yksilöllisesti hahmottaa tai määrittelee ne omassa mielessään, omien mieltymystensä mukaan. Tämä nk. 'virtaus' syntyy juuri yksilöllisestä tunteesta/elämyksestä, jonka joku musiikkikappale tai teos saa kuulijassa aikaan. Sen kokonaisvaltaista tenhoa & voimaa ei voi edes useinmiten sanoin kuvailla, tai puhki analysoida - eikä aina tarvitsekaan. Musiikki puhukoon itse puolestaan!