Uutiset:

Outomaa on outo maa.

Mobiili päämenu

Juulin Ikioma

Aloittaja juuli, 13.08.12 - klo:17:14

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 6 Vieraat katselee tätä aihetta.

Frux

Ohoh!

Tännepä on ilmestynyt oikein puheripuli tai pitäisikö sanoa kirjoitusripuli.

Saanko minäkin aloittaa tänne oman aiheen ja kirjoittaa sivutolkulla tekstiä. Riittääkö tila täällä foorumilla?

Lukisikohan vuodatuksiani kukaan? Pitäisikö kokeilla?

Mitäs tänne muuten kuuluu?




Juuli Hukkaskukka

#101


PÄÄSKY

Katselin lentoa Pääskysen alla Taivaan sinisen.
Kaunis kesäinen ilta. Päivä mailleen´laskeutui.
Ylhäällä liiti Pääskynen
kuin höyhen kevyesti.

Mietin, miltä tuntuisi jos pääskynen olisin.
Ei huolta, surua. Pesään iltaisin saapuisin.
Ei tuntuisi jalka rampa,
ei polttaisi kipu öisin.

Yhä lentäisin korkeammalle. Minä Luojani kohtaisin.
Polvelle Luojan laskeudun. Niin Kauniisti visertäisin.
Minä suojaa rukoilisin
Poikasilleni avuttomille.

Luoja kuuntelisi. Silmansä Luoja sulkisi.
Vihdoin virkkaisi :
" Lennä rauhassa. On Poikasi turvassa.
Suojelen, turvaan avuttomat.
Huomaan otan. Suojani suon. "
Lennähti Pääsky taivaalle,
Iloitsi Pääsky,  riemuitsi.
Sai Poikani turvan Isän
on Elo niin onnellinen.

Ei itselle pyytänyt
Pääsky  pienoinen.
Pojilleen turvaa anoi.
Elon Myrskyihin suojaksi.

Juuli -12
.
reino & aino hukkanen

Juuli Hukkaskukka

.
           
.
reino & aino hukkanen

Juuli Hukkaskukka



SINÄ

Olen nähnyt Maata monta,  olen kiivennyt Tunturin taa.
Pohjaan Meren laskeutunut, en ole löytänyt parempaa.
Sun luoksesi kaipaan päivin,
öistä luonasi uneksin.

Olen astellut Lemmikkilehdossa, uinut Suvannossa.
Katsellut korennon leikkiä, nähnyt pääskyn liitävän.
Sinipilvien utuisten väistyvän,
Purppurapilven kohoavan
Auringon noustessa Merestä.

Lehdossa katsellut  Lähteeseen tummaan.
Nähnyt veden väreilevän Suvituulen helliessä.
Yöhuntujen Päivän sulkevan syliinsä,
Vanamo kukkaan puhkeava
Suviyössä valkeassa.

Kuunnellut Libreton Satakielen Lehmuslehdossa.
Katselut hehkua Kuunsillan Tähtien tuikkeessa.
Mikään ole ei rakkampaa kun kanssasi olla saan.
Tyynyyn pääni painan,

- minä uneksin Sinusta.

Juuli -12
.
reino & aino hukkanen

Juuli Hukkaskukka

#104


Tämä on Mars.

Koti.
Täällä on Oleva.
Olin ollut utuna olemassa jo triljoonia vuosia.  Teidän määreenne mukaan
Tapahtui Alkamisen Aika. Marsissa ei tunneta MaaPlaneetan kaltaista aikamäärettä.
Ei ole vuorokausia, ei vuosia, ei ole Aikaa olemassa. Me vain olemme. Sananmukaiseti olemme.
Emme odota,
koska odottamiseen liittyy aina käsite Aika. Aika on olomuoto jota me emme tunne.
Me vain tiivistymme, usvaverho katoaa  Alkuaikojen, aina olleiden,  Punaiseen hämäryyteen.
Planeettamme on Punainen Planeetta. Me emme muusta tiedä, teidän värejänne tunne. Kaikki Olollinen punertaa,
Maan määrittelyn mukaan pilvet, joita harvoin näemme, meret, pinta, vuoret, kaikki Punaisen eri sävyissä. Emme  osaa hahmottaa.

