Hyvä kasvatus

[THL tiedottaa]

Rape taitaa kirjoittaa sellaisesta maailmasta, sellaisista perheistä, jollaisista useimmat meistä ovat vain kuulleet puhuttavan. Ei ns. "tavallisilla" ihmisillä ole omakohtaisia kokemuksia tuollaisesta.

Rape kirjoitti fyysisestä väkivallasta. Yhtä kamalaa on henkinen väkivalta...

[rapevainaa]

Rape kirjoitti fyysisestä väkivallasta. Yhtä kamalaa on henkinen väkivalta...

Näin on. Kun ihmiseltä menee itsensä arvostus, ja hän on itsekin sitä mieltä että hän on itse aiheuttanut /ansainnut halpamaisen kohtelun kotona tai työpaikalla, elämä on aikamoista helvettiä sekin.

Hyvin ratkaisevaa lapsuudessa on, kasvaako lapselle hyvä itsetunto tai huono itsetunto. Ja näitä molempia kasvaa samasta perheestä. Miksi näin on, ei ole mitään yleistä vastausta. Sama kasvatusympäristö tuottaa erilaisia ihmisiä.

[S]

Olen edelleen sitä mieltä kasvatuksen suhteen, että tietyt rajat on hyvä olla olemassa, mutta liiallinen kuri ja komento kääntyy usein itseään vastaan. Varsinkin kun on kyseessä erityisen vahva tai herkkä persoona, joka kammoaa auktoritetteja ja on muutenkin immuuni kurille ja nuhteelle. Neuvot ja opastuksetkin kaikuvat tälläiselle peroonallisuudelle kuuroille korville, ja hän hakee oman tilansa mahdollisesti hyvinkin varhain, vanhempien holhouksesta ja yhteiskunnan holhoamisesta huolimatta.  

Tälläiseen 'oman tiensä kulkijaan' ja lujaluonteiseen yksilöön ei tehoa yleensä juuri mikään, ja muiden mielestä toivottomana tapauksena kyseisenlainen henkilö saattaa ajautua joko 'huonoille' teille, tai sitten sinnikkyydessään peräänanatamattomuudessaan löytää oman kaidan polkunsa ja lähtee kulkemaan sitä siitäkin huolimatta, vaikka ympäristö ja lähellä olevat toimivat ovat aikeita vastaan, ja yrittävät laittaa kapuloita rattaisiin.

Olen itse henkilökohtaisesti kyseisenlaisen mankelin läpikäyneenä tietoinen niistä ongelmista, ennakkoluuloista, suvaitsemattomuudesta ja lyhytnäköisistä leimaamisista, mitä tälläinen oman tiensä kulkeminen voi pahimmillaan aiheuttaa. Mutta ei minusta onneksi mitään psykopaattia, tai muutakaan rikollisenalkua ole kehkeytynyt.

Pikemminkin täysin päinvastainen tapaus; maailman menosta tietoinen oikeudenmukainen, inhimillisyyteen taipuvainen omanlaisensa yksilö, joka arvosta rauhaa ja vapautta yli kaiken. Kaikista ei tietenkään kehkeydy samanlaisia yksilöitä, koska olemme lähtökohdiltamme, ominaisuuksiltamme ja olosuhteiltamme suurimmaksi osaksi erilaisessa asemassa, vaikka yhdenvertaisuutta ihmisten kesken teoriassa haemme ja siihen omalta osaltamme pyrimmekin.

Mutta ihmisarvo ja vapaus niin henkisesti kuin fyysisestikin, ovat ihmisyyden perusoikeuksia, jota ei saisi toisten ihmisen toimesta ehdoin tahdoin ja mielivaltaisesti loukata. Ei vanhempien, eikä muidenkaan ns. auktoriteettien toimesta. Kukaan toinen ihminen ei omista toista ihmistä, kuin vain hän itse omilla toimillaan ja ajatuksillaan tekee itsestään ihmisen ja omanlaisensa yksilön ympäristönsä ehdoilla, tai niistä riippumatta.

[Perjantai]

Aina olen puhumalla selvinnyt kaikista tilanteista,enkä vain puhu omasta perhetilanteesta.Erittäin vaikeissa tilanteissa olen kuitenkin ollut mukana! Sekä perheitten,että lapsien kanssa!

Samoilla linjoilla Dianooran kanssa,että väkivalta lietsoo lisää väkivaltaa joka on aina raaempaa,kuin oma kokemus.Kasvattajat,opettajat,äidit ja isät eivät voi tommoseen nyrkin heilutukseen ryhtyä ainakaan kasvatustarkoituksella!.Valitettavasti sen myös laki kieltää,enkä haluaisi putkaan mennä tommosen takia :? Itsepuolustus on eri asia, ja siihen kaikilla on oikeus,mutta todennäköisesti harvinaisia tapauksia edelleen nekin perheen sisällä,mutta toki mahdollisia.

No sitten on  poliisi ,joka sitä väkivaltaa rajoitetusti ja tilanteista riippuen saa käyttää,jos ihmisen turvallisuus on uhattuna,soitto vaan  112  :shock:

[dianora]

Totta on. Sellainen ihminen, jota ei ole kasvatettu nyrkin voimalla, hän ei yksikertaisesti pysty käsittelemään tilannetta, että näin tapahtuu. Hän mene shokkiin. Mutta on myös todettava, että jos häneen kohdisttaan tällaista nyrkkivoimaa, hän ei myöskään osaa puolustautua. Hän alistuu siihen ja luulee että rakkaus voittaa.

Ihan hyvä jos siltä säästyy.

Arkielämä on kaukana siitä mitä yleisesti puhutaan. Johannes Virolaisen periaate oli että tavallista ihmistä pitää suojella raaoilta totuuksilta.

.

Jäin miettimään näitä Rapen sanoja ja mietin miten toimisin, jos joutuisin väkivallan kohteeksi. Kuvitellaan, että se olisi tuo parempi puolisko, joka mottaisi mua - tiedän, että sen hän tekisi vain kerran - muuttaisin pois tai toisin päin. En jäisi odottamaan toista kertaa, enkä uskoisi, että sellaisessa suhteessa olisi rakkautta  :evil:  Mutta jos kyseessä olisi oma lapsi - tilanne onkin jo ihan toinen. En tiedä, mitä tekisin. Ajatus on niin outo, etten osaa kehitellä mitään mallia, miten toimia. Varmaan se keppipallomaila-ohje on ihan hyvä, en tiedä. Miksi lapsista tulee jopa samassa perheessä niin erilaisia - voiko kavereilla olla niin suuri vaikutus, että se kumoaa kodin vaikutuksen  :roll: Ehkä - olen siis kiitollinen, että lapsellani on ollut hyviä kavereita, erilaisia ja outojakin, mutta hyviä - en pelkää, että lapseni löisi minua koskaan.

Entäs ihan ventovieraan väkivallan kohteeksi joutuminen - mitä tekisin :roll:  En tiedä - lamaantuisin, yrittäisin päästä pakoon... en tiedä löisinkö takaisin, olisiko se edes fyysisesti mahdollisista.

[Ztara]

Niin, mitä ja minkälaista on hyvä kasvastus?

Se on sellaista että tekee ja yrittää vilpittömästi parhaansa. Ei sen enempää voi vaatia, ja kaikilla on erilaiset lähtökohdat ja taidot suoriutua tehtävästä. Rakkaus ja lapsen persoonan hyväksyntä on tärkeintä, sitten rajat ja oma esimerkki sekä toisten ihmisten arvostaminen ....tässä muutamia.

Opettamalla opettaminen on täysin turhaa, ellei itse toimi oppiensa mukaan. Puhutut opit valuvat kuin vesi hanhen selästä. Mutta hyväkään kasvatus ei takaa hyvää lopputulosta, koska jokaisen psyyke kulkee omia latujansa ja poimii myös huonoja vaikutteita sieltä mihin kiinnostus on suuntautunut ja missä porukoissa liikkuu. Eivät nuo asiat ole vanhempien hallittavissa, ja vanhempien yleinen syyllistäminen on turhaa.

[Indigo]

Varmaan arvaatte, että olen väkivaltaisen käytöksen vastustaja.

Väkivalta on kuitenkin yllättävä lamaannuttaja, tai sitten tulen sytyttäjä. On mahdotonta sanoa etukäteen kuinka itse toimii kun joutuu sen kohteeksi. Vaikka kuinka olisi sanonut, että lähtee ensimmäisen lyönnin kohdatessaan, ei se ole välttämättä niin. Häpeä ja kauhu ja epäuskoisuus yhdistettyinä pelon kanssa laittavat aivot sokeiksi. Varsinkin kun on kysymys rakkaasta ihmisestä. Silloin selittää kerta toisensa jälkeen kuinka kaikki oli vahinkoa ja johtui jostain vain tietystä asiasta ja lopulta omasta itsestä.

Toinen vaihtoehto on lyödä takisin. Jolloin myös syyttää itseään, että josko kuitenkin olisi ehtinyt puhua ja sanomaan jotain, joka olisi pelastanut tilanteen.

Kolmas vaihtoehto on soittaa poliisi.
Joka tulee ehkä noin puolentunnin kuluttua.

Neljäs vaihtoehto on muuttua nääkymättömäksi ja kuulumattomaksi. Jolloin tarina alkaa alusta ja pyörii ympyrää.

Viides vaihtoehto on huutaa. Jolloin naapurit kutsuvat poliisit paikalle.

Kuudes vaihtoehto on lähteä jonnekin kauaksi, pestä kätensä ja antaa anteeksi.

Seitsemäs vaihtoehto on olla rohkea ja tarttua mahdottomaan. Rakastaa ja pitää kiinni laadituista säännöistä joita ei anna ylittää. Etsiä elämään mielekkäitä asioita, puhua, kuunnella ja olla läsnä. Uskoa toisen sanoihin ja ajatuksiin, ne ovat hänelle totta. Hakea tukea ihmisiltä jotka voivat auttaa. Säilyttää itsekunnioitus edellyttämällä kunnioitusta myös toiselta sekä kunnioittamalla myös häntä. Ottamalla hänet arvokkaana ihmisenä vastaan, mutta soittamalla poliisit riittävän ajoissa jos väkivalta uhkaa. Laittamalla ja huolehtimalla vitamiini- ja hivenainetasapaino kuntoon. Korostamalla sen tärkeyttä kun on hyvä hetki korostaa. Jos pääsee niin pitkälle, laatia kuntosuunnitelma ja etsiä liikuntamuoto joka kiinnostaa. Kaikki nämä yhä uudelleen sekä uskoa kaiken merkityksellisyyteen ja mahdottomalta tuntuvankin toteutumiseen.

Jos mikään ei jonain hetkenä auta, muistaa, että meillä kaikilla on oma valitsemamme tarkoitus täällä elämässä. Niinkuin Starseed sanoo, olemme valinneet sen jo ennen syntymäämme, olemme valinneet myös vanhempamme, joiden uskomme edesauttavan tarkoituksemme täyttymistä. Jos olemme valinneet vaikean elämän, olemme saaneet sen läpikäymiseen myös siihen tarvittavat voimat. Mikään ei ole merkityksetöntä. Kenenkään toisen elämää emme voi elää, jokaisen on tehtävä se aivan itse, myös lapsiemme loppujen lopuksi. He ainoastaan tekevät lopulta omat valintansa. Vanhempien mahdollisuus on vain vahvistaa ja tukea.
Mutta lapsessa on aina kuitenkin iso osuus vanhempaansa, sitä minkä vain juuri isä tai äiti tietää olevan hyvää, koska hän on nähnyt sen sisäpuolelta.



Indigo

[Perjantai]

Minusta tämä hyvä kasvatus on ollut tähän asti hyvä keskustelu  :thumright:

[Indigo]

Minusta tämä hyvä kasvatus on ollut tähän asti hyvä keskustelu  :thumright:

Ninhän se onkin. Jos nyt kasvatusta varsinaisessa merkityksessään on olemassakaan. Ihan niinkuin Starseed sanoi, millään puheilla ei ole katetta jos esimerkki niiden toteuttamisessa mättää. Omat teot ovat niitä joilla on vaikutusta, jos nyt millään lopulta vaikutusta on. Välittäminen ja rakastaminen tietysti on tärkeää. Mutta sekään ei ole niin yksinkertaista, usein me osoitamme välittämisemme tavoilla, jonka toinen ihminen ymmärtää ihan päinvastoin. Siinä vaiheessa jos on päästy tilanteeseen, jossa hyvä keskutelu pystytään toteuttamaan ollaan jo pitkällä.
Siksi paasasin tuolla jossain toisessa ketjussa oman lapsen huomioimisen lisäksi myös toisten lapsien hyvinvoinnin vastuun kantamisesta. Vaan saahan sitä paasata; kyllä maailmaan puhetta mahtuu, mutta eri asia on kuinka me aina toimitaan.

Indigo

[Tiistai]

Alitajunta on kumma juttu. Se toimii ihan itsekseen.

Juuri pulpahti mieleen sen humoristisen kirjasen nimi, jonka hukkasin ikuisuuksia sitten!!!

Kinder für Anfänger  
http://www.amazon.de/Kinder-für-Anfänger-Reinhart-Lempp/dp/3257206674

En edes muistanut kenen piirtämä ja kirjoittama, mutta tuon kansikuvan taas nähtyäni tunnistin heti