Tämän päivän mietteet

[Amanda]

Niin, sotien jälkeen oli paljon köyhyyttä.

Tuli mieleen ainoan elossa olevan tätini invaliidimies. Jalka oli ambutoitu polven yläpuolelta, en nyt tiedä talvi- vai jatkosodassa. Varmaan ensimmäisessä, kun esikoisensa oli jo sen verran minua vanhempi..
Joka tapauksessa heillä meni taloudellisesti paremmin kuin meillä, oma isäni oli vain 20% invaliidi.
Heillä oli uusi rintamamiestalo. Me oltiin Kaarinassa 5 vuotta, että isä sai rahat oman pikku tilan ostoon, velaksi suurelta osin. Mutta nälkää sentään ei nähty, kun paljon oltiin omavaraisia. Uusia vaatteita sai, jos sai. Äiti ompeli keväisin leningit ja niiden piti kestää koko kesän. Suurimmalta osalta vaatepaketit äidin Käärinan ystävältä (vanhmepi rouva, joka niitä järjesti) auttoi meidät talvien yli..

Exmerkix, meillä ei ollut ainuttakaan suurtilallista Pohjanmaalla, jos jollain oli vähän enemmän maata, niin omalla porukalla sitä pyöritettiin.  Ei ole nytkään, on kyllä maitotiloja, muttei niilläkään paljoa työntekijöitä tarvita. Teollisuutta sentään on tullut kiitettävästi!

Teininä olin yhtenä varhaiskesänä Hämeenlinnan liepeillä sokerijuurikkaita harventamassa, vieläkin muistan miten lempeä ja vehmeä kesä siellä jo oli. Sinne oli tullut nuoria kaukaakin ja monet oli olleet ennenkin, oli pitkä mökkirivitalo kesätyöläisiä varten, kartanossa kävimme syömässä ja kyllä oli herkullista ammattikokin sapuskaa!

Tuota varmaan tarkoitat, kartanoita ja isoja tiloja. Kartanoita ei Pohjanmaalla ole ja ihan selvää, miksi se valkoisten liike alkoi juuri Lapualla (?).

[Kopek]

Niin, niin, meikäläinenkin lähti armeijan jälkeen  Ruotsiin töihin v.1965

Siellä kului aikaa sen verran, että kun tulin takaisin, niin huomasin olevani suosittu täällä kaikilla markkinoilla.

Suosittelen elämänkerran tai romaanin kirjoittamista. Aihe on paitsi mielenkiintoinen, myös aikakaudelleen tyypillinen. Olisin mielelläni lukenut, miten kauan Ruotsissa kului aikaa, mutta jos nimimerkki karpalo haluaa pitää asian omana tietonaan, niin mikäpäs siinä. Kukin kertoo, mitä katsoo viisaimmaksi kertoa. Itse tahdon olla sellainen hölöttäjä, että kerron päivämäärätkin. Ja tästä liiasta avomielisyydestäni joudun kärsimään foorumeilla jonkun käyttäessä kertomiani asioita lyömäaseena, kun ei parempaakaan keksi. Ja kun henkilökohtaisilla asioilla lyödään, se on kaikkein ilkeintä. Olenkin päättänyt, että seuraavalla foorumilla, mikä se onkin, en kerro mitään itsestäni.

1960-luvulla muutettiin Ruotsiin paljon. Omasta kaveripiiristänikin lähti perheitä. Eräs naapuriperhe muutti vuonna 1965 kuten karpalokin. Jonkin verran kirjoittelin perheen vanhemman pojan kanssa, ja perhe kävi joskus kesäisin entisillä kotikonnuillaan, mutta yhteydet ovat sen jälkeen katkenneet. Perheen vanhimman pojan taisin nähdä viimeksi kesällä 1968. Nuorempi poika sen sijaan piipahti juttusillani joskus 1990-luvun alkupuolella. Tätä perheen poikaa en ollut nähnyt vuoden 1965 jälkeen. En olisi enää tuntenut häntä, jos hän ei olisi esitellyt itseään. Hän oli muuttunut täysin ruotsalaiseksi, jopa tyypillisen ruotsalaisen näköiseksi, jos sellaisia yleensä on. Hänen vaimonsa oli ruotsalainen, ja vaikutti siltä, että lapsetkaan eivät osanneet isänsä vanhaa kieltä, joka isältäkin sujui jo vähän takerrellen.

