Juulin Ikioma

[Juuli Hukkaskukka 1]

"Joulupuu on rakennettu..." Nytte se sitte on se joululahjoil leikkimispäivä ko eile kävi tää hartaast ototettu Pukki. Hyvi kerkis kaikkii kilttii lasten luokse vaik nii pitkä matka ol sielt Korvatunturilt. Olkii mukava rekikel  ko muutama raati pakkast eikä tult paljo luntakaa jalaksii ettee. Ei tult jalasrikkoo rekkee.

Pienmiehel, Toka 5 v käväs tontut jo yönaikan tuomas yhe paketi isän asunnol ko isä ol unohtant avvaime ovvee jote yks paketti ol ilmestynt ennakkoo. Mut ko Pukki  sitte ite kerkis sin anoppillaa, mis aatto vietettii ... minkä osote ol Pukil annettu, se olkii jo iha toine luku.
Pienmies tarras tiukast jo ovel Puki  kättee kii ja talutti Puki  nojatuolii  istumaa . Aattel vissii ettei pääs ennää karkuu lahjoinee.  Istu syllii mut laulust ei tult mittää. Ei pihaustakaa kuulunt. Pikkis elikkä resune apina  ol käsis varmuueks turvan ja sitä  käsissää pyörttel ees ja taas. Naama ol iha peruslukemil  viel  täs vaihees  koko aja.  Lahjat jaettii ja suurin paketti pääs ensiks avattavaks. Kätet vapis ja koko pienmies ol jännityksest valkone. Mie aatteli jot hää pyörtyyp  mut ko sielt paljastu tää pelikone nii kilju ilost suoraa huutoo jot pleissteisoni keim nelone  !! ( vai mikä se ol )  ja naama levis miljoonahymmyy. Hetke näytti ensi ko naama men entist vakavammaks  ja ol ko  ois tult  itku ilost.  Muut lahjat unohtu avata kokonaa.

Sitte muisti nekkii ja seuraavas paketis olkii  ratti, kaasu ja jarrupolkimet. Voi mahoto taas sitä kiljahusta. Kuul varmaa siel omakotialueel kaikk muutkii asujat Ja sitte totes jot hää " melkei mietti  " saavans pelikonnee. Ja sitte seuras yleisöl kysymys jot - arvatkaas mitä, hänest o tää oikee hauska joulu-. Kysy isältääkii jot onks isäst mukavaa jot hää sai pelikonnee. Tietyst isäst ol.  Pukkin ol appiukko joka ko tul sitte sissää  muka pihhaa hiekottamast nii hänelkii piti kiljasta jot mä sain pelikonee !!!  Kyttäs äitins vieres silmä kovan koko aja  jot ois lähetty kottii  konetta  kytkemää ja kysel  jot juoks sä äiti kaua sitä kahvii. Vaatteet suorastaa  lens päälle vaik muullo o tahtont olla kymmene mutkaa ko pittäis anoppilast pois lähtee. Millo o jano ja kolme kertaa ainakii vessas pittää käyä. Heittää viis kärrypyörää ensinnä.  Ja hakemaa unohtuneit asjoi ja jottai ain pittää varmistaa. Mut nytte ol länne noppei lähtemää kottii.  Hirveet ol täpinät pääl.
Ja lähettiihä sin  kottii  ko ei antant pienmies mittää rauhaa.  Ilmeisest sai  äitins sen pelikonnee kytkettyy telkkuu ko ei isällee kuulunt soittoo jot tuu appuu,,, ko issäins tul miu luokse. Ko tää häne issäins o miu poika. Sano jot eksvaimo ossaa sen  kyl kytkee.

Kilttijuulil Pukki toi  ihana atsalea tuhansil vaaleepunasil  kukil ja juhlakonvehtisuklaatii jota ei oo ennää. Nii  ja eksminiä ol kovast ihastelt miu kutomii raitasukkii. Ko ol punane kantapää ja kärki.
Jote niiko pienmies totes jot hauska ol tää joulu. Joka  tosin piti muitte ensiks arvata onks hauska vai ei.
Mie näin tään  valla mahtava  ilon videolt jonka issäins otti.
jote sitä hauskaa joulujatkoo vaa muillekii

juuli

[Juuli Hukkaskukka 1]

[Juuli Hukkaskukka 1]

SURUN VENE

Vanha, hylätty vene ajautui rantaan.
Se oli kuin vanha vuosi
joka pysytteli pinnalla
vaikka se  oli tuomittu uppoamaan.

