Uutiset:

Outomaa on outo maa.

Mobiili päämenu

Totuus – monikasvoinen valhe?

Aloittaja THL tiedottaa, 12.05.10 - klo:15:51

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 2 Vieraat katselee tätä aihetta.

S

Taitaa olla ihan jotkut muut, kun tätä pakkaa omalla ymmärtämättömyydellään sekoittaa. Totta kai totuus sekä totuuden tulkitsijat/havaitsijat liittyvät toisiinsa. Ilman tulkitsijaa, tai havaitsijaa kun totuutta ei olisi edes olemassa, ei ainakaan siinä muodossa kuin me ihmiset olemme sen määritelleet. Tämä ensin mainitsemani luonnehdinta taisikin edellisen viestin alkuun omana tulkintanaan ilmestyä jälkeenpäin, kun sen monimerkityksellisyys alkoi tulkitsijalle valjeta.

- Totuuskin on siis puhtaasti määritelmänä vain ihmisen omaa keksintöä, niinkuin muutkin yleiseen puhekieleen juurtuneet käsitteet, joiden merkitys tosin muuttuu tulkitsijasta/tulkinnasta riippuen. Ei kai tämäkään asia ole nyt niin vaikeaa käsittää.

- Nyt tämä inttäminen alkaa kuitenkin mennä jo uhkaavasti jahkailun puolelle, joten vetäydyn välillä sivummalle - ehkä palaan asiaan jos vielä aihetta ilmenee!
- Tiedon jyvät versovat viisautta -

allekirjoittanut

Lainaus käyttäjältä: se - 12.05.10 - klo:19:04
Ässä siinä totuttuun tapaansa sekoittaa totuuden, totuuden havaitsijat ja tulkitsijat.
Totuus on olemassa, vaikka ainuttakaan tulkitsijaa ei olisi olemassa tai ainuttakaan tulkintaa ei tehtäisi.




Lainaus käyttäjältä: outopoika - 12.05.10 - klo:18:43

Totuus jostakin, on tiedettävissä. Totuus kokonaisuudesta on oma tulkinta joka voi olla suhteellisen oikea tai -virheellinen. Tuskin kuitenkaan absoluuttinen, sillä vain absoluuttinen olento voi ymmärtää absoluuttisesti.

Lainaus käyttäjältä: outopoika - 12.05.10 - klo:18:50
Kuten viisaus ei ole synonyymi monimielisyydestä,  ei myöskään Totuus ole ristiriitainen ja monisyinen käsite. Totuus on, ja me tulkitsemme sitä kukin omalta paikaltamme ja näkemämme ja ymmäryksemme mukaan.

Lainaus käyttäjältä: outopoika - 12.05.10 - klo:18:21
Totuus jostakin viittaa tapahtuneen oikeaan tulkintaan ja siihen, että on olemassa tulkitsija joka ymmärtää koko totuuden. Absoluuttisesti ja suhteellisesti.


;D      ;D      ;D  

Kerropa, onko absoluuttia olemassa?
Kirjoittamasi mukaan on olemassa tulkitsija, joka ymmärtää koko totuuden absoluuttisesti.

Mikä tai kuka on tämä mystinen absoluutti, joka tulkitsee?



Kuka on tuo Absoluuttinen Olento joka tietää: Jumala.



THL tiedottaa

Hah!
Vai että oikein Jumala.
Pidä kuule hyvänäs.