Emme osaa määrittää suuri tai pieni käsitettä.
Erotamme, tunnemmme vain Punaisen eri vivahteet. Meret ova tummia, Vuoret vaaleita.
Olemisemme, ilmenismuotomme  voi sijoittua minne tahansa Planeetalla. Me vain ajattelemme. Siirrymme.
Ajattelu, päättelykyky on meillä yhteistä Ihmisuvun kanssa.
Meillä on kaksi Kuuta, Phobos ja Khebos.  Pelko ja Kauhu. Sananmukaisesti.
Kuut ovat kylmiä, teidän määritelmänne mukaisesti kuolleita.
Niinkuin kaikki , paitsi me Olevat , planeetallamme.

Me olemme tarkailleet teitä jo Ikiajoista, Alkuajan ajoista lähtien.  Tätä aikaa me emme kykene määrittämään.
Olemme havainneet luotaimennne, pinnalla ajelehtivat laitteenne. Osan olemme tuhonneet. Osan tutkineet.
Hyvin kehittymättömiksi todennneet.
Tiedämme, Ihmisuku suunnittelee Marsin asuttamista.
Tämä ei toteudu, Utopia.

Me Olemme ensin.
.

 
reino & aino hukkanen


Juuli Hukkaskukka

#105
Jaaha. Nyt siinä on Oleva kuva.
Molemmat Olevat , Saturnus, Mars
ovat Myllyssä. Aihe Olevat.
reino & aino hukkanen

AveLazio

Mars rulettaa! Kauniita viestejä edellä. Yeah...
At a narrow passage there's no brother, no friend

Juuli Hukkaskukka

#107


WÄINÖ - MERENKULKIJA

Uusia oltiin, NyrkilläTapettavia.
Vissiinkään kunnolla osattu  lukeakaan tämän Merimiehen, Wäinö - Merenkulkija tarinan tapahtuma - aikaan.
Siellä maalla kototalossa, asuttiin kuin Herran kukkarossa, eipä murheet Juulia painaneet, ei sen enempää Pikkuveikkaakaan.
Ainainen oli satuinen, aurinkoinen, Satakielen Laulu-Aika, oli kesä tai talvi.
Seisoipa sitten eräänä syysaamuna kotokynnyksellä outo, vieras mies. Äiti pitkään katseli , päästä jalkoihin, koitti muistutella, ei tuntenut. Ajatteli, Isän tuttuja, vaikkapa sota-kavereita.
Vieras esitteli itsensä, sanoi olevansakin Isän vanhoja kavereita, jopa Karjalasta. Nosteli tämä Väinöksi itsensä esitellyt, keski-ikinen lyhyenläntä mies, pakaasinsa eteisen puolelta pirttiin ja puusohvalle istahti.
Juttua alkoi tulla



Tämä oli,  Wäinö, oikein Merimies. Pitkin Vieraita Maita seikkaillut, maailman Suuria Meriä purjehtinut.
Oli nyt irtimaksun laivasta ottanut, vanhaa kaveriaan morjenstamaan tullut. Siis Isää, jota Olliksi kutsui. Äiti vähän äimisteli, ei Isää noin yleensä kukaan kutsunut, vaan Olavi.
No, se oli pieni haitta. Sumeilematta kysyi Wäinö , josko olisi Rouvalla hänelle töitä järjestää talosta.
Juu, Äiti innostui, puun pilkkomisia meillä on alituiseen. Liiterissä saha ja kirves. Väinö lähti. Moni tunti, toinen, kolmas. Ei kuulu. Lähti äiti puurolle pyytämään, hämmästys suuri, valtaisan kasan oli Wäinö muutamassa tunnissa pieninyt.
Väinö puurolle, nyt oli meillä lapsilla tilaisuus lähemmin tätä , oikein meriä seilannutta, tarkastella.
Nyt osoittautui että tämä Wäinö-merimies oli sangen lapsirakas. Pikkuveikka sai oitis kutsumanimen Pikkuherra, Juuli olin Magdalena-neito. Hetkessä kasvoi Juuli ainakin kymmenisen senttiä, sehän oli kuin Robin Hoodin Maria- neito. Hienoa oli kerrassaan. Se että pikkuveikka oli Herra, kutistui ihan näkymättömiin tämän rinnalla.
Myöhemmin ylensi Wäinö pikkuJuulin Selekian Rinsessan virkaan. Juuli nokka taivasta kohti pihamaalla keekoili, ei mitään totellut, ei mitään tehnyt. Ei Rinsessan tarvi. Äiti Juulirinssessan Maanpinnalle kovin ottein palautti. Ei tuntunut Palautus Juulista mukavalta, ei.
Tuli Isä kotiin, kas kummaa, ei tuntenut miestä isäkään. Outo oli, outo.
Isä päätteli kuitenkin, vieras ei monimurhaajalta vaikuttanut, oli kova pula nyt apumiehestä, Isä kun päivät rakennuksella muurasi, tahtoi jäädä omat viljat sekä elot yöllä tehtäviksi.
Joten Wäinö majoitettiin saunakamariin, vakituiseksi työmieheksi, - ainakin toistaiseksi.



Oli tämä Wäinö Ihmemies.
Jaksoi kertoa tuntikausia mukuloille satuja, tarinoita Vieraista Maista. Milloin joutui ompelemaan räätälinä Kiinan Keisarille uuden kimonon, milloin Uuten Kiinean Kanninpaalit pataan uhkasivat laittaa.
Kertoi lemmikkinään laivalla olleen kilpikonnan, joka oli lajia Punajääräkilpikonna, elikko jota ei hakemisista huolimatta elukkakirjasta löytynyt. Luottamus Wäinöön säilyi huolimatta ei-löytymisestä. Konnan kuori oli kuitenkin tallessa, vähän haalistunut tosin. Meille lapsille lahjoitti. Konnapolon lohkeillut, haalistunut kuori oli Rinsessan leuhkimisen aihe pitkän aikaa. Kovaa valuuttaa oli Kotopirtin Pihapuodissa.
Rakensi keinun, hiekkalaatikon, leikkipuuauton, nukenrattaat, joita Juuli suunitteli vuokraavansa naapurin mukuloille tuntirahalla. Äiti nipin napin ehti hätiin ja jyrkästi kielsi. Teki Wäinö pallomailoja, veisti puusta lampaita, poroja.
Pelasipa korttiakin, jopa koitti minulle, Magdalena-neidolle Sököä opettaa, Wäinö Neidolle pelirahat lainasi, 5-penniset. Sattui kuitenkin huomaamaan Äiti, kortit pantiin uunin päälle viikon jäähylle. Siispä palattiin Hullunkurisiin Perheisiin.
Opetti Wäinö lapsille melkoisen varaston Renkutuksia, ei niin lastenlauluja Juulille sekä PikkuVeikalle. Oli nyt Mukuloilla tuplaten opettajia, toinen Hyväkäs tässä Renkutuosiossa oli Wilijami-Ylykä. Taiisivat kilpaillakin kumpi enenpi renkutuksia saa mukuloille opetetuksi.
Wäinöllä pravuuri Suutarin Kuu, Wilijamilla Rovaniemen Markkinat. Äidin kuullen ei saanut näitä laulella, Isästä ei niin väliksi. Ja nämä renkutukset takuuvarmasti opittiin.
Wäinöllä oli myös taito pyörittää hypinnarua. Taito joka sai syvän halveksunnan Pikkuherralta, akkojen touhuja .Magdalena-neidon syvän ihailun sai sen sijaan.
Wäinö pyöritti, Magdalena-neito hyppi.
Lapsuudestaan ei Wäinö paljon tarinoinut, senverran saatiin kuulla, oli tämä piikatytön lehtolapsi, kerjuupussiakin kantanut. Sekä alkanut laukkuryssien tapaan Laukkua kantamaan, kulkukauppiaaksi nuoruusvuosinaan.
Työt pellolla hoituivat, leikiten. Wäinö oli armoton työmies. Lauloi ja niitti, aamusta yömyöhään ahkeroi.
Sitten alkoi kuulua vähän toisentyyppistäkin huhua.