Minä tavoitin sen
täytin sen kaikella tuskalla, surulla
vihalla, katkeruudella
jotka olivat asettuneet sieluuni.
Työnsin sen takaisin ulapalle
jonka syvyyksiin oli määrä vaipua.

Se ei tahtonut irrottautua
ei palata merelle
ei hukuttaa surujani.
Rukoilin tuulta
tuuli  kuuli,
tumman veden pinnalla
kuljetti  kauas ulapalle.

Pienen murun surua, kaipausta
säästin itselleni.
Ilman niitä en muistaisi
miten hyvä minulla oli kerran ollut.



juuli2018

[Juuli Hukkaskukka 1]

Tälle runolle pitää peukuttaa, hyvin kirjoitettu.

Kiitos.

[Esmerkix]

Tälle runolle pitää peukuttaa, hyvin kirjoitettu.

Niinpäs olikin!

[Juuli Hukkaskukka 1]

Tälle runolle pitää peukuttaa, hyvin kirjoitettu.

Niinpäs olikin!

Paljon kiitoksia taas. Ihan oli värillinen teksti.

[Juuli Hukkaskukka 1]

LUMIENKELI

Olen lumienkeli pikkuinen
asun pienellä  lumipilvellä
Kun lumitähdet
maahan matkata aikoo
mukaan  lähden minäkin.

Minä hiljaa maahan leijun
laakso, niitty, saa valkean hupun
sen essuntaskusta taiomme.

Kiipeän rinnettä vuoren,
on siellä kolo ketun
häntänsä viltiksi kietonut
lumisametilla kolon vuoraan.
Alla korpikuusen koti  jänönpojan
senkin tuiskulta suojaan.

Lammen jäälle lumipeitteen taion
hyisiltä aalloilta  kiiskeä  peitän.
Oravanpojille lumitiilistä  katto
ei yllätä suojasää kastelemaan.

Lapsille pienille ladun luon
mäen hurjan laskettaa.
Mukkelismakkelis pumpulilumeen
voi  ilosta kiljaisten pelmahtaa.

Voi lumilinnoja rakennella
lumiukon,  akan pyörittää.
Hillestä silmät, napit
nenäksi porkkana.

Paras  lahja on  kuitenkin
kuva lumienkelin
sen teki tyttö  pikkuinen.
Sen mukaani ottaisin
eihän se käy
kun taivaassa enkeli sulaisi.


juuli2018

[Juuli Hukkaskukka 1]

OMA

Ne sanoivat,
tämä on minun kaupunkini
tunnen sen kuin omat taskuni.
Menivät aamulla työhön
palasivat illalla kotiin.
Pilvenpiirtäjään.
Katselivat öisin meressä uivia,
loistavia valoja.

Ne eivät liikkuneet
oman katunsa ulkopuolella
eivät  tienneet laitakaupungista
siellä vallitsevasta
kurjuuden, väkivallan kierteestä.

Eivät ne tienneet roskakasoja
kaivelevista lapsista
koska niiden kuvia ei ollut
kiiltävälle paperille
painetussa lehdessä.

Eivät ne tienneet siltojen alla
yöpyvistä  ihmiskurjista
aaltopahvihökkeleistä
joissa asui
samanlailla rakennettuja
ihmisiä kuin ne.

Ne eivät tunteneet omia taskujaan.




juuli2018

[Juuli Hukkaskukka 1]

Vielä kerkisin just ja just Pääsiäistoivotuksia laittamaan.
Vähän myöhässä.

[Juuli Hukkaskukka 1]

WILIJAMI-YLYKÄ JA TUNTURMOPETI

Kerkeää suvea piteli.
Paistoi päivä, lauloi linnut, siritti sirkat.
Lomaansa viettivät molemmat koululaiset, Juuli sekä Pikkuveikka.Veikallakin oli jo muutama oikea koululoma takanaan, kovin vieläkin oli loma koulusta paljon hienompi asia kuin tavallinen kesä. Uimisen, hypinnarun lisäksi Juulin, Veikan sekä hiljaisen adjutantin, Tanelin päivät kuluivat melko tarkasti sorakuopalla, äskettäin muotiin tullutta trialpyöräilyä uusvanhoilla pyörillä treenatessa. Jopa Juuli tähän poikien lajiin innostui. Nämä elintärkeät harrastukset katkaisi äidiltä käynyt käsky, milloin juurikasmaan harvennukseen, milloin postireissulle. Sekä välttämätön paha, nämä heinätyöt. Jokakesäiset. Heinähommia ei millään ilveellä pakoon päässyt. Ei auttaneet oravien kävyillä  Veikan kipeiksi viskomat jalatkaan.
Laki kirjoittamaton, olivat heinätyöt ja niihin osallistuminen.

