Yhteinen jatkokertomus "Mies vai hiiri?"

[Tiistai]

Vau, jannaa, Emmalla on nappis hallussa .. jatkakaa, Urukusu minne katosit??
Tuleeko tasta naistenromaani, mutta aika outo kylla, jos, Rosamunde Pilcher voisi jotain oppia!

Mutta koitetaan tulla toimeen pienehkolla maaralla hulluja, muuten tulee lukijakin hulluksi..

[Tiistai]

Kohta alkoi peiton alta kuulua katkonaista kuorsausta. Mutta uni oli rauhatonta. Sammakoita, punahantäisiä kettuja ja valkotakkisia hoitajia kummitteli sekavissa tapahtumissa, joissa oltiin keikalla kolmestaan.. mutta tarkempaa siitä ei saanut selvää, jännitti vain penteleesti.  Hiirimiehelle ei oltu kerrottu minne oltiin menossa.  

[Joutsen]

Hiirimies inhosi tutkimuksia, siksi valitsi toisin. Ei lähtenyt siihen, josta ei pitänyt vaan valitsi muutoksen tien. Joskus lähimenneisyydessä sille oli ollut tarjous, mutta hiirimies oli joko liian hiiri tai mies, liian pelokas tai ylpeä ja elämän tilaisuus tuli sössittyä. Mutta muutoksen tie... sehän vaatisi itseltään muuttumista, kaikesta luopumista. Hiirimies ei pystynyt.
Oli kuullut että jos itse ei pysty, niin muutos epätoivoisesta tilanteesta tapahtuisi joko uskoon tulemalla tai rakastumalla. Valitsi

[Tiistai]

Joutsen laittoi vaikean jatkon.. en ymmärrä mihin suuntaan pitäisi lähteä. Mitä "tutkimuksia" esim.

Jatkakaa, tämä on jännä, mutta kohta pitäisi tapahtua jotain!

[emma]

Pätkä ennen Joutsenta:

Punatukkainen hoitaja käveli kohti kansliaa. Yövuoroa oli jäljellä vielä muutama tunti.
Häntä huvittivat kakkoshuoneen potilaat, nuo pienet elukat. Hänestä oli mielenkiintoista seurata niiden reaktioita, kuinka elposti ne olivat huijattavissa. Saaliseläimet, pikkujyrsijät ja matelijat.  Pelosta jäykkänä kun hiukan irvisti.
Onnettomat reppanat, joita täällä hyysättiin. No leipäähän ne toivat. 

Joku oli joskus sanonut hänelle, että jos hän olisi aikoinaan joutunut nykyisiin soveltuvuuskokeisiin, hänestä ei olisi koskaan tullut hoitajaa. Hän itse ei juurikaan murehtinut asiaa. Miksi hänen olisi pitänyt eläytyä onnettomien ötököiden sielunelämään. Ne olivat kuin toinen laji.

Hän tunsi itsensä enemmän pedoksi kuin hiireksi. Ja hiiriä hän inhosi. Niinkuin sitä osaston apulaislääkäriä. Mitätön harmaa nainen.  Aina sekaantumassa omituisten potilaiden maailmaan,  kuin sillä olisi jotain merkitysyä hänelle. Hoitaja ei ymmärtänyt sellaista. Jumalauta, sillä palkalla kun sekin lekuri nosti, hän olisi viettnyt illat ihan muuten kuin sekojen potilaitten murheita pohtimassa.

Hoitaja pysähtyi käytävän lavuaarin kohdalle ja katseli peilikuvaansa. Hiusten väri oli vielä hehkuva. Sirot kasvot ja vartalo. Vittu. Saisi osastolla olla edes kohtuullisia mieslääkäreitä, eikä hiirinaisia. Saalistaja hänen sisällään tarvitsi saalista.

[Tiistai]

Hmm.. miksi se menee aina näin vaikeaksi .. uskoon tuleminen vs. rakastuminen?


Oli kuullut että jos itse ei pysty, niin muutos epätoivoisesta tilanteesta tapahtuisi joko uskoon tulemalla tai rakastumalla ja hän valitsi melkein tahtomattaan jälkimmäisen. Herättyään sekavasta olotilastaan ja nähdessään nuoren apulaislääkärin istuvan mietteliäänä sänkynsä reunalla hän ei voinut olla ajattelamatta tätä hentoa naista. Ehkä joutilaisuudella nyt täällä oli osuutensa siinä, että nainen pyöri jatkuvasti pääkopassa vaikka kuinka yritti ajatella jotain muuta. Lääkäri tuntui niin ymmärtäväiseltä, oli kysellyt tavoista ja tapahtumista ennen hiirimiehen tänne tuloa ja tämä olikin kertonut vapaasti unohtaen varovaisen hiiren ominaisuutensa. Tässä naisessa tuntui olevan jotain oudon tuttua, mies aavisti sielunsukulaisen tässä naisessa...