Wäinö oli Linnankundi.
Oli istunut linnassa käryttyään useita kertoja viinankeitosta. Viimeisimmän keittopaikan poliisit löysivät metsäpuron rannalta jossain salomailla, missä lie. Kuuleman mukaan olivat niin hienoa työtä ne keittovehkeet, poliisit toimittivat ne Rikosmuseoon, jossa tänäkin päivän Väinön muistomerkkinä seisoksivat,
Tästä korpirojun tiputtelusta en ole varma etteikö sitä olisi harrastettu Isänkin kanssa, jossain kuusen juurella. Ainakin iloisista laulunloilotuksista, Äidin synkeistä silmäyksistä päätelleen. Taitaahan se taidon , kun sen kerran on oppinut. Epäili Äiti Wäinön hankkineen tällä myös lisätuloja.



Sairastui Iloinen Velikulta, Wäinö - Merenkulkija. Kerrassaan kipeäksi tuli. Ei lähtenyt lääkäriin, ei piitannut Äidin motkotuksista, Isän komennuksista. Sairaalaa sekä lääkäriä suorastaan vihasi. Tauti ei ottanut toetakseen, lääkäriin, sitä myöden sairaalaan oli lähdettävä parhaan leikkikaverin. Kovin pitkäksi kävi lasten aika .
Ei oikein mikään huvittanut eikä hotsittanut.
Kului aikaa, Wäinö sairaalassa sairasti.
Tuli sitten Isä kotiin eräänä iltana, -- kertoi suru-uutisen.
" Wäinö lähti. Siirtyi Taivaan Heinämaille niittelemään. "
Juulille, PikkuVeikalle tämä pieneen mieleen kova järkytys. Wäinöhän juuri narua pyöritti, hiekkalaatikon rakensi.
Väinö oli ja pysyi poissa.
Poissa oli , mutta ei Wäinö PikkuHerran eikä Magdalena-Neidon mielistä koskaan unohdu.



Kiitos, Wäinö - Merenkulkija.

Magdalena- Neito
.
.
reino & aino hukkanen

Juuli Hukkaskukka

#108
.
Tässä vähän taustaa.
Jos vielä kiinnostaa. Siis Iso Jos.

On Juuli pienen torpan tyttö maalta melkeinpä korvesta. Oli Äiti, sä, Pikkuveikka. Monet ElikkoYstävät. Oli Mirkku-Kolli, nimi Vahinko, tyttönimi. Oli Sylfried, "Sylvi-Kukko", tyttönimi sekin, vahinko. Nalle-Koiruus ja Eno-Jussi, joka oli Enottelustaan huolimatta Kani.
Mukuloiden Ihmis - Eno oli hapan, jopa kitkerä nimestä Eno. Mukulat kun tuppasivat nokkospuskan takana kiljumaan kurkku suorana jotta ` Enooo...Enooo.....  Säntäsi Eno läpi nokkospuskan. Luuli suurenkin hädän olevan. Mukulat senkun virnistelivät kierosti. Sanoi Eno jotta jompikumpi lähtee Eno tai Hän. Vaan jäivät kumpikin. Siis molemmat Enot. Toinen hyyryllä vakituiseen, toinen vain päiväseltään Heinamaalla auttelemassa.
Pari lehmää, sikapossu syksyisin. Nimi periytyi possulta seuraavalle, edelisen päädyttyä Joulupöytään.
Aina oli nimi Yrjänä.
Ei Joensuu. Ei kai ollut nouseessa vielä silloin tämä Joensuu.
Jääkylmässä Joessa pulikoitiin kesäisin jäätymispisteeseen naapuritalojen Mukuloiden kanssa. Taisi sinne joku joskus pudotakin, kuohuvaan koskeen. Ei kukaan hukkunut sentään.
Noista henkiöistä, Hieroja-Annilla oli Mökki lähimetsässä sekä Wilijami-Ylykä. Kuka lienee Kulkija. Wilijami perusti Korpi-Paarin lähikuusikkoon Ison Kuusen juuurelle. Siellä LinjapiiliPysäkille vievän oikopolun varressa viinaksiaan, muka salaa Annilta nautti.

Saunakamarissa asui Wäinö-Merenkulkija. Mukuloille kaikki renkutukset opetti Äidiltä salaa.
Sekä Sököä.
Wäinö lainasi nimeämälleen Magdalena-Neidolle viisipennisiä. Kunnes Äiti huomasi. Tuli välittömämästi Jäähy.
Kortit uuninpankolle , piti palata Mustaan Pekkaan joka ei Neidosta ollut ollenkaan kiinnostavaa.
Ynnä sai PikkuJuulin uskomaan jotta tämä oli vaihdokas, todellisuudessa oli Juuli Selekian Rinsessa. Juuli keekoili nokka taivasta kohti pihamaalla, ei ketaan eikä mitään enää totellut, eihän Rinsessan tarvi . Kunnes Äiti kyllääntyi, kovin ottein Rinsessan tälle Tellukselle palautti. Ei tuntunut Palautus Juulista ollenkaan mukavalta.
Wäino teki Rinsessalle nukenvaunut, joita Rinsessa suunnitteli vuokraavansa naapurin Mukulille. Tuntirahalla. Tästäkin teki Äiti kiiruulla lopun. Oli Neidon naama kurtussa seurattava kun Mukulit ilmaisin vaunuja työntelivät.
Tässä Renkutusosiossa oli toinenkin Pätevä Opettaja , Wilijami-Ylykä. Wilijamin Pravuuri oli Rovaniemen Markkinoilla. Wäinon Suutarin Tyttären Pihalla. Nämä, vaikkei mitään muuta, ihan Takuuvarmasti Mukulakunta oppi. Ja hyvin sitäpaitsi.
Jotta oppia Mukuloilla piisasi.
Kumpikin Reissusällejä, kumpikin Emä, - Suurvalehtelijoita. Vaan Mukulat silmät suihtirenkaina kuuntelivat, - uskoivat tietty. Aikaiset naureskeli.
Ei ollut tuttu tämä Wäinö Isälle , Wäinö kivenkovaan väitti Sotakaveri oevansa, vaan työmieheksi leipäpalkalla pestasi. Isä oli muurari, kesät sitä hommaa teki. Pikkuveikka oli Veikka. Velipoika.
Haukku, Rottavaari Miuming, alkuperältään marsu, ovat sitten aikuisen Pojallisen Juulin ElikkoKuntaa. IsoKaupungissa. Nyt Taivaan puistoissa Erkoisosastoilla, kuten Miuming Alpit - Jaostolla. Muut ovat Yleisellä.
Siellä Yleisellä Wäinö sekä Wiljami valehtelevat kilpaa toisilleen . Jos on lupa. Ellei ole, salaa,
ettei IsoPäälikkö näe. Siellä on Mummo ja Pappa , sillä erolla em. Herroihin jotta eivät valehtele.
Ei valehtele Hieroja-Annikaan. Ei ainakaan paljon. Siellä kerjäävät Makupaloja Haukku , Mirkku-Kollikin vähäsen. Taivaan Jääkaapin edessä . Yhden niistä.
Nyt Juulilla eläke, muutti takaisin Pitäjään. Yksiölokerossa Kirkonkylässä oloskelee.
Ja muistelee. Ja kaihoilee. Ja kirjoittaa.
Melkeinpä Tippa silmässä.

Juuli
reino & aino hukkanen

Juuli Hukkaskukka

#109

   
.LATUR

Hiljakseen eleltiiin Lähiössä.
Rouva Pytty ei enää jatkanut harrastettaan, patojen rakentelua. Joten lorisi, kuohui kuin Imatrassa ikään.
Sai nyt Männikköpäänkin omistaja vapaasti Nuotinvierus - Aarioitaan lauleksia.
Ei hukuttu tällä kertaa.





Sattui niin iloisesti Juulille, jolle ei usein uloskutsuja sadellut, töistä eräs itsensä likoon laittava Kaksilahkeinen
kutsui Daamikseen olutta ryypiskelemään Soittoruokalaan ihan.
Alkoi se puunaaminen. Amarien saumat suoraan, pari tuntia kestävä operaatio. Tuli valmista, linjapiilissa keskustaan.
Ravinteliin sisään, istuttiin pöytään, jukeboxiin alkuun musiikkia. Olutta tilattiin.
Orkesteri tunnelmamusiikia pelasi, parketti kiilsi. Pellavaliinat hohteli. Kristallikin taisi kimallella. Siis täydellistä oli..
Ilta kului, tanssattiin, olutta hörpittiin. Alkoi Masa, se oli itsensä uhranneen Kaksilahkeisen nimi, jo pikku pöpperöön tulla.
Oli Juuli hissukseen, varoen oluttan maistellut. Ei huomiseksi aikonut Päänkivistytä hankkia. Vaan Masalla taisi edessä olla.
Ymprilleen ravintelisalissa katseli. Toisten Naisten pukeutumista arvioi, kuinkas muutenkaan.



Huomasi kun alkoi toisesta pöydästä, toisesta päästä salia, Mies, vieras, suunnistaa kohti Juulin valtaamaa pöytää.
Oli eri heimoa kokonaan tämä Suunnistaja.
Tämä Suunnistaja nappasi tarjoilijan näkemättä ruusun maljakosta vapaana olevasta pöydästä. Jatkoi matkaa kohti Juulin pöytää
Heimonsa täydellinen, mallikas Edustaja. Saapppaista sai kuvaansa katsella. Kultahampaat golgate-hymyssä välkehti, Brut tuoksui.
Seisahti Juulin sekä Masan pöydän viereen. Ruusun sulavasti kumartaen Juulille ojensi. Väliiömästi Masan puoleen kääntyi.
Aloitti :
"Hai sie, Kivitalon Omistaja Raumalt, rahakas Olija. Ostaha sie miul kännykkäää. Helpol saaaat.
Kuuluu Mere yli Ruotshiiii saakkaaa. Varmaa o tää Peliiii ."
Ei Masa Raumalla koskaan ollut vieraillut. Kesti hetken ennenkuin selveni, varakkuuttahan Mies tarkoitti.
Oli  Juuli jo sanomassa, eikö pitäisi hieman useamman meren yli kuulua, piti suun kiinni. Muisti Männiköneulaspään.
Ja Masahan otti ja innostui.
"Jahaha,.Paljonko "
"Sanoit siet kuule et paljonkooo ?.Ei kuuleha sie, ooo paljooo, satase jos viskaaa, onsseee siun, pääset soiitelemaaa..."
Hetken epäili Juuli kuuloaan. Satanen. Aika tyyris oli. Toisaalta ei silloin kännykkää jokapojalla ollut. Uutuuksia olivat vielä.

Kaupat tehtiin, ei saanut heivuuta, ei nyt kärsinyt, satanen vilahti povitaskuun muiden samanlaisetn seuraksi, epäili Juuli.
" Juu, mutta missä laturi, ? Enhän mä teen mitään tällä, jos ei ole laturia ."
Tähän oli vastaus Myyjällä valmis:
"Hai, kuuleha, Se on Eri Kauppaaa se,. Puhelin oma. Latur omaaa."
"Ei, Prrr......, - Tana,  paljonko nyt ?"
"Se sataneeen, sama hintsuuu, mie en kiskoo...."
Se olikin nyt sitten oikein Kauppaedustaja , Raju, asialla.

Joko maksoit eri hinnan laturista, tai tahdoit kaupan purkuun. Eipä käynyt pintaan purku, joten oli pakko ostaa
laturikin sillä toisella satasella.
Hartaasti manasi Masa.
Myyjä vilautteli golgatejaan. Oli kuitenkin Masalla meren yli Ruotshiin kuuluva kännykkä
Mitenkää ketään arvioimatta, siinähän olisi voinut olla myyjänä kuka tahansa.
Nyt vain sattui näin.
Kauppa se on mikä kannattaa.

Jo vaiiiiiiin..
.
reino & aino hukkanen