Tämän päivän mietteet

[kromi]

No niin, hurautahan kärrylläsi näkkärille. Siellä taajuussanastoa, kremppailua, kevyttä juhailuakin. Verryttelyt ja valmistaudut mahdolliseen uusintaotteluun jösse-hibin kanssa.

Korostettu oleellisin kohta, jonka vuoksi on erityisen kannattavaa ja suositeltavaa siirtyä tutustumaan myös toisiin ympäristöihin.

Suosittelen samaa sinulle....

[Kopek]

Hirveä ajatus, Kopek paahtaa vastaan epoxilla (Araldit?) kokoon laitetulla autolla. Ilmoittaisin poliisille jos tietäisin.

Ei tarvitse ilmoittaa. Auto ei mennyt läpi katsastuksesta. Peltisepälle on varattu aika ensi tiistaiksi. Auto on siellä muutaman päivän. Muita vikoja ei ollut kuin yksi, ja se korjataan peltitöiden jälkeen. Sen jälkeen ajetaan uudestaan katsastusasemalle.

"Pieni reikä" toisessa kynnyskotelossa oli lievästi sanottuna alakanttiin arvioitu. Kummankin puolen kynnyskotelot olivat suurelta alueelta täysin tohjot. Edessä on mittavia peltitöitä, mutta tuleepahan auto kuntoon.

Oliko se, että makasin tuntikausia sateessa ja sumussa ja kurassa ja pimeässä auton alla ja auton vieressä maskeeraamassa vikoja piiloon liimalla ja maalilla, täysin hukkaan heitettyä työtä? Oli ja ei. Auton kunnon kannalta se oli hukkaan heitettyä, mutta nolostuttamisen vähentämisen kannalta se ei ollut ainakaan täysin.

On eri asia viedä katsastukseen auto, jossa jo heti päältä päin näkee reiän, kun auto, josta "yllättäen paljastuu" piilossa olevia reikiä. Katsastusmies voi olettaa, että auton omistaja ei ole tiennyt niistä.

Yritin teeskennellä yllättynyttä ja hämmästynyttä, kun katsastusmies sanoi, että "tulepas katsomaan" ja alkoi hakata meisseliä läpi pellistä. Koko katsastustouhu jo sitä ennen hävetti niin paljon, että yritin olla katsomatta, mitä autolle tehdään. Luin vain pöydältä ottamaani lehteä – samaa riviä uudestaan ja uudestaan niin kuin stressitilassa yleensä tekee. Lehti ei sentään ollut väärin päin.

Ehkä ilmeessäni näkyvä apatia ja salamannopea hermostunut vastaus, että täytyypä viedä auto korjattavaksi, paljasti katsastusmiehelle, ettei vika tainnut sittenkään olla yllätys. Auton toisen puolen ruostuminen oli kyllä aidosti puoliksi yllätys.

Itse asiassa olen tavallaan helpottunut siitä, että viat on virallisesti todettu, ja ne tulevat korjatuksi. Jos auto olisi mennyt kuin ihmeen kaupalla läpi katsastuksesta (miten ihmeessä se on voitu hyväksyä edellisellä kerralla, koska ruostevauriot olivat silloin jo olemassa), olisin kyllä aikonut korjauttaa viat, mutta on vaara, että korjaus olisi jäänyt "täytyy tässä joskus" asteelle. Pieni pakko silloin tällöin on hyväksi. Tulevatpahan asiat tehdyksi.

Ei se päältä päin nyt aivan kauhealta ruostepesältä näytä. Rekisterinumero on "photoshopattu".

http://kuvapilvi.fi/k/yhZ2.jpg

[Suti]

Siistin näköinen biili. Mitä vuosimallia on?

[kromi]

Hyi saatana, ranskanpulla.....

[Esmerkix]

Siistin näköinen biili. Mitä vuosimallia on?

Toi taitaa olla jonkun muun auto. Näyttää niin siistiltä.

[Amanda]

Auto on tavallinen siisti auto, minä jäin katselemaan maisemaa sen takana.. voi..

[kromi]

Siistin näköinen biili. Mitä vuosimallia on?

Toi taitaa olla jonkun muun auto. Näyttää niin siistiltä.

Tuossa se Ranskalaisten patongien suosio piileekin, ovat perkule oppineet tekemään kulkuneuvoja, joissa paska ei näy päällepäin....

[Suti]

Ovat ovelia. Viat ei näy ollenkaan.

[Kopek]

Siistin näköinen biili. Mitä vuosimallia on?

1996

Auto oli "heräteostos", jota olen jo muutaman kerran ehtinyt katua. Viimeksi tänään, kun katsastusmies teki reikiä sen kynnyksiin.