Vaan olipa jäänyt  liiteri Wilijami-Ylykämiehen Valmetti-ajelusta melkoisen kurjaan kuntoon. Wilijamin Vallulla tökkimä reikä seinässä suurena ammotti.
Oli saatava nyt kesän aikana paikatuksi, talvella lumi sisään satelisi. Kuka muukaan hommaan jouti kuin syyllinen eli Wiljami.

Niin lähti isä Hieroja-Annin mökille Wiijamia paikkuuseen tiedustelemaan. Äidin kuuluvista "kuinka minä se ukon kehumiset kestän, taas.." huokailuista huolimatta. Saapui isä Annin mökille, varoen Wilijamilta, sängyssä makoilevalta, asiaa tiedusteli. Oli kuulemma, isän mielestä, vain oikeus ja kohtuus, jotta Wilijami reikäsavottaan osallistuisi. Ei ehtinyt Wilijami juuta eikä jaata asiaan lausumaan, päätös kuultiin Annin suusta :" Joutaa. Joutaa se. Oikein hyvinnii joutaa."
Wilijamin mielipidettä ei tiedusteltu.

Niin saapui kauniina kesä-aamuna Wilijami seinän paikkuuseen. Puku päällä, väkevilllle tuoksahtaen. Oli kuulemma taas maalikylään päivän päälle asiaa. Äiti mielesään hiljakseen totesi Wiliamin kylläkin sieltä juuri tulleen.
Orjanvehkeet päälle, liiteriin reikiä arvioimaan suuntasivat isä sekä Wilijami.
Mikäpä siinä, vasarat , sahat kouraan, alkoi vaivalloinen seinän paikkuu-urakka. Vaivalloinen, koska seinän takana oleva halkopino oli ensin purettava paikkuun tieltä. Ei käynyt päinsä seinälautojen halkoihin naulaaminen. Ahkerasti suihki saha Wilijamin hyppysissä. Oli Wilijami kova työmies jutuistaan huolimatta. Homma joutui. Vaan olipa eräs seikka jäänyt isältä tyystiin huomaamatta.

Oli hankittu kesän alussa taloon uusi mopedi, oikea Tunturi- merkkinen menopeli.
Ja tästähän se Wilijamille nyt riesan lykkäsi. Etsiytyivät Wilijamin vilikkusilmät yhtenään lankun päästä seinähommista mopediin. Ja kohta alkoi kuulua, mitä mieltä pelistä oli Wilijami.
Köhähti, antoi tulla :
"Mie Selekiassa tuollasel harjottelin. Vain vähä isommal. Ol sellanen 5000 kuutioo nokal pyörimäs. Vaa ethä sie Olli tiiä kuutioist mittää. Sit siel ko Kiinan keisari hovis olin, niin valtavii ol siel mopetitkii. Neljäkii sai pääl istuu. Ja ol vauhti iha hirmuine. Lakos kansa kuka mihinkii kerkes. Pienhä tää taas o tää siu mopeti, Ollisein. Vaa kyl se siul täs kotiolos välttääpi. Hyvinkii välttääpi. Mie vaa oon isompii tottunt siel valtamere takan. Kulkeeko tää ees kahtakymppii tää peli."
Tietenkin otti tämä aliarvointi pahasti isän luonnolle, unohti isä pyhät lupauksensa Wilijamin kulkuvärkkeihin koskemisesta, kiukustui, taas tokaisi :
" Siinhä se on. Kokeille, mieles tekkee kuitenkii,... Saat nähä, jot kulkeeko tää pien peli.....kahtakymppii..."
Eipä kahta käskyä tarvinnut Wiliami. Ei ehtinyt isä neuvoa,
Wilijami loikkasi kuin jänis mopetin istuimelle.