------------
Tieteenfilosofinen realismi liittyy läheisesti ontologiseen realismiin sikäli, että se olettaa tietoisuudesta riippumattoman todellisuuden olemassaolon. Tällöin ontologisen ja tieteenfilosofisen realismin eräs yhdistetty perusväitejoukko on seuraava:

On olemassa ihmismielestä (ainakin osittain) riippumaton todellisuus.
– Totuus on vastaavuussuhde kielen ja todellisuuden välillä (ja näin suhteellinen kuhunkin kieleen).
– Totuuden ja epätotuuden käsitteet soveltuvat periaatteessa kaikkiin tieteen lauseisiin (siis myös teoreettisia termejä sisältäviin lauseisiin). Teoriat pyrkivät vakavissaan kuvaamaan todellisuutta.
– Totuus on (eräs) tieteen keskeinen päämäärä, jota kohden se pyrkii.
– Yksinkertaisuus on eräs totuuden arviointiperusteista (kriteereistä).
– Ei pidä olettaa useampia oliota kuin on välttämätöntä (säästäväisyyden periaate).
– Todistuksen taakka on väitteen esittäjällä.
– Tieto todellisuudesta on ainakin yksityiskohdissaan erehtyväistä. Parhaimmatkin tieteelliset teoriat voivat olla epätosia, ja koko totuus saattaa olla ihmiselle saavuttamaton.
– Todellisuudesta voidaan kuitenkin saavuttaa tietoa; se ei ole täysin tuntematon. Tieteen teoriat voivat parhaimmillaan olla tosia (vaikka emme välttämättä ole siitä varmoja) tai lähellä totuutta.
– Tieteen käytännöllisen menestyksen paras selitys on se, että teoriat ovat olleet merkityksellisiltä osin tosia tai lähellä totta. On siis perusteltua olettaa, että tiede on edistynyt.

Tottakai, monenlaista filosofiaa on maailma täynnä.


Ei noista muiden puheista kannata välittää.

THL tiedottaa

3. 1. Realismi logiikassa ja matematiikassa
Pääartikkeli: Matemaattinen realismi
Matematiikassa realismi on matematiikanfilosofinen kanta, jonka mukaan matemaattiset entiteetit ovat olemassa itsenäisesti ihmismielestä riippumatta. Siksi emme tee matemaattisia keksintöjä vaan löytöjä, ja jos kaikkeudessa olisi muita älykkäitä olentoja, ne tekisivät samoja löytöjä. Tämän johdosta on olemassa vain yhdenlaista matematiikkaa löydettäväksi. Esimerkiksi kolmiot ovat todellisia entiteettejä, eivät ihmismielen luomuksia.


http://wapedia.mobi/fi/Realismi_(ontologia)


Ei noista muiden puheista kannata välittää.

karpalo

Lainaus käyttäjältä: se - 12.05.10 - klo:18:15
Lainaus käyttäjältä: S - 12.05.10 - klo:18:13
... lopullinen absoluuttinen totuus ...

Siis sittenkin olet sitä mieltä, että totuus on olemassa, jopa absoluuttinen sellainen?


Totuuttahan on se., mikä on tapahtunut., ei sen jälkiselvittely.

Voi voi se., et kai nyt ole tempaissut pari-kolme aperitiivia liikaa.?

Mutta se sulle suotakoon.., on niin pitkään kuitenkin saatu odottaa lämpimimpiä Ilimoja ja Hilimoja.

karpalo

Lainaus käyttäjältä: outopoika - 12.05.10 - klo:19:14

Kuka on tuo Absoluuttinen Olento joka tietää: Jumala.




Niin luulisi., mutta jos lyhyesti vastaan., ehkäpä hieman rapeakin peesaten., niin meillä se voi olla vaikka esim. pääministeri Vanhanen. Voisko olla rape ?

S

Paitsi jos taas tarkennetaan tuota hieman edellä olevaa väittämää - niin matematiikkakin on käsitteenä, logiikkoineen, kaavoineen; yms. ontologisine 'realismiin' perustuvine käsityksineen pelkkää ihmismielen luomusta. Sitä ovat myös kaikki teoreettiset pohdinnat olevaisuuden todellisuudesta. Maailmankaikkeuden mahdolliset muut älylliset olennot voivat näin määritellä nämä 'löydökset' & entiteetit omalla tavallaan - täysin erilailla, kuin me ne tajuamme tai havaitsemme.

