Juulin Ikioma

[Juuli Hukkaskukka]

.



http://www.youtube.com/watch?v=cCp_J-BHWEU
Ave Maria Maria Callas

[Juuli Hukkaskukka]

.


ÄKÄPUSSIN JOULU

Oli Joulunnalusaika nyt.
Valkeat, korkeat lumihanget, paukkuvat pakkaset, tuikkkivat tähdet taivaalla.
Koko Mukulankunnan jännityksellä odottama, kiltteyskilpailun, Itsensävoittamisen aika. Eipä tullut Juulille, ei Pikkkuveikalle näinä aikoina tulleet tappelukset, irvistelyt ollenkaan kysymykseen. Kilttejä nyt, - niin kilttejä. Kiltteyden takasivat nurkissa Joulun alla kurkkivat Tonttupojat. Näitä väittivät Äiti ja Isä yhtenään talon nurkissa huomanneensa. Eikä vain täällä, oli yleinen ilmiö kaikissa syrjäkulman mökeissä. Äkisti ilmestyi perin kilttejä lapsia kaikkialle.
Joululomalla oltiin.
Oli saatu Todistukset. PikkuVeikkakin ensimmäisensä. Komeili Veikan laulun kohdalla suora viiva. Rovanniemenmarkkinoiden aikaansaannosta oli.
Eipä ilosta Isä hyppelehtinyt Juulinkaan laskentonumeron nähtyään.
Mutta nyt.
Jouluaattoa nyt, jännityksllä, vähän pelollakin odoteltiin.
Muistuipa vanhat kolttoset tuiki tarkasti kummallekin mieleen.
Jospa niitä Tontut ei kuitenkaan, kaikkia ainakaan, huomanneet olisi.

Oli kovin kiireistä tämä Joulualusaika.
Kaikki kolot siivottiin, jynssättiin perinpohjin. Tämä siivous osui tietenkin Juulin kohdalle. Pikkuveikka ei harjanvarteen, matonkulmaan, vahingossakaan tarttunut. Eikä olisi Isä sitä suvainnutkaan. Pikkuveikka kun sattui olemaan miespuolinen.
Siispä hinkkasi, hankasi, tomutti Äidin apuna Juuli.
Eikä nipottanut, lähestyi tuo Jouluatto, Pukki tulisi.
Hartaasti ja moneen kertaan oli juuli Joulupukille lahjatoiveensa
esittänyt. Oli väsätty kirjeitä, jätetty ulkoportaalle monet toiveet.
Luistimet.
Ne ne olla piti, kaunoluistimet.
Näki juuli  itsensä Jääprisessana sinisssä samettihamosssa pitkin sinistä jäätä kiitävänsä. Uniinkin tuli tuo Jääprinsessa, samettihame. Kovasti uskoi  luistimet saavansa, kovasti oli toivottu.
Nyt sitten kaikkien uurastusten jälkeen oli viimein Aatto koittanut.
Kuusi haettiin, Isä ja Veikka sen kuusen metsästä valitsivat, tiheäoksaisen ja tukevan. Piti kynttilät kunnolla kantaa.
Koristeltiin kuusi. Tässä kohtaa Veikan ja Juulin ote kiltteyspäätökseen jokaikisenä Joulu-aattona, poikkeuksetta, lipesi.
Syttyi armotta riita, kummanko Tähti nyt tänä Jouluna kuuseen latvaan sijoitetaan. Kumpikin omisti oman Tähden, Veikka keltaisen, Juuli vihreän. Ja kumpikin muisti, kumpikin tietysti oikein, oman vuoronsa olevan.  Asian , riidan sovitteli taas kerran Äiti, arvalla Latvatähti valittiin.  Ei sattunut Äitikään muistamaan Tähtivuoroa. Tahallaan ei muistanut, hävinnyt osapuoli olisi armottoman äläkän nostanut.
Jouluateria saatiin sovinnon vallitessa syötyä, kinkut, laatikot, riisipuuro.
Nyt alkoi tämä tukkaa nostattava vaihe.
Joulupukin odotus.



Vihdoin, pitkän, pitkän odottelun jälkeen, kuului eteisestä kopinaa, kello kilisi, oveen koputettiin. Joulupukkihan se siellä.
Pukki, jota Mirkku-Kolli uunille pakeni, säntäsi, joka sai Nallen rähähtämään perusteelliseen haukkuun. Ei muistanut Nalle edellisiä Pukkijouluja, oli semmoinen koirien muisti.
Haukkumisesta päästiin kuitenkin nopeasti eroon, Nalle ulkosalle toimitettiin. Siellä sitä sopi haukkua. Ei ollut soveliasta Joulupukille mellastaa.

