LENTO

Tähtien alla
jossakin siellä
taivaanrannalla asusteli
silmänkääntäjä Mikkelsson.

Pajassaan
kuun valossa
outoa laitetta rakenteli.
Pyöräänsä, avaruuspyörää
hitsaili, kilkutteli.
Öisin oli työ tehtävä
taiat, loitsut tehosi.

Valmistui pyörä
avaruuteen tähtien taa
Mikkelsson lähti seikkailemaan.

Matkalla tähtiin taakseen vilkaisi
silmänkääntäjä Mikkelsson.
Sateenvarjonsa liiteli siellä
kohti avaruuspyörää suunnisti.
Varjon pyöräänsä Mikkelsson pyydysti
ei tiedä vaikka sataisi.

Viereen Maan Mikkelsson jäi
vaikka luulikin tähdissä käyneensä.

Kotiin Mikkelsson palasi
varjonsa naulaan ripusti.

Matka tehty
unessa Mikkelsson kuussa käväisi.


juuli-19
.

Maailma on muuttunut kovin siitä kun Juuli ynnä ikätoverit töppöstelivät kotopirtin lattialla. Ei tullut aikaisillekaan mieleen lentomatkalle lähteä. Nyt on toisin. Kun katsoo lentotietoja googlelta missä näkyy kaikki maailman koneet ei voi kuin kauhistella mikä tungos on esim. New Yorkin kohdalla. Miten tuosta sumasta kukaan kentälle tai pois sieltä selviää.
Etelänmatkoja ei omalla autolla tehdä. Slalomrinteillekin usein lentäen. Myös työmatkat, pidemmät lennetään. Vaikka omatunto suorastaan rääkyy autolla kulkemaan.
Ennen kun ei paljon lennetty ei paljon putoiltukkaan. Nyt tullaan alas, pudotaan ei omasta tahdosta melkein joka päivä jossakin. Väkisin tulee mieleen ovat koneet monimutkaisine varusteineen niin heikkoja että jo esittelyssä kivenä maahan tullaan.
Vai eikö pilotti kenties ole ihan normaalikunnossa. Onko kentän henkilökunta vajaata , puuttuuko tarkkailija tältä osin että koneen rattiin päsee milloin vain ja missä kunnossa tahansa.  Jos niin ei ole onko koneiden teko niin heikko etteivät kestä. Tai onko lyöty laimin huolto. Vai tekikö pilotti huomaamattaan se lopullisen putoamisvirheen. Onko koulutus puutteellinen.
Minä en tiedä.
juuli
jk. Kuva on matkan iloisesta osasta. Tuskin halutaan katsella kuvaa pirstaleina olevasta koneesta.
.

LUOSTARIN VANHA

Tummassa illassa vaelsi luostarin vanha munkki.
Hävitettävä oli luostari, sen usko uusi määräsi.
Munkki, asuja ainoa.
Veljet ikiuneen vaipuneet.

Ei eteensä munkki nähnyt, tähdiltä suuntaa anoi
pilvet mustat taivaan peitti
ei tähdet vastanneet.

Puut vihreät joskus lämpöä soi
nyt vain vihreän kylmyyden loi
Ei yöpyä juurellaan halunnut munkki

Meren löysi.
Turvekömmänä rannallaan yön suojan antoi.

Nousi aamu
luodollaan huuto tiiran.
Ei herännyt
ei matkaa jatkanut vanhus
oli ikilepoon vaipunut
vanha apotti luostarin.


juuli-19
.

VISIITTI

Sain minä vieraaksi perhosen
minä, peltojen kauhistus, pellonojien rumistus.
Oli perhonenkin vaatimaton, kai kaaliperhonen.
Niin me istuimme lähekkäin, minä ja perhonen
kaksi rumuuttaan surevaa.

Kielellä perhojen kuiskasi perhonen :
" Nyt en minä ole ainoa. Olet ruma sinäkin.
Ei  vain minua tuijoteta sanota onpa se kalpea
ei tuommoinen ole perhonen,  mikä lie turilas.
Vaan et ole kaunis sinäkään sinusta sanotaan
ei tuo ole kukka ensinkään mikä lie rikkaruoho. "

Hetken ne vaiti istuivat  sitä rumuuttaan surivat
kun jostain ilmestyi sittikuoriainen, nosti lakkiaan
kumarsi kohteliaasti, ihan maahan asti :
"Saanko tiedustella, miten on päivä mennyt
ihanilla neideillä.
Saanko pyytää pienelle aperitiiville
tai punaiselle limonaadille.
Päivänkakkarabaarin. "

Ohdake perhoa vilkaisi:  "On tämä ennenkuulumatonta
sittiäinen kehtaa drinkille pyytää meitä kahta kaunista.
Mutta voidaanhan me lähteä.
Ei ole muutakaan tekemistä meillä kahdella kauniilla."

Niin ne lähtivät.
Ne kolme kaunista.


juuli
.

PRINSESSA NOKKAVA

Jossain kaukana maan sylissä
asui nokkava prinsessa.
Maa oli Maahismaa
toimi maahiset palvelijanaan.

Raunio oli linnansa
sen salissa pöllöt pesi.
Nokkava sen kuvitteli
kistallipalatsiksi.

Puistossa nokka pystyssä
kulki prinsessa nokkava.
Maahiset laahusta kannatteli
perhot nokkavaa piiritti.

Maahiset, sulkapäiset
jotka laahusta kannatteli
toisilleen kuiskutteli:
"Saisi lentää nokkava nokalleen
se opiksi olisi."

Jopas jotakin, niin kävikin
lensi nokkava nokalleen
nokka maahan vaon aurasi
riiviöt maahiset nauraa julkesi.

Nokkansa mullassa
linnaansa palasi prinsessa.
Nyt katsoo nokkava tarkasti
mihin astuisi.


juuli-19
.

KUVA

Ohi näyteikkunoiden
katuja kapeita kaupungin
kulki pikkuinen tyttö
käsi tiukasti kädessä äidin.
Päämääränä valokuvaamo.

Tyttöä pelotti.
Oli serkku kertonut
siellä leimahti salamat
mustasta lakanasta.

Äiti sanoi
ettei siellä tuli leiskunut
mutta mistäs äiti
sen niin varmaksi tiesi.

Tukka kammattiin
korkeaan tuoliin istutettiin
käskettiin hymyilemään
sanomaan muikku.
Kumpaankaan ei suostunut tyttö
jos se muikku näkyy kuvassa.

Maksettiin,
kadulle taas
pikkuinen tyttö
käsi tiukasti kädessä äidin.

Ulkopuolella kaupungin
metsään siirryttiin.
Pitkä matka kotiluolalle
syvällä metsässä
polkua kuljettiin.

Kuva valmistui
oli kuvassa

menninkäistyttö pikkuinen
heimonsa viimeinen.



juuli-19

.

LOVE

Minä olin metsän sieni, ihan tavallinen kanttarelli.
Kun hehkui värit syksyn minä rakastuin etanaan.
Ei siinä kauan aikailtu
muutti luokseni asumaan.

Se tuki varttani hentoa, minä sateelta suojasin.
Mietin minne johta tieni kun etanaan turvasin.
Meni kesä, tuli syksy, myrsky metsässä myllersi.
Yhä jatkui yhteiselo.
Luonto talvea odotti.

Tuli talvi,  valkean hunnun heitti ylle mun lakkini.
Kuinkas ollakaan, miten sattuikaan
lähti etana matamaan.
Jätti minut kuin rukkasen.

Matkasi muille maille, minä jäin tukea vaille.
Minä käperryin, minä luhistuin
se oli minun loppuni.

Vaan syksynä tulevana
kohtaan etanan uudestaan.


juuli-13
.

OSCAR ORAVALA

Metsässä kun kävelin, ympärille katselin
niin outoon kurreen minä törmäsin.
Oli kurre tämä mitä muotitietoisin.
Pesäkolon sisäänkäynnit oli reunustettu
oikein rautakehikoilla.
Kolossaan kai teeveekin sekä tietokone.
Sopi sitä naputella vaikk` kuinka pitkä tovi.

Kurrelta mä utelin mistä kaikki peräisin.
Kurre nauraa virnotti : " Roskatunkiolta.
Ihmiset kaikki heittää kun tulee uutta.
Minä poika etsiskelen, vanhan keräilen
Itsekseni rakentelen, koloani parantelen.
Mulla oikein toilettikin, sisävessa vallan.
Eipä tarvi kykistellä naavakuusen alla.

Lystikseni asustelen, elo hyvin maistuu.
keittiössä, grillissä onkiliero paistuu.
Toivotan nyt sulle, - Tervetuloa.
Varo oven kamanaa, on se sulle matala.
Käyhän istumaan. Viereen takkavalkean."

Minä olin äimistynyt, jopa on orava
Hallussansa oli sillä elämisen kikka.



Juuli -13
.

Ihmiselossa sattuu mukavaa ja ei-mukavaa. Ottaisi mieluusti sen mukavan vaan ei ole aina saatavilla. Siinä oli pakkorako ei-mukavan kanssa.
Sain jalkaani ruusun. En tosi ruusua vaan strepto-coccis nimisen bakteerin. Ihan kutsumatta tuli. Se tiesi viikon antibioottikuuria. Auttoi mutta lopullinen listiminen tehtiin keskussairaalassa tiputuksessa.  Sieltä pois ja hoitoa jatkettiin pari kertaa viikossa terveysasemalla.
Kerran taas lepäilin hoitopöydällä ja hoitaja ilmestyi kahden vyötä muistuttavan kangaskaitaleen kanssa. En ehtinyt kysyä mitä nuo on kun hoitaja tokaisi jotta tässä nää on tukisukat. Tuijottelin kapeita hienokudottuja kaitaleita. Hoitaja : " Nää o kyll iha kauhia tiukat ko näitte tarkotus puristaa suonet tiukast.  Sillo lähtee kävelemmää pasilisko  ko verekierto vilkastuu ."  Tuijotin sukkia epäuskoisena. Näitä tasapaksuja noin neljän sentin levyisiä listoja. "Et voi olla tosissas",,"sain uihkaistua hoiturille joka sai sentin verran sukat venymään. Sanoi olevansa ja minun  oli nämä jalkaani saatava jollakin keinoin. Totesi vielä että näihin on käyttöohje jossain mutta ei nyt tähänhätiin löydä.
Niinpä sitten tukisukat kainalossa asunnolle palailin. Yritin muovipussinkin avulla  saada operaatiota etenemään. Seurauksen oli muovipussin hankala poissaanti. Sukat palasivat lähtöviivalle. Hikosin litran ja käsiä särki. Ei menneet koipiin, sukat.
Seuraavana aamuna tuli apteekkarska tuomaan roppia ja huomasi sukat. Neuvoi miten ne parhaiten saa jalkaan. Ja menihän ne. Sukissa oli etuosassa vain kantapäät joita reunusti täysin venymätön kapea kaistale ympärillä. Sitä ei voinut pitää vaan oli saksittava reunakaitaletta muutamasta paikasta auki.
Ei ne vieläkään ihan ilman ähellyksiä mene. Varsinkin ruusukuopan päällä olevia siteitä on paha ylittää.  Huomasin kuitenkin että nämähän on oivat vehkeet . Turvotus kipeästä ruusukoivesta lähti jo ekapäivänä. Ei tunnu edes puristusta vaikka hirmuisen kiristävät on. Nyt on uutuutena vetoketjut.
Asiaan kuului tietty etten saanut mitään informointia onko se strepto vielä vai ei. Olin jo tottunut vaisuihin tietoihin . Olin 11 v MRSAN kantaja. Vaan nyt paljastui ettei sitäkään ollut ollut senkummemmin kuin enää ruusuakaan joka oli lähtenyt muille ruusumaille. MRSAssa oli puolensa, sain aina yksityishuoneen sairaalassa.
Ei koiraa karvoihin.
.

KUUN LIEKIT

Yön tähdistä liekit ilmaantui
Polttavat lieskat suli
yöhön hymyttömään.
Avaruus tulessa välkkyi
hehkui linnunrata.


Kuu vanha lieskoista tähtien
syttyi palamaan.
Elää ei kuu tahtonut
piti lieskoja ystävinään.
Paenneet tyttäret kuun
oli vartijoina tähtien valon
kaukana, kaukana poissa.

Kun nousee uusi kuu
ei koskaan se täytenä loista.
Horisontissa uusi kuu
valju, kuultava, rampa.
Ei tunteneet rannan kaislat,
Kuun kumartajat
ne odotti loistoa vanhaa.

Varjottomuuttaan oudoksui
öinen kulkija Maan.



juuli-19