[emma]

Mies sulki oven hiljaa perässään.

Hän tiesi että sairaala ei ollut ratkaisu. Mutta täältä hän oli löytänyt mmerkityksen elämälleen.
Oudot unet olivat kadonneet keskustelun jälkeen. Hän tiesi voivansa jatkaa elämäänsä - hiirenä.  Hän oli alkanut ajatella ja suunnitella.

Keskustelua oli seurannut terapiakeskustelut omahoitajan kanssa vähemmän hyvällä menestyksellä; nainen ei kertakaikkiaan pystynyt samaistumaan miehen maailmaan. Viikko sitten mies hoitaja oli kyllästyneenä läväyttänyt hoitopäiväkirjan sohvalle. Mies osasi lukea ylösalaisin olevaa tekstiä. "Ei edistystä. Pitkäaikainen hoitojakso laitoshoidossa todennäköinen. Siirretään arvioinnin jälkeen... laitokseen". Pois hiiriläääkärin läheltä. Suunnitelmat muuttuivat.

Hänellä oli suunnitelma. Ei, vaan Suunnitelma. Ja ensisimmäinen osa sitä oli lähtö sairaalasta.

Mies laski hiljaa mielessään askelia jotka kuuluivat käytävän toisesta päästä. Yöhoitajan mennessä huoneeseen mies vilahti toiselle puolelle käytävää. Hiljaa kuin hiiri. Osaston ovet olivat lukittuina öisin, mutta mies tiesi reitin. Hoitajien kahvihuoneen kautta pääsi kansliakopperoon, jonka varastossa oli lukitsemattomat yläikkunat. Mies nousi ketterästi mappihyllyä ylös ja avasi ikkunan. Ikkuna oli hyvin kapea, alle 20 senttiä.
Miehen ei pitäisi siitä mahtua. Mutta hiiri mahtui.     

[Tiistai]

Hän ryömi ulos ja hyppäsi varovaisesti alas pimeälle takapihalle. Onneksi ei ollut liian korkealta, vaikka vasempaan nilkkaan vähän sattui. Vain himmeät katulamput valaisivat sairaalan aidattua pikkupuistoa, jolla kiemurteli kävelyteitä penkkeineen. Täysi hiljaisuus, vain kauempaa tuntui lähestyvän juna! Sairaalan oli lähellähän rautatieasemaa. Mies alkoi hiipimään kohti varjoisinta puiston nurkkaa ja kiipesi ketterästi lähes kahden metrin korkuisen verkkoaidan yli vapauteen. Suuntasi askeleensa tyhjällä sivukadulla kohti rautatieasemaa. Yö oli kolea ja ilmassa oli lumen tuoksua, ehkä saataisi tänä yönä ensilumi.

[Joutsen]

Hiirimies tunsi olevansa jälleen täällä, jäällä tanssien, jättäen jälkiä, selkiä enkelien. Ja ensilumi suuteli kasvoja.
Sairaala jakso oli tärkeä parantumisessa, kliininen kiinnekohta ja siitäkin saisi halutessaan elämän, mutta ei sitä sisältöä ja sielun täyttymystä mikä kokonaisesta puuttui.

Nyt hän oli vapaa, mutta mitä hän itsellään teksisi, millä tyhjyyden täyttäisi. No eikun tietä kulkemaan, mitäpä muutakaan. Tuli vastaan myyrä, jolla oli kuin olikin muutama vapaalippu halvalla tarjota. Tiesi kuulemma, mistä helpotus löytyy räätälöitynä siihen oloon. Voi, ei se kuulemma löydy ylhäältä eikä sivulta, se löytyy alhaalta juuren kolosta, pimeydestä ja akustiikasta. Tunnemaailmasta, joka siellä kumisee.

Hiirimies päätti kokeilla. Hämärä oli tuttua ja turvallista, joten miksipäs ei vaikka elämänkokemusta syventämään. Kamerakin oli mukana, ei kun vaan kuvaamaan muiden edesottamuksia. Mitään ei voinnut hävitä. Hän kävisi ja tulisi kokemusta rikkaampana. Rakastumista hän ei lähtenyt etsimään, ei myöskään uskoon tuloa.

[Joutsen]

No olihan kokemus, ajatteli hiirimies yskiessään pölyä keuhkoistaan, eikä häntäänsä hevin helvettiin vedetä.

Asteli taas maan päällä korvessa kulkevin, kasteesta sulavin, vitseistä valavin.
Löysi sekä yhtä että toista ja kello kahdentoista maissa tapahtui se suuri