Sairas jännityksestä oli Juuliressu. Saisiko vai eikö saisi toivottuja luistimia. Oikein masuun  sattui.
Ensin piti tietenkin vastata jokajouluiseen kiltteys-kyselyyn. Kovasti oli kumpikin kilttinä ollut. Laulua Pukin ehdottaessa, Äiti kiireesti totesi lasten olevan kurkkukipua sairastavia. Ihan kumpikin sairasti, ei ollenkaan nyt laulettaisi, - ei, ei. Joku toinen Joulu sitten. Ällistyi Juuli . Ei tiennyt ollenkaan kurkkunsa kipeä olevan. Unohtui kuitenkin tämä nyt hetkessä sairastuminen.
Alkoi Pukki lahjasäkkiään availla.



Alkoi lahjojen jako.
Oli paketti poikineen, Mirkku-Kollille, Nalle -Haukullekin olivat Tontut omat pienet paketit muistaneet.
Kuusenkynttilät loistelivat kilpaa Veikan , Juulin ilosilmien kanssa.
Tuli pakettia monenmoista, vaan alkoi säkki uhkaavasti tyhjentyä.
Säkki pikkkuhiljaa tyhjeni, sitä mukaa kalpeni Juuli.
Vielä oli säkin pohjalla jotain.
Kirje.
Juulille.
Tärisevin käsin, itku kurkussa, avasi Juuli.
Raha, kortti:
Luistinraha.
Hirveä oli Juulin pettymys. Ei tullut ei, luistimia. Vain raha.
Eikä se ollut ollenkaan sama kuin luistimet, valkeat Kaunoluistimet.
Pillahti tyttö itkuun, suorastaan parkui, suurin osa itkua kiukusta.
Heitti kuoren pirtin permannolle, säntäsi kamariin, hetekaan, suureen ääneen parkumaan pettymystään. Ehti näkemään kiukkunsa raosta Isän ällistyneen, pettyneen, surkean ilmeen.
" Mitä sie tyttö nyt. Myöhä männää ne lustimet ostamaan. Mitä sie nyt . "
Lustimet, ne Lustimet. Isän sanassa, - Lustimet - olivat tulematta jääneet.
Surkea oli juulin mieli. Kiukusta lähinnä, ei meinannut loppua parkumisesta tulla ollenkaan.
Viimein saatiin juulin päähän mahtumaan, ei voinut lustimia sovittamatta ostaa.
Niiskutti tyttö jo viimeisiään, - nyt ymmärsi.
Ja häpesi. Kovin häpesi Juuli.
Pyyteli anteeksi, selitti.
" Älä sit , tyttohyvä, nyt ennää. Kyl mie ja Äiti ymmärrettää. Vaa ku ei voia ilman koittamista ostaa. Niinhä me männää het arkpäivän hankkimaa. Olha se siul pettymys, ymmärrettäänhä tuo. Myöpä kahestaa kaupunkii lähetää. Lustinpuotii. "
Kultainen, kiltti Isä. Sai taas järjettömän kiukunpuuskan parhaimmin päin seliteltyä. Vähätteli ihan maanrakoon, kuin ei mitään olisikaan tapahtunut.
Uskoi jo Juuli itsekin  ettei ollenkaan koko kiukunpuuskaa olisi ollutkaan.
Pikkuveikkakin ihmeissään kesken uusin Autojnsa kanssa pörräämisen lopetti.
Juulia ällistyneenä tuijotti. Mikä sen nyt oikein tuli. Ihan oli tyhmä, olihan rahakin jo valmiina. Senkun ostaa.
Outoja nuo likat.



Jatkui Joulu-aatto.
Juuli  jo täysin pettymyksestään tointunut.
Niin piti Isä, tietenkin, lupauksensa. Vieläkin hävetti Juulia. Kuinka oli voinut edes muuta uskoa.
Kaupunkiin matkattiin, luistimet hankittiin. Tosin olivat luistimet kolme-neljä numeroa liian suuret, kasvun- ja sukanvaraa oli oltava.
Vaan hyvin sujui luistelu joen jäähän lapiodulla pikkuisella jääpläntillä niillä liian suurillakin. Oikein hyvinkin sujui.
Tämän Kiukkusäkkinä olemisensa muistaa Juuli aina.
Jokaikinen Joulu.
Muistaa muulloinkin, mutta silloin viimeistään.

Koetteli muutama aika taaksepäin luistimiaan, liian suuret olivat jalkaan vieläkin.
Silläpä ei ollut silloin merkitystä.
Eipä ole nytkään.
Ei luistele Juuli enää.
Aikoo loput luut ehjinä säilyttää.
.

