Juulin Ikioma

[THL tiedottaa]

.
En tunnusta!

[Suti]

Angela tunnistettiin vaikka oli mustat aurinkolasit. 
.

Mä en tunnistanut.

.

Sinulla ei ollut mustia aurinkolaseja.

[Juuli Hukkaskukka]

VARTIJAT

Ne ikiaikojen, sinihuntuiset
hiljaa vaelsi.
Ne hiljaa leijui aikain alusta
ne olevaa odotti.

Ne tiesi milloin tulisi
ne tiesi milloin aika koitti
kun elo erkanisi
olevaa ei enää olisi.

Ne neuvoisi tien tulevaan
ne ohjaisi manan matkaajaa,
Ei jäisi sielu kulkemaan
ilman olevaa.
Ne tien  ikiunen vartioisi.

Oraakkelit sinihuntuiset,
manan enkelit.



Juuli2015

[Juuli Hukkaskukka]

NOJAAJA

Minä kaksi harmaata näin.
Oli toinen polkupyörä isän.
Toinen varaston seinä.

Minä mietin.  Katselin
Pyörä enää isästä muistutti.
Oli seinälle sama kuka nojaili.

Pyörä minulle hymyili.
.


Juuli2013
.
.

[Juuli Hukkaskukka]

.




MIELIPUOLISIENI

Suuruudenhullu sieni se oli
näkijänsä mykistävä.
Madellut ei pilarin vieressä
tavoitteli se pilviä.

Vaiti seisoi metsä
kuuset katseli, ihmetteli.
Huipulla muurin valkoisen
punainen katto loisti.
Pilkut valkoiset tervehti
auringonnousua.

Siellä asuiko ruhtinas sienien
tuo valtias myrkkyjen.
Ne keittikö kalma apunaan
myrkkyliemet sekoitteli.
Peittikö pilvet huuruiset
sienilinnan ikkunat.
Siellä riehuiko valtias Manalan
tanssiko polskaa piru.

Sinne eksyikö koskaan elollinen
myrkkypikarin tyhjensi.
Ruhtinas nauroiko vieressä
kun satoaan kalma korjasi.

Se syntyi syksyn sateilla
öisin myrkkynsä kehitti.
Se oli voittamaton
vain yhtä se pelkäsi.
Kun satoi ensilumi
se valtansa menetti.

Vain valtava myrkkypilvi
ylös taivasiin kohosi.

Sen pilvet siniset hyvästeli.




Juuli 2014
.

[Juuli Hukkaskukka]

SURUPUU

Murheen, tuskan laaksossa kukki
hetkinä yön loistoaan hehkui.
Levitti tuoksua, myrkkyä murheen
itkun, kyynelten.

Se oli surupuu.
Taulu seinälläni.

Mistä puu sinne joutunut
mistä taimi kulkeutunut.
Sen oliko enkeli musta
manan majoilta istuttanut.

Kukat sinipunervat illalla avasi
läpi uniharsojen valkeiden.
Se uneen tunkeutui.
Se yön valtasi
syvälle porautui.

Koitti aamu, aurinko nousi
läpi purppurapilvien.
Kukat surupuun karkoitti
ne nuppuun sulkeutui.

Aurinko hehkuva
riisui varjot yön.

Toi päivä auringon, ilon.
Saapui hetki, yö surupuun.

Taulu seinällä itki.




Juuli2015

[Juuli Hukkaskukka]

NUMMERO

Teki kevät tuloaan.
Kotopirtin nurkalle metsikköön ilmestyisivät kohtapuoleen sinivuokot. Ynnä rentukat ja sammakonkutu pellonojiin. Aines Juulin nuijapääkasvattamolle, jokakeväiselle.  Huolimatta että lasipurkki verannan ikkunalla oli äidin inhokki no 1. Juulin muistin mukaan ei yhtenäkään keväänä purkista loikiskellut ikkunalle iloisia saammakkopoikia. Oli hulautettava kasvattamonsa pellonojaan. Toinen vaihtoehto oli hyyskä. Sinne äiti ne vedet muutoin kumoisi poikineen kaikkineen
Koulua käytiin vielä. Uusvanhoilla pyörillä poljeskeltiin.  Hartaasti odotti Veikka kesälomaa. Jo joulusta lomaa oli kaihoillut.  Juuli oli jo tottunut lomailija. Ainoa oli hyvä puoli se että lukea sai päivät pääksytysten.
Kummankin koulunkäynti oli kuitenkin jo voitonpuolella. Lomakaan ei niin hirveän tärkeää enää ollut.