Nähtävästi jotain hajua oli Wilijamilla mopetilla ajosta, koska sai vetävän vaihteen päälle ensi yrityksellä. Mikä se vaihde oli, jäi arvoitukseksi. Tunturi jyrähti kuin traktori, hyppäsi ilmaan, kaaressa lensi sora takapyörän alta. Hädintuskin ehti isä alta pois. Hädintuskin pysyi satulassa Wilijami.
Äiti pirtistä säntäsi portaille, ei ehtinyt nähdä Wilijamista kuin harmaan vanan. Pakokaasupilvi senkin peitti. Kanat, Mirkku-kolli phamaalta navetan alle vauhdilla piilloon pakenivat.
Niin lähti metakalla ja isolla Wilijami. Peltotieltä kaukaa jo mopetin pärinä kuului Wilijami siellä mopetilla, pikku pelillä, lasetti. Ei ollut isä tietoinen, olivat Veikka sekä Taneli mopetia rassailleet, salaa tietenkin, oli saanut kyytiä äänenvaimennin sekä viritety lisää kulkuvauhtia. Ei lasetellut Wiliami nyt kahtakymppiä, ei. Ei ollut kotosalla Veikka, sorakuopalla oli Tanelin kanssa trial-ajoissaan.

Joten ei ollut isällä poikien touhuista aavistustakaan. Eikä ollut kellään muullakaan. Isä kun ei paljon Tunturiin kajonnut, oli kuulemma naisten menopeli tämä Tunturi.
Pörinä, kova sellainen, vaimeni peltotiellä. Odoteltiin jo koe-ajajaa takaisin. Kai sieltä kohta joutuu. Kyllästyy.
Alkoi jo päiväkin laskea.
Ei kuulu Wiliamia takaisin Tunturi-mopetilla, - ei.

Alkoi jo isä pelätä Wilijamille huonosti käyneen. Vaikka kolari, ei tiedä, outo oli yhtäkaikki Wilijamille tämä Tunturi.
Oli huoli aiheeton, saapui mopeti, saapui Wilijami, tosin oli ilta jo hyvinkin pitkällä. Melkein yö oli. Rehvakas oli Wilijami. Osasinpa, sai Wilijami näytettyä. Totesi mopetin hieman kovempaa kuin kahtakymppiä kulkeneen, kun " Mie päästelin, täysillä. Hyvinhä tää tottel, Oikei hyvin mäni, eto on peli. Ihan on käypä peli."
Isän tiedustellessa pitkäksi venähtänyttä ajo- aikaa , sai Isä ympäripyöreän vastauksen, kertoi Wiliami "kuha ajelleensa."
Ei ollut totuus ihan niinkään. Sai jälkikäteen isä kuulla Wlijamin nokka pystyssä naapureiden pihojen ohi ajaneen, melkoista suivakkaa päästeli. Ja kulkihan se viritetty mopo. Muutaman pitkäksi venähtäneen tovin kuluttua palaili rallimies. Nyt oli toinen ääni kellossa. Ajeli ympyrää Kallevaarin pihamaalla. Karjui kurkku suorana suureen ääneen rallikuski- Wilijami:
" Nyt mie appuu tarvihe. Ja palajo. Nyt miuta neuvotte, mite tää mopeti pyssäytetää. Ku ei oo miul ensinkää tää tuttu."
Ajoi ja karjui Wilijami, neuvoja itku jo kurkussa aneli.
Oli ajatellut mies bensan loppuvan, vaan ei osoittanut merkkiäkään loppumisesta mopeti. Kulki ja kulki. Yö päälle tuppasi. Vaan ei olleet yhtään viisaampia Kalle -vaari kuin Eetla-muorikaan kuin mitä Wiliami oli. Oli haettava pikkupojat, Veikka ja Taneli, läheiseltä sorakuopalta hätiin.
Pysäyttämään menopeli. Pojat kiljuivat seisottamisohjeet, jotenkin Wiliami ne moottorin metelin yli korviinsa sai, onnistui viimein Tunturi-mopetin Kalle-vaarin pihamaalle seisauttamaan.

Tästä ei Wilijami, tästä pienestä sivuseikasta, halaistua sanaa Wilijami isälle kertoillut. Olipa vain kaikki kovin hyvin mennyt. Riemuksensa oikein oli niin kauan ajellut. Ihan jo yö päälle pukkasi. Ei millään olisi kuulemma lopettaa malttanut.
Pelkäsi Wilijami vahinkoa ihan, jotta pensa kesken ajelun loppuisi mopetista. Vaan eipä loppunut pensa menopelistä, ei. Ihan piti kesken ajelu heittää.
Vaan tulisi se seuraavakin kerta. Silloin olikin pidettävä tarkka vaari,
Täysi olisi oltava,
- pensatankki.


juuli