Tärkein syy, miksi ostan vanhoja ranskalaisia enkä esimerkiksi tekniikaltaan lujaksi mainostettuja Toyota Avensiksia, on hinta. Siistin vähän ajetun ranskalaisen hinnalla saa puoli miljoonaa kilometriä ajetun, tupakalle ja kaljalle ja oksennukselle haisevan amis-Toyotan. Yhtä siisti ja yhtä vähän ajettu Toyota, jos sellaisen löytäisi, maksaisi 3-4 kertaa enemmän.

Kalliiksi ne ranskalaisetkin tulevat, mutta koko hintaa ei tarvitse maksaa kerralla, vaan sitä maksellaan vähitellen korjaamolaskuina.

Mainitsin jokin aika sitten ohimennen perhepiirissä, että olisi mielenkiintoista omistaa kerran elämässään Mercedes-Benz. Puolihuolimaton tokaisuni iski kuin pommi. Aivan kuin olisin ilmoittanut aviottomasta lapsesta naapurin teinitytön kanssa tai huumeriippuvuudesta tai liittymisestä perussuomalaisiin.

"Arvasimme tämän. Kun sait yhden pakkomielteen [mp] toteutettua, aloit heti hautoa uutta. Nyt sinun on varmaan sekin saatava".

Tyttäreni oli erityisen järkyttynyt. Hän oli järkyttynyt siitä, että vihjaamalla mielenkiinnostani Mersua kohtaan olin paljastanut itsestäni jotain sellaista, jota hän ei olisi uskonut minussa olevan. Mersu on nimittäin hänen mielestään äärimmäinen junttiauto, ja jos sellaista haluaa, on – juntti. Yritin puolustella, että enhän minä vakavissani tarkoittanut, ja ajaahan Mersuilla parempaakin väkeä. Mainitsin jopa yhden esimerkin tuttavapiiristämme. "No, sehän onkin moukka ja juntti". Raha ei ratkaise vaan arvomaailma. Mersu on konservatiivinen eikä sovi taiteilijoille ja vapaille sieluille. Tyttäreni mielestä taiteilijalle sopii Mini. Ranskalaiset autotkin kuulema käyvät. Imago on tärkeä.

No, eivät nuo ajatukset aivan tuulesta temmattuja ole. Lonksuttavasta ja savuttavasta vanhasta diesel-Mersusta nousee usein metsäkoneurakoitsija tai joku muu hänen kaltaisensa työn ja toimen mies likaisessa villapuserossaan ja kumisaappaissaan tupakka suupielessä. Auto on likainen, lommoinen ja ruostunut. Penkit ovat risat. Lattialla on työkaluja, ketjuja, öljypurkkeja, tyhjiä pulloja ja tupakan natsoja. Kaukana luksuksesta.

Amerikkalaisissa elokuvissa ja sarjafilmeissä autot yhdistetään tietyn tyyppisiin ihmisiin. Mersuilla ja Bemareilla ajavat ilkeät ja pahat ihmiset. Elokuvan hyvä tyyppi ajaa vanhalla farmari-Volvolla tai jollakin muulla perusautolla.

En aio ostaa Mersua. Olisi vain jännä kokeilla, millaiselta Mersulla ajaminen tuntuu. Kokemusta on vain yhdestä MB kuorma-autosta yhden viikonlopun ajalta kauan sitten.

Auton ostaminen "netistä" on hermoja raastava kokemus, josta en pidä. Selostuksesta, miksi näin on, tulisi liian pitkä. Lyhyesti sanottuna kyse on siitä, että jos löytää sopivan "ihanneauton", jännitys alkaa kohota, ehtiikö ostaa sen ennen kuin joku muu ostaa sen. Viime keväänä olimme yhdestä kaupasta sen verran myöhässä, että ehdimme nähdä, kun auton nenämme edestä ostanut mies tankkasi sitä huoltoasemalla. Teimme turhaan yli 200 kilometrin reissun. Arvelen, että tämä auto olisi ollut paljon parempi ostos kuin se, jonka ostin.

Pölykapselit eri paria ja "etuspoileri" haljennut. Nämä puutteet olisi ollut helppo korjata. Vuosimalli 1998, vähän ajettu, hinta 750 euroa! Tällaisten "läheltä piti" ostojen jälkeen stressaantuu yhä enemmän, kun autoa etsii.

http://kuvapilvi.fi/k/yhEd.jpg

Aihe vetää mukanaan siinä määrin, että taidan lähettää tämän jutun ennen kuin innostun esittelemään lisää kuvia.

[sniper]

Ota ja fixaa kuntoon pököttisi ihan rauhassa aika mukavia ajettavia nämä PSA:n pirssit ovat varsinkin citikat.
Eikä se mersu niin erikoinen ole no tietty mun eka autoni oli (MY56 eli modelyear) 180 mallin tisuri mersu, jotenkin se oli erilainen kuin muut saman vuotiset autot.