Pitäjässä oli nyt tärkeä vaihe menossa. Oli tulossa kunnallisvaalit.  Veikka eikä Juulikan sentään äänestämään vielä päässeet mutta sivusta sitä kuitenkin pakosta kuulivat.
Aikuisia tämän tietenkin kiinnosti tavattomasti. Ei ollut ollenkaan sama miten kunnan asioita seuraavat neljä vuotta hoidettaisiin. Saako Kotorinteen peltotie avustusta vai ei. Voiko haristunutta puusiltaa enää mopolla ajella. Puhumattakaan naapurin kuikui-isännän, kuikuin koska aloitti lauseen kuin lauseen kuikuillaan, kui kui se nyt sillälailla..., jaloelikkolauman kuljettelua kestäisi ropottipamenpojan vahtimille sänkipelloille. Sen ropotin jonka lankoihin olivat sekä äiti että Juuli mopon kahauttaneeet.

Puotiriessulla katseltiin vaalimainoksia latojen seinillä. Monenmoista naamaa siellä leveästi hymyili. Puodissa oli puheenaihe taattu. Kuka yrittää ja kuka ei.  Kuulemma  Kekäläisen hulttiopoika Reiskakin meinotellut. Äitinsä sai estettyä kun uhkasi Reiskan mierontielle ajaa.

Vaan tosissaan asian otti isäntämies, Seppäläisen Leevi. Oli jo yhden kauden istunut ja tullut tulokseen jotta hyvä oli arpeeti. Kelpasi  valtuustosalissa kunnantalolla istuskella ja kunnan asioista päättää.  Hyvinkin jouti varsinkin talviaikaan. Maaanvljelystouhunkin hoiti jo aikamiespoika Matti.
Sitten ei kun uudelle kaudelle yrittämään. Ei kuitenkaan ollut ollenkaan varmaa se pääsy Leevllä. Oli joltisenkinmoinen joukko insinööriä, merkanttia ja kosmetolookia. Puotineideistä ynnä pankkineideistä ei ollut suurtakaan vaaraa.
Aloitti Leevi-isäntä suurenluokan vaalimanööverin.  Löysi ykskaks uusia ystäviä mökinakoista, ukoista, keskenkasvuisistakin.   Oikein sydänystäviä joille ei ennen lippareuhka puotijonossa noussut. Kahvipaketti poikineen löysi tiensä mökinakan köökin kaappiin. Ja iltakahveista tuli Leeville oikein sielunasia. Ei akat pahakseen panneet. Sai  siinä kahveepaketinkin . Kyllä sen edestä Leevin itsekehuja kuunneltiin. Mukulat oli innoissaan Leevi-sedän yhtäkkisistä kyläilyistä. Aina oli karkkipussi povessa.
Montakin.

Satoi tai pastoi körötteli Leevi-isäntä pikkuvallulla, mersulla ei olisi kelirikkoisia kärryteitä päässyt, mökinakkoja kahvipaketti istuimen alla haastattamaan. Puhui ummet ja lammet maailman tilanteeesta, mistä ei itsekään  kärryllä ollut. Akat ei ensinkään. Oman pitäjän asoista haasteli harvinaisen vähän. Ehkä siksi kun ei halunnut toisten,  toivonsa mukaan tulevien äänestäjiensä vastakkaisia mielipiteitä kuulla. Olla erimieltä.
Eikä siinä kaikki. Höylisti lupautui Leevi akkoja puotiin, sairastuvalle, permanenttiin kuskaamaan.  Ukkoja pankkiin , sen harvan kerran kun rahaa tuli. Uusia kesälipokkaita sovittelemaan kirkonkylän kenkäpuotiin.

Oli kylän laitamilla  oma pikkumökki Marjamäen Aaretilla. Oli ikämies jo Aaretti. Oikeastaan jo aika vanha. Ei ollut Aaretti ollenkaan kiinnostunut politiikasta, tuskin tunsi sanaa. Oma kessumaata, kissojaan, kanojaan hoiteli. Vanhapoika oli Aaretti.
Mutta sai Aarettiin sen verran eloa Leevi-isäntä iltakahvipoikkeamisillaan että sai Aaretin äänestykseen lähtemään. Höylisti kyydin tarjosi niinkuin mökkienkin asujakunnalle.  Eri kertoina kuitenkin ettei päässyt muut kuulemaan kun Leevi nummeron toisille akoille ja ukoille vannotti. Niin teki Aaretillekin. Komensi tiukasti vielä vaiti olemaan muuten ei hevonen kesällä Aaretin vaivaiselle peltotilkulle töihin joutaisi.

Lähdettiin sitten vaalisunnuntaina mersulla ajelemaan kahteen mieheen kohti kunnantaloa, äänestyspaikkaa.  Aaretti etupenkillä. Lippa silmillä, niska kyrmyssä. Pelotti kun ihan ihmisiin tässä mentäisiin. Kuinka sitä ollenkaan osaisi. Oli maitolaiturilla naiseäläjiä,  kylän akkoja. Toisilleen totesivat,  - siinä nyt Aarettia viedään.  Äänestämään se menee. Ketähän se  sekin...nii juu. Sitähä se.