Olen kuullut, että perheen vanhempi poika on vieraillut sukulaistensa luona entisellä kotipaikkakunnallaan vielä viime vuosinakin, mutta en ole sattunut tapaamaan häntä. Nuorempi poika sen sijaan ei tarkoituksella käynyt Suomessa ennen kuin täytti 30 vuotta. Tällä keinolla hän vältti armeijan käymisen. Ainoastaan "sotilaskarkurit" toimitetaan pakolla Suomeen, mutta ei "kutsuntakarkureita", jollaiseksi tämä henkilö Suomessa vuosien ajan määriteltiin. Ennen kutsuntojahan ei nimittäin tiedetä varmuudella, joutuuko ihminen armeijaan vai mikä hänen kohtalonsa tulee olemaan. Osa asevelvollisistahan vapautetaan palveluksesta mm. terveydellisistä syistä.

Erään harrastukseni kautta olen tutustunut mieheen, joka lähti Ruotsiin hieman aikaisemmin kuin karpalo. Vuosi taisi olla 1964. Miehen kertomukset "seikkailuistaan" erilaisissa työpaikoissa kuten sahoilla ja telakoilla ja työtä etsimässä ovat tuoneet mieleen elokuvan juonen. Tai niistä on tullut mieleeni ajatus, että tästähän saisi tehtyä elokuvan.

En enää muista tarkkaan, mitä mies on kertonut. Karkeasti esitettynä tarina on se, että kolme kaverusta lähti armeijan jälkeen Ruotsiin kielitaidottomina ja vailla tietoa, mistä työtä löytyisi. He päätyivät pienelle sahalle, jossa he tapasivat neljännen suomalaisen, joka oli hyvin mielenkiintoinen persoona. Tämä henkilö oli ollut vanhempiensa pakottamana pappiskoulutuksessa Suomessa, kunnes oli pannut välit poikki perheeseensä ja häipynyt merille. Hän oli asustellut eri maissa ja oppinut kieliä. Hän oli siis jonkin verran vanhempi kuin nämä kolme Suomesta tullutta miestä.

Sahan patruuna oli ollut öykkärimäinen tyyppi, joka oli mm. pysäköinyt Mersunsa keskelle valtatietä katsoakseen sillalta puun uittoa sahalleen. Lopulta autojonosta oli tullut rekkakuski ja sanonut, että jos ei Mersun kottero häivy välittömästi, hän puskee sen jokeen. Suomalaistyöntekijöille oli tullut ongelmia pomon kanssa, joka oli pitänyt suomalaisia vähempiarvoisina "ali-ihmisinä" ruotsalaisiin verrattuna. Lopulta porukan ex-pappisseminaarilainen oli menettänyt malttinsa ja ottanut yhteen pomon kanssa nöyryyttäen hänet puhumalla ranskaa ja saksaa ja mitä kieliä hän oli puhunut, eli eivät kaikki suomalaiset olleetkaan kielitaidottomia moukkia.

Seuraavaksi suomalaisjoukko oli suunnannut telakalle töihin. Paitsi tämä tarinan kertoja, jolle oli sanottu, että töistä noin vain lähdetä, koska on irtisanomisaika. Hän oli miettinyt vähän aikaa ja keksinyt keinon. Hän oli mennyt tupakalle sahan höyläämöön ja hankkinut siten itselleen tarkoituksella potkut. Höyläämöhän on kuin ruutivarasto, jonka kuiva puupöly syttyy pienestäkin kipinästä ja palaa melkein kuin räjähtämällä. Tämän vuoksi tupakointi tuollaisessa paikassa on ehdottomasti kielletty.

Tarina jatkuisi kertomuksilla telakoilta ja laivojen rakentamisesta ja kertomuksella avioliiton solmimisesta ja paluusta Suomeen. Ja jos kertomusta vielä jatkettaisiin, olisi siinä avioero tyyliin vaimo vei kaiken, kovasti työtä, epäonnistunutta yritystoimintaa, 1990-luvun laman kokeminen huijarityönantajan velkojen takaajana, ulosottomiehen kanssa kamppailua ja monenlaisia käänteitä.

Eikös tuollaisessa olisi aihetta elokuvaan. Luulenpa, että nimimerkki karpalon kokemuksista saisi myös tehtyä filmin. Kaikkien elämä on elokuvan arvoinen.

[Muisto Keijo Kullervo]

Niin, niin, meikäläinenkin lähti armeijan jälkeen  Ruotsiin töihin v.1965

Siellä kului aikaa sen verran, että kun tulin takaisin, niin huomasin olevani suosittu täällä kaikilla markkinoilla.