- Meillä on kuitenkin varsin rajallinen ihmiselle ominainen tapa havannoida maailmaa - tarkoittaen myös sitä, että mm. eri eläinlajit aistivat sekä käsittävät maailman hieman eri tavalla, kuin itseään luomakunnan kruununa itseoikeutetusti pitävä 'älyllinen' ihmisolento ympäristönsä näkee. Toisin sanoen; kuviteltujen toisen sivilisaation/rodun edustajat voivat nähdä/havaita ympyrän, kolmion, neliön, kartion, tai koko maailmankaikkeuden eri perspektiivissä, miten me ihmisolennot ne näemme!  
- Tiedon jyvät versovat viisautta -

karpalo

Lainaus käyttäjältä: S - 12.05.10 - klo:19:45

- Meillä on kuitenkin varsin rajallinen ihmiselle ominainen tapa havannoida maailmaa - tarkoittaen myös sitä, että mm. eri eläinlajit aistivat sekä käsittävät maailman hieman eri tavalla, kuin itseään luomakunnan kruununa itseoikeutetusti pitävä 'älyllinen' ihmisolento ympäristönsä näkee.   

Huomattu.., huomattu., sama asia tunnistettu. Meillä esim. kissalla kotosalla on aivan erilainen käsitys Linnuista.

Kisulin mielestä., niinkuin tiedetään ovat hauskoja takaa-ajettavia lepattajia. Mutta meitä Kisulin omistajia taas surettaa tuo raakalaismaisuus.

On todella., niin mahdottoman paljon eroja juuri näissä asioissa., Miten luonto onkaan näin hassusti tämän järjestänyt.

Voisiko joku avata siitä uuden järkevämmän ketjun ?

rapevainaa

.

AUTTAKAA JOKU!
VANHUSTENTALON AITAAN ON TULLUT REIKÄ!

Aakku

Lainaus käyttäjältä: se - 12.05.10 - klo:19:04Mars kirjastoon sieltä: filosofiaaaaa!

Netistä:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Totuus
http://fi.wikipedia.org/wiki/Totuusehto
http://wapedia.mobi/fi/Realismi_(tieteenfilosofia)

Tuo Wikipedian määritelmä : "Totuus tarkoittaa yleiskielessä tavallisesti sitä mikä on totta, vastaa todellisuutta, tosiasiaa" tuo mieleen sen kun aikanaan jouduin tenttimään "Tieteenfilosofia"-nimisen pakollisen jutun ... teoksena von Wrightin "Tiede ja ihmisjärki", joka oli viimoisen päälle pottumaista luettavaa - todellista saivartelua, mutta kun tiesin, että prof. R.H. ei juurikaan kannata Wrightin ajatuksia, helpotti hieman, joten otin melko kriittisen asenteen, mikä helpotti. Itse tentti oli keskustelu ko. proffan kanssa ja siinä kaikki.

Jos pitäydymme ympäristömme hahmottamisessa, on minun mielestäni totta se, mikä voidaan aistein havaita tai mitata. Myös voidaan pitää totena matemaattista mallinnusta, jonka antamat tulokset varmennetaan kokeellisesti.

Ei materiaalisissa kysymyksissä käsittääkseni ei ole absoluuttisia totuuksia, vaan kukin henkilö tai oppisuunta määrittelee itse oman totuutensa. Minulle tällä hetkellä on ainakin totta se, että istun kurppailemassa toista aamukahvimukillista ja nakuttelen tietokoneella tätä tekstiä :)

Pikavastaus

Varoitus: tähän aiheeseen ei ole vastattu yli 356 päivään.
Jollet ole varma, että haluat vastata juuri tähän, harkitse uuden aiheen aloittamista.

Huomioi: tämä viesti näytetään vasta, kun valvoja on sen hyväksynyt.

Nimi:
Sähköposti:
Varmistus:
Ole hyvä ja jätä tämä laatikko tyhjäksi:

Oikotiet: paina ALT+S lähettääksesi viestin tai ALT+P esikatsellaksesi sitä