Perille tultiin , kunnansaliin  astuttiin. Oli väkeä sali täynnä. Käteltiin tutut ja siinä sivussa vieraammatkin niinkuin ei olisi vuosikymmeniin nähty.  Vaikka eilen puodissa viimeksi. Juhlatilaisuus oli nämä vaalit.  Seisoskeltiin ryhmissä, puhuttin ja juoruttiin kaikki pitäjän asiat. Yksityisetkin vähän hiljempaa. Kulmien alta vilkuiltiin kopista poistujia. Ketä se tuo...
Jäi Leevi-isäntä toisten isäntien ja silmäätekevien kanssa tarinoimaan kun Aaretti kohti koppia köpitteli. Ei kyselty Aaretilta passia  eikä muutakaan henkilöllisyystodistusta. Turhaa se olisi, ei Aaretilla ikipäpäivinä semmoisia ollut.  Joten koppiin sulkeutui Aaretti.
Älysi verhotkin eteen vetää.
Ei mennyt kuin hetki kun verhot taas avautuivat. Siellä se seisoi avuttoman näköisenä Aaretti verhojen välissä.
Kuulúi, ei niinkään hiljaa :
" Mikäs se olkaa se sun nummeros Leevi ku minä se jo kerkisi unohtia. Vaikka sinä se nii monest sanot. Se paper missä se ol ylhiäl  unohtu piilii."
Jostain syystä tuli Leevin juttukavereille kiire ulos.

Mutta pääsi Leevi istuksimaan kunnanvaltuustoon vielä seuraavaksikin kaudeksi.
Kahvitus siis kannatti.



Juuli2015

[Juuli Hukkaskukka]

NIITTY SININEN

Takana vanhan kaupungin sen laitakatujen
on luona roskalavojen
niitty sininen.
Se piilossa on ei sinne ihminen eksy.
Ei ole tietä
karttaan merkitty.

Oikeastaan se ei ole niitty lain
se sanoo niityksi itseään vain
kun ei ole lintuset, sirkat kuulemassa.
Sillä ei ole ystäviä
se on vain pieni töyräs mäen
reunalla metsikön.

Mutta kaunis se on,  tiedä ei itse
miten kauniin hohteen töyräs sai
kun varjossa vanhojen kuusien
jälkeen kesäyön hämärän
silmänsä siniset avasi.

Silloin puhkesi lauluun lintuset
hymyili aurinko.

Solisi puro kiitoksen
niitylle siniselle.

Niitty, se niitty niiaili, kukoisti niin.





Juuli2014
.

[Juuli Hukkaskukka]

.




ISOÄIDIN KENGÄT

Isoädin kengät ne oli.
Löysin ne laatikosta piirongin
kun poissa oli isoäiti.
Kengät astui sydämeeni.
Minä tahdoin saada ne kengät
vaikken mitään muuta saisi.

Nuori oli isoäiti. Pariisin
kuutamoillat. Seine.
Elokuinen kaupunki.
Kapeilla kujilla Montmarten asteli
sinisillä  solkiremmikengillä.
Niillä nappaskengillä.
Vuohennahkaa ne oli.

Ne oli jalassa isoäidin silloinkin
kun isoisä pyysi tanssiaisiin.
Niillä poloneesi tanssiittiin.
käytävä katetdraalin asteltiin
vihkipallille  rintarinnan.
Ei ollut isoäidillä muuta.

Tuli sota, kengät unohtui
laatikkoon piirongin.
Ne tapasi minut.

Minä astelen niillä vihkipallille

katetdraalissa Pariisin.




Juuli2015
.

[Juuli Hukkaskukka]

.



KIRJE

Heippa.

Mummo kuule kun minulla on oikein suuri huoli
Ei minulla niitä paljon ole muttä tämä on kamalaa.
Mulla koulu hyvin menee, vähän laskento haittaa
mutta koskee tämä kumminkin kouluasiaa.
Kun mun takana istuu iso poika, aina mua kiusaa
mua se heittelee paperipalloilla
jos  ei muuta keksi niin letistä se vetää.
Vaikken minä sille mitään puhu, en  katsokaan
niin aina tunnilla se supattaa
että mitäs pimpula.

Minä en ole mikään pimpula, minä olen Paula
siksi se pimpulaksi  mua sanookin
kun on olemassa semmonen laulu
että , pimpula pampula paimenpoika
heitä konttisi jo naulaan, .
En minä mitään reppua heitä
mitä se oikein luulee.
Välillä se kutittelee mutta ei se oikein uskalla
kun mua alkaa naurattaa ja opettaja huomaa.
Kumminkin väiltunnilla se lakua tarjoilee
vauhtia antaa keinussa,
pyörittää hypinnarua.

Neuvo mummo kiltti mitä minä oikein teen.
Mutta älä neuvo pahasti
kun minä taidan

siitä pojasta ihan vaan  pikkuisen tykätä.




Juuli2015
.