Aika kultaa menneet, näin sanotaan usein. Onneksi sain taottua, kun rauta oli kuumaa, opin ruotsia, opin takaisin Suomeen tullessani markkinointia, kävin monet kurssit lävitse, jotkut jopa täydellisesti, opin kuinka asiat hoidetaan, niin, että siitä jäädään taloudellisissa asioissa plussan puolelle.

Mitähän Keijo Kullervo on tuosta asiasta mieltä ?

Onkohan Muisto töpperö ?

Sinähän olet pärjännyt elämässä?

Ilmeisesti hyvinkin? Mitä siinä enää onkaan jäänyt sitten sanomatta?

Kirjoita kirja - tai muistelu paperille niin jää jälkipolvillekin muistelemista... Kaikkein tärkeintä olisi kuitenkin, että muistelujesi kautta saat tärkeän otteen nykyisyydestäkin.

Muisto Keijo Kullervo

PS. Itse kirjoitin tutkielmani vain Suomen Kielen taajuussanaston neljää sanaa tutkiskellen: Tulla, Te, Jeesus, Elää...

Sinullahan on alkuun paljon useampia sanoja varastossa - oletan?

[Muisto Keijo Kullervo]

Kyllä lasitetuissa parvekkeissa on mahdollisuus pestä lasitukset kun ko. lasit aukeavat pienin ruuduin parvekkeen sisään... Kiskotettu ja uritettu niin, että voi pestä ruudun kerrallaan.


Lasitettu parveke säästää varsinaisen ikkunan pesukertoja... Ei tule pöly ja tuuli varsinaisia ruutuja himmentämään helposti.

Muisto Keijo Kullervo

PS. Suunnittelin kerrostaloasuntoomme lämpöpumppua, mutta haaveeksi jäi, kun tuuletin olisi pitänyt laittaa lasitetun parvekkeen sisäpuolelle. Kesäisin lasituksen johdosta parvekkeella voi olla 30 -40 astetta kun parveke sijaitsee eteläpuolella.

[Muisto Keijo Kullervo]

Tällaista nykyaikana:
https://yle.fi/uutiset/3-10225807

Malilainen paperiton siirtolainen teki pelastusoperaation...  Ranskan presidentti huomioi tilanteen...

Muisto Keijo Kullervo

[Amanda]

Harva kirjailija aloittaa heti romaanilla, että nyt keskityn ja kirjoitan teoksen, joka revitään käsistä! Kai. Alkuun kirjoitellaan pöytälaatikkoon ja josssain vaiheessa joku teema saa kehittämän juttua pitemmälle ja siitä sitten voi tulla romaani.

Tosiaan, Karpalon elämänkertomus on suomalaista kulttuurihistoriaa, siirtolaisuudesta maailman sodan jälkeen. Tuli heti mieleen Eila Kalininan Töllin tyttö, jonka minun vähäisyyteni sai saatettua suuremman lukijakunnan saataville, WSOY oli sitä miettinyt, mutta eivät ottaneetkaan, kun olisi liikaa editoitavaa. Lähetin käsikirjoituksen melkein kaikille netistä löytyville kustantajille. Siinä voi mennä vuosi ennenkuin reagoivat.

Mutta paluupostiss Eilan kustantaja sanoi, että viikon kuluttua ilmoittaa ja otti oitis, oli kiire syksyn kirjamarkkinoille. Hän oli juuri aloittanut oman kustantamon, lähdettyään WSOY:ltä. Sitten, kun kirja oli jo painossa yksi jo unohtamani kustanja oli kiinnostunut..

Jos vaikea selviytymistarina (rehellinen, koska alkujaan hän kirjoitti sen vain lapsilleen) kiinnostaa. Sitä tilattiin paljon kirjastoihin ja varmaan viimeiset ovat yhä poistomyynnissä, kun sopimus Eilan kanssa on  päättynyt, taitaa olla jo kohta 100 vuotias.


Jos äiti ei olisi jänistänyt, niin minäkin ehkä olisin ruotsalainen, mutta vielä todennäköisemmin australialainen. Oli joskus muuttoalto sinne, ihan äskettäin oli kotiseuturyhmässä tietoa, että sinne värvättiin aktiivisesti suomalaisia ja moni paikkakunnalta oli lähtenyt. Muistan, kun vanhemmat siitä keskustelivat.. "missä on Australia??"

[Amanda]

Tällaista nykyaikana:
https://yle.fi/uutiset/3-10225807

Malilainen paperiton siirtolainen teki pelastusoperaation...  Ranskan presidentti huomioi tilanteen...

Muisto Keijo Kullervo

Luin tuosta aamulla. Rohkea teko. Tuon ikäiset tykkää kiipeillä, mun kaksi nuorempaa oliva hulluna seinäkiipeilyyn vai miksi sitä kutsutaan, joka tilaisuus siihen piti käyttää! Nuori ja vetreä, minä tuskin olisin päässy eka parvekkeelle!


Tällaisia tarinoita tarvitaan vastapainoksi kaikelle roskalle, mitä erivärisistä ihmisistä netissä levitetään, alkaa olla jo monien kohdalla patolooginen tilanne.

[Amanda]

Elämäntarinoista tuli mieleen tuo Ekisetä, että miten se sinne paratiisiin päätyi, paratiisi monen mielestä, en ole käynyt. Lomat ovat olleet toiseen ilmansuuntaan. Ja minunkin pitäisi
kai kirjoittaa romaani.. 

[Esmerkix]

---
Jos äiti ei olisi jänistänyt, niin minäkin ehkä olisin ruotsalainen, mutta vielä todennäköisemmin australialainen. Oli joskus muuttoalto sinne, ihan äskettäin oli kotiseuturyhmässä tietoa, että sinne värvättiin aktiivisesti suomalaisia ja moni paikkakunnalta oli lähtenyt. Muistan, kun vanhemmat siitä keskustelivat.. "missä on Australia??"

Minun enoni muutti perheineen Australiaan vuonna 1959. Hänellä oli monta lasta ja minä tunsin menettäneeni paljon, kun kaverit lähtivät. Kaikki enoni lapset ovat edelleen elossa Australiassa, mutta enoni ja hänen vaimonsa ovat kuolleet. Enoni kuoli viisikymppisenä. Isäpuoleni oli Ruotsissa metsätöissä joskus 60-luvulla, kun Suomesta työt loppuivat. Onneksi äiti pääsi töihin Suomessa, joten jotenkin saimme leivän hankituksi ja minä sain jatkaa oppikoulua. Sain kyllä valtiolta lukukausimaksut ja Tampereen kaupungilta avustusta kirjoihin ja koulun ruokailumaksuihin.

[Kopek]

Karpalon kirjoitukseen viitaten katselin juuri aamulla Trelleborgista lähteviä lauttavuoroja. Ajatuksena on ajella sitä kautta Berliiniin. Katsotaan nyt, tuleeko reissusta mitään. Auto alkaa olla niin vanha ja raihnainen, että pelottaa, pääseekö sillä takaisin.

Asiasta toiseen.

Kuuntelin tänään autolla ajaessani Radio Patmoksesta vanhaa arkisto-ohjelmaa ilmeisesti vuodelta 1958. Valitettavasti jouduin lopettamaan kuuntelemisen vähän ennen kuin ohjelma loppui, joten tietooni ei tullut, kuka ohjelmassa puhui, ja missä tilanteessa nauhoitus oli tehty. Ajankohdan määritteleminen jäi pelkästään sen tiedon varaan, kun puhuja mainitsi vuoden 1958.

Puhuja oli ehkä pappi, koska hän kertoi opiskelleensa viisi vuotta yliopistossa mm. teologiaa ja valmistuessaan olleensa uskossaan hyvin epävarma. Hän mainitsi ajankohdan, joka oli vuosi 1917. Tuossa epävarmuuden tilassaan häntä oli pyydetty puhujaksi uskonnolliseen tilaisuuteen Johanneksen kirkon kentälle, vai mikä se paikka oli, ja hän oli miettinyt, pystyykö hän siihen. Hänelle oli myös tarjottu johtajan paikkaa jossakin uskonnollisessä järjestössä. Jos muistaisin, mikä tämä järjestö on, voisin ehkä onnistua "googlaamaan" puhujan nimen. Puheessa herätti huomiota se, että puhuja kohdisti sanansa miehille aivan kuten yleisössä olisi ollut pelkästään miehiä. Ehkä tilaisuuden luonteeseen kuului, että yleisössä oli pelkästää miehiä - pappeja kenties.

Puhe oli tiukkaa herätyssaarnaa ja edusti omaa aikakauttaan. Tiettyä nostalgiaa siinä kuitekin oli. Ajattelin, että puhe on pidetty jossakin kesätapahtumassa, jonka jälkeen ihmiset ovat poistuneet autoillaan, Volkkareilla, Skodilla ja Popedoilla kuka minnekin. Puhuja mainitsikin tämän asian muistuttaessaan, että koskaan ei tiedä tulevaisuutta.

Hmm. täytyypä tutkia asiaa...

Ei löytynyt johtolankoja.

https://kansallisbiografia.fi/papisto?birth_start=1885