[Juuli Hukkaskukka]

.

.

[karpalo]

.
En usko että se tästä enää paranee

Täytyy peesata. Kaikki merkit viittaavat huonompaan suuntaan vaellusta, taloudelliset ja muutkin, läskiksi rupee meneen meillä, EU:ssa, USA:ssa, Kiinassa, ihan joka puolella.

Valomerkkejä ei missään. Ainoa, missä rikotaan uusia ennätyksiä:

Delhin maine "raiskauspääkaupunkina" vain mustenee - useita satoja raiskauksia vuodessa

No ainakin jossakin tulee lisäystä.

[Juuli Hukkaskukka]

.


TALITINTTI

Talitintti yksinäinen,  lintulaudan asukki.
mietti, pohti mielessänsä kuka jyvät vohki.
Tyhjä on nyt lintulauta,
talia ei missään.
Ryynit poissa, jyvät syöty, nälkä sisuksissa.

PikkuPekka juoksujalkaa laudalle nyt rientää .
" Tintti Kulta, mikä sulla, eväät hukuksissa.
Eipä hätä tältä näytä, mukana on mulla
ryynit, talit, jyvät,  on ruokahalu sulla.

Tässä näitä evähiä, pistän jonoon oikein.
Siitä käypä nokkimaan ettet nälkään kuole.
Huomenna  tuon runsahasti niitä minä lisää
Poistuu sulta huoli, nälkä. Suurensuuri hätä."

Tintti siitä nokkimaan. Kauniisti niin kiitti.
Oikein pienet siipensä vallan yhteen liitti.

Juuli - 12
.

[Juuli Hukkaskukka]

.


YKSIN

Taivaan Isä,
ohjaa askeleeni.
Elon polkua mun kulkeissani
Pimeässä yksin harhailen.
Mua suojaa. En harhaan astu.
Sattuu, tien väärän valitsen.
Tien leveän, helpon astella.
Tie oikea on vieressäni,
siltä suljen minä silmäni.

Tummiin pilviin päivä peittyy.
Myrskytuuli kulkee ylläni.
Polku tummaan yöhön heittyy.
Yksin olen, täysin eksyksissä.
Mun valintani, tieni väärässä.
Ei valoa, ei päivän kajastusta.
Näytä suunta, näytä oikea
jotta osaisin ma kotiin kulkea.

Rukoilen, pyydän, tieni ohjaa.
Polkuni mun Valoon johdata.

Tummaan pimeään en halua.
Eksyn siellä ilman apua.
Älä yöhön synkkään mua vie.
Älä polulle, syrjään jätä.
Taivaan Isä, mua suojaa.
Auta avutonta, omaa lasta.

Pyydän, mulle suo sa apusi.
Auta.
Kuivaa kyyneleeni.

Juuli -12

erittäin kaunis

http://www.youtube.com/watch?v=Zmu4Qu23JEY
kristallivirta
.
.

[Juuli Hukkaskukka]

.
.


UNEN RATSU

Taa Sinivuoren laskee päivä.
On edessä ilta tumma.
Vaihtuu yöksi ilta hiljainen.
Kuu noussut, luo hopeaa. Tähtien kirkas silta.
Linnunrata himmeä taivaan kannella kaartaa.
En unta saa.
Virta tuskien virtaa.

Tää tuttua on, öisin tuntenut
uni karttaa, luotani  paennut.
Nukahdan, valveille havahdun.
Kuullut oon äänen oudon.
Se kutsuu rantaan vaeltamaan.
Unipursi ehkä on saapunut.

Läpi heinikon kuljen, kasteisen,
Yö , nuppunsa kukat sulkeneet.
Vaiti, hiljaa kaikki unessa on.
Lepää luonto, ihmiskunta.
On metsä unen nyt valtakunta.

Hiljaa rannalle saavun,
Untako näin.
Seisoo rannalla ratsua kaksi.
Unen Ratsuiksi tarkoitettu.
Toinen musta, toinen siivekäs rusko.
Hiljaa seisoo, kuin taivaasta suotu.

Kuka lienee. Tuntee tuskani summan.
Mitä tehdä nyt, tiedä en.
Onko tarkoitus ratsun selkään,
Unen Valtakuntaan valkeaan lentää.

Tumma on yö, virran kohina kuuluu.
Äkkiä olemus ratsun muuttuu,
Lentää luokseni, katseensa käskee
satulaan nousemaan.
Pelkään. Kammoan.
Outo pakko mun satulaan ajaa.

