Uutiset:

Outomaa on outo maa.

Mobiili päämenu

Esmerkixin ketju

Aloittaja Esmerkix, 18.04.15 - klo:16:42

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 6 Vieraat katselee tätä aihetta.

Esmerkix

Kuuntelin tänään radiosta erästä ohjelmaa, johon yleensä ikääntyneet kansalaiset soittelevat. Yksi naishenkilö oli vihainen siitä, että vihervasemmisto huijaa, että muka maapallo on lämpenemässä, kun nytkin on pitkään ollut yli 20 astetta pakkasta, kuten ennen. Eihän vasemmisto ja vihreät ole tuota maapallon lämpenemistä keksineet, vaan tiedemiehet/-naiset, jotka ovat asiaa pitkään tutkineet. Tuo soittaja sanoi mm., että muka Pohjoinen jäämeri on sulamassa. Nyt se on varmasti jäässä hänen mukaansa. Voi että. Se, että Suomessa on nyt pakkasta keskitalvella, ei pelasta maapalloa lämpenemiseltä. Nyt pitäisi tieteentekijöiden astua esiin ja kertoa, ettei tutkimustieto ole politiikkaa. Kun ajelen tuolla maaseudulla, niin minua hirvittää tuo valtava metsien autioittaminen. Nyt myös Hannes-myrsky kaatoi loputkin puut, jotka oli jätetty kaadettujen metsien siemenpuiksi.

karpalo

Itse olen myös ihmetellyt, että kuinka kauan sitä öljyä voidaan pumpata ulos maapallon sisältä ?

Sehän on käsittääkseni jonkinlainen jäähdykekerros siinä maapallon ulkokuoren ja sulan keskiosan välissä.

Näihin kaikkiin ei löydy kyllä vastausta lehtien lukijapalstoilta, luulen niin ?

Esmerkix

No nyt eilen hiihdin ensimmäistä kertaa tänä talvena. Eilen oli vielä aika sopiva pakkaskeli, mutta tänään jo on kaunista ja aurinkoista ja pakkasta taas toistakymmentä astetta. Ei taida tulla hiihtämisestä mitään, kun kylmä ilma ottaa henkeen ja ylämäissä on pysähdyttävä yhtä mittaa huilaamaan.

karpalo

Niin täälläkin.

Nyt aamulla 15 astetta pakkasen puolella. Ei oikein huvita lähteä lenkkeilemään. Mutta ensi viikoksi luvattiin lämpenevän nollan tienoille. ainakin kävelylenkeille täytyy lähteä ettei nivelet ruostu paikoilleen.

Kävin edellispäivänä Turussa kaihileikkauksella. Vähän sumuista on vielä, mutta katsotaan päivä kerrallaan mennään eteenpäin. Laitan tietoa, että koska ristikkojen täyttäminen onnistuu.

Oli siellä monenlaista silmävaivaa eläkeläisillä. Jollakin roikkua yläluomi silmän päällä ja paljon muitakin ongelmia.

Mutta kyllä annan plussat ainakin omasta hoitotoimenpiteestä.

Esmerkix

Tänään on sitten "Kansallinen hiihtopäivä". Harmi, että tuli vähän tällainen harmaa ja tuulinen sää. Ei huvittanut lähteä hiihtämään. :(

karpalo

Minulle riittää sellainen kävelylenkki, mikä kestää puolesta tunnista tuntiin. Matkan varrella syön toisinaan Banaanin.

Urheilijatkin näkyvät tykkäävän banaaneista, aina silloin tällöin suoritusten lomassa nauttivat pikaruuasta.

Esmerkix

Minä kävin tänään hiihtämässä jo kolmannen kerran. Tuli kuuma ja väsytti aivan hirveästi, mutta sää oli kaunis ja aurinkoinen. Täällä meilläpäin on kivaa, kun monet ihmiset pysähtyvät juttelemaan, vaikka en heitä tunnekaan ennestään.  :)

karpalo

Juurikin näin. Onhan täälläkin sellaisia kansalaisia joiden kanssa voi vaihtaa muutaman sanan ilmoista, päivän politiikasta jne.

Sodasta puhumisen yhteydessä huomaa kyllä, että ihmiset ovat varautuneita ja sielujen sisimmässä pelkäävät, että Suomi joutuu mukaan siihen kuvioon jossain vaiheessa ?

Esmerkix

Kyllä minäkin pelkään, että sota voi syttyä. Pelkään, että poikanikin kutsuttaisiin sotaan, vaikka hän ei kyllä uskaltaisi ihmistä ampua. Hän ei ole käynyt armeijan jälkeen missään harjoituksissakaan, koska ei ole kutsuttu. Ja naisiakin aiotaan ottaa sotilaiksi. :(

Esmerkix

Tänään on koko päivän tihkunut vettä ja rännistä suihkunnut vettä. Lämmintä on edelleen n. 3-4 astetta. Liukasta oli kävellä tiellä, vaikka vesilätäköitä oli paikoin lumen ja jään päällä. Kyllä on nopeita vaihteluita säässä.

Ihmiset ovat aivan hulluja, kun sotivat edelleen, vaikka nyt kannattaisi panostaa ilmastonmuutoksen hidastamiseen. Eikä siis kysymyksessä ole ainoastaan Venäjä. Trumpkin keksii koko ajan aivan hulluja sotauhkauksia. Toivottavasti hän ei enää pitkään ole presidenttinä. Hänhän ei usko myöskään ilmastonmuutokseen, kuten eivät persutkaan. Vihervassareiden touhuja kuulemma. Toivottavasti ei nyt ainakaan lähde sinne Grönlantiin. Ovatko siis kaikki tiedemiehetkin/-naiset vihervassareita? Ymmärrän kyllä jotenkin tuon keskustapuolueen ilmastonmuutosvastaisuuden, kun he omistavat paljon metsiä, peltoja ja soita ja haluaisivat kaataa kaikki metsät ja kaivaa suot tyhjiksi turpeesta, sillä rahaahan se tuottaisi maatalouteen. Metsät ja suot ovat kuitenkin niitä tärkeimpiä paikkoja hiilinielujen kannalta. Ne ovat tärkeitä myös eläimille. Kuinka pahaan kuntoon maapallo pitää päästää, ennen kuin kaikki tuon ilmastonmuutoksen huomaavat?