Uutiset:

Outomaa on outo maa.

Mobiili päämenu

Äkkiseltään musiikin kolminaisuudesta

Aloittaja Letti, 25.09.10 - klo:22:24

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 3 Vieraat katselee tätä aihetta.

Tiistai



OK; kiitos. Olenkin usein harmitellut, kun Jotkut Youtubetkin kuuluvat hiljaa..

Alku muuten on super, mutta tuon vauvan voisi jättää vain ihan alkusekunneille.. muuten siitä tulee liian outo, ollaanhan me nyt keski-iältämme vähän pitemmällä kuin tuo vauveli!

Canardian

Mä kuvittelin että se vauvan itku kuvastaa Outomaalaisten keskustelukykyä ja samalla muistuttaa arkipäivän elämästä, ja elämän synnystä :)
Biisikin syntyy näin vauvan mukana, sitten keskellä biisiä voi olla jotain muita taustaääniä, ja ehkä lopussa tulee vielä vilaus siitä vauvasta ikään kuin 2010 leffassa. Ja sit taas alkaa uusi elämä. Pitäisi vielä tehdä niin että joka kerta kun kuuntelee biisin, se on vähän erilainen, ja kehittyy ajan mukaan paremmaksi.

Keksin jo hyvän marssirummun seuraavaa versioita varten, jossa myös patarummut ja symbalit ovat mukana. Muistuttanee hieman Boleroa, mutta on enemmän japanilaisen sotamantereen tyylinen atmosfääri.
I am Metatron, bringer of the good news!
www.toiveet.fi   www.wishforum.com

Tiistai



Tuo sitten on Lumoojan mielipide foorumista, etkä hakoteillä olekaan.. tulee myös ainutlaatuinen sävellys tästä.

Ja tämä tehdään varmiiksi!  Viimeinen yhteinen jatkokertomus jäi kesken..



Linnunlaulua sanot voivan laittaa siihen myös, miten olis leivosen viserrystä? Jostain syystä olen siihen mieltynyt (no, lapsena vaarin uimarannassa sitä aina katseli ja kuunteli, siis katselin sen maahan syöksyä kun se näki jonkun makupalan rantaniityllä). Oli kauan jopa avatarinani Näkökulmalla ja täälläkin.  Yksi niistä harvoista linnuista, joita tunnistan  8)

AveLazio

Psykiatrini sanoi, etten koskaan parane sotapsykoosistani, jos aina suutun esim. Outomaassa. Right.

Lumooja valitsi jo mun soittimeni. Mutta voisin ottaa jylhät kirkkourut sinne taustalle, pieninä parin tahdin häivähdyksinä.

Tai entä Stukan siipisireenit, maailman kaunein ääni? (Nyt toi hoitaja rupee repiin mua taas pois tästä...)
At a narrow passage there's no brother, no friend

Canardian

Joo, mulle tämä kokonaisuus rupee jo hahmottuun. Eli jokaisella on oma sooloäänensä, jolle on oma scene myös. Leivosenviserrys kertoo Tiistain scenestä, ja linnut sitten hiljenee ja ikuiselta tuntuvan hetken hiljaisuuden jälkeen rupee kuuluun ilmahälytyssireenejä ja stukan siipisireenejä. Jokaista sceneä tietenkin ohjaa se varsinainen soolosoitin, eikä edes aina ohjaa vaan joskus vaan roikkuu mukana kun ei voi tehdä mitään scenelle. Jokainen scene pitää asetella sitten vielä oikeaan järjestykseen, että näistä sceneistä syntyy kokonainen elokuva. Hauskaksi juttu tulee siinä vaiheessä kun nämä scenet törmäävät toisiinsa tai yhteisissä sceneissä jokaisella on omat sanottavansa.
I am Metatron, bringer of the good news!
www.toiveet.fi   www.wishforum.com


THL tiedottaa

...elokuva.

Siis mikä?!
Mitähän tässä ollaankaan puuhaamassa.
Mun perhealbumini on Rape/Q:llä.
Siitä ei ilman lupaa saa ottaa ainuttakaan kuvaa mihinkään elokuvaan.



Lainaus käyttäjältä: AveLazio - 29.09.10 - klo:12:41
Psykiatrini sanoi, etten koskaan parane sotapsykoosistani, jos aina suutun esim. Outomaassa. Right.

... (Nyt toi hoitaja rupee repiin mua taas pois tästä...)

Sanopa terveiseni sua hoitaville!

Ei noista muiden puheista kannata välittää.

Canardian

Lainaus käyttäjältä: se - 29.09.10 - klo:12:51
...elokuva.

Siis mikä?!
Mitähän tässä ollaankaan puuhaamassa.
Mun perhealbumini on Rape/Q:llä.
Siitä ei ilman lupaa saa ottaa ainuttakaan kuvaa mihinkään elokuvaan.
Eihän kirjassakaan ole kuvia tai filmiä. Miksi musiikissa pitäisi olla?
Silti molemmilla voi tehdä elokuvan. Tai pitäisikö käyttää jotain toista termiä, esim. romaani, somaali, musikaali, tarina?
Toisaalta voisi kyllä tehdä lopuksi jonkun YouTube musiikkivideon tästä.
I am Metatron, bringer of the good news!
www.toiveet.fi   www.wishforum.com

Tiistai

#67

Tästä tulee vielä menestys. Meillä on tosiosaavia tekijöitä tässä, tuntuu siltä.

Pitäisi vielä koota poissaolevat mukaan, että saadaan ainakin 5 minuuttia kokoon. Mutta 50 minuuttia olisi vielä parempi. Pianhan tuon kyhää kokoon, pientä plagiaattia väliin!


Muokkaus,
Lumoojalla oli sama idea, julkaista koko juttu.  
Ajattelin myös siirtää julkiselle puolelle, että kansalaiset näkevät tämän vaikka eivät olisikaan sisällä.    ? ? ?

AveLazio

Lumoojalla alkaa olla paletti valmiina. Kova jätkä. Voihan tän esitellä rahvaallekin kai...
At a narrow passage there's no brother, no friend

Letti

Omituinen yhteensattuma, juuri tällainen keskustelu oli mielessäni, kun heitin ohimennen.

Missähän se viimeinen versio on tarkalleen kuunneltavissa. Mieluiten joku helppo, esim. youtube. Alan laatimaan koreografiaa ja levyn kantta.


Pikavastaus

Varoitus: tähän aiheeseen ei ole vastattu yli 356 päivään.
Jollet ole varma, että haluat vastata juuri tähän, harkitse uuden aiheen aloittamista.

Huomioi: tämä viesti näytetään vasta, kun valvoja on sen hyväksynyt.

Nimi:
Sähköposti:
Varmistus:
Ole hyvä ja jätä tämä laatikko tyhjäksi:

Oikotiet: paina ALT+S lähettääksesi viestin tai ALT+P esikatsellaksesi sitä