Ma nousen siivekkään satulaan
Jää toinen partaalle virran.
Tartun ruskeaan, valtavaan harjaan.
Ylemmäs, yhä ylemmäs öistä taivasta
kohoaa ratsuni unen siivin.
Aamurusko  mereltä nousee,
purppurapilvet taivaan.
Yö pakenee.

Hiljaisuus selässä ratsun.
Tiedä en kaunko nukkunen.
Ratsun virralle tunnen laskeutuneen.

Unen Ratsu, Unen Valtiaan lähettämä.
Levon suo
Maan pienillle Unettomille.

Juuli -12
.

[Juuli Hukkaskukka]

.
.
.
.

.
HAUKUN KAKKAKULTA

Vaikka miten teki Juulin Joukkojen mieli alvariinsa Mummolaan lomilla sekä viikonloppuina matkustaa, oli joskus uhrauduttava, toisiaan oli Lokeroasuntoon jäätävä viikonlopuksi.
Lomalla se ei olisi tullut edes uniin. Ei mitenkään kävisi Metropolitaniin jäännit, lomanvietto, kysymykseen.
Johan siitä olisi kaamea, hirveä Hirmumyrsky peräti, noussut.
Oli Pojalla nämä Tiikkereiden Edustusharkat ajanviejinä, kulukkina, vaan Juulilla ne tahtoivat viikonloput väkisinkin kunnolla suivannuuttaa, kyllästyttää. Ei aina jaksanut rätti kourassa Lokeroakaan siivoskella, järkikulta tässäkin asiassa päässä pidettävä.
Vaan olipa  tutustunut nuoreenpariin, riiustelevaan, jonka luona sopi vierailla ja jotka vastavuoroisesti s Juulin Lokerossa kyläilykäyntejä suorittivat. Olihan sitä muihinkin kanssakulkijoihin tutustuttava, oli Poikakin alati Harkkoihin menossa tai tulossa, oma oli kaveripiiri Pojallekin jo kerääntynyt.
Haukusta ei ollut seuranpitäjäksi. Juuli oli Haukulle ilmaa, näkymätön, paitsi ruoka-aikoina, Ruokinta-Automaattina.
Ja Rottavaari Miumingistä ei seuraa sitäkään vähää.
Joten ihan kiitoksella, mielisssään oli tuttavuudestaan tähän riiuupariin Juuli.
Taas oli Lokero-Lauantai, oli Juuli riiaajat, Raijan ja Aarnen saunomaan kutsunut.



Oli jälleen viikonloppu koittanut.
Jälleen oli, niinkuin koko kesän melkein oli ollut, kaunis Suvisää.
Aurinko hehkutteli kultiaan pilvettömältä taivaalta, linnnut Lähiöpuistossa liverryksiään melkein taukomatta kuuluville lurittivat.
Oli Suvi, mitä kaunein Suvi.
Viikonlopuksi oli nyt Metropolitaniin Opalin työkiireiden takia ollut pakko jäädä, ei Mummolamatka nyt onnistunutkaan. Poika alkuun murjotti, väitti Pappahuimannin ihan laiskistuvan sekä ikävissään voisi vaikka syömästäkin lakata, huonosti Pojan mukaan nyt asiat etenivät. Huiti luurangoksi Pappa laihtuisi, ei tiedä mitä seuraisi vielä tästä Metropolitaniin jättäytymisestä.
Juuli   ilmoitti kuitenkin eriävänä, vankkana mielipiteenään, ei Pappa yhden viikonlopun poisjäännin Huimannina olonsa takia sentään nälkäkuolemaa kokisi, vaikka olisi Poikaa miten ikävä. Ja taas ensi viikon loppunahan matka Mummolaan suunnattaisiin.
Nyt sensijaan tulisivat Raija ja Aarne kylälemään saunomaan. Tästä Poika innostui, toimi Aarne Pojalle oivana miehenmallina. Oli Pojalla toki omakin Isä olemassa, mutta eipä tämä suuremmin Pojan touhuja seuraillut, ei kiinnostusta oikein riittänyt.  Niin oma Poika kun kysymyksessä olikin.
Hyvin pärjäsivät Poika, Juuli kahdestaankin, ehkä paremminkin. Säilyi ainakin sopu .
Alkoi Opal saunavateja, vihtoja valmiiksi jo laittelemaan. Sauna oli Talon kellarissa, Taloyhtiön yhteinen sauna, muttta lupa oli vieraitakin omalla vuorollaan saunottaa.
Joten saunavieraat saapuivat, kovat löylyt otettiin, sekä mies että naisporukoissa. Pääsi Poikakin nyt Aarnen, miehenmallin saunakaveriksi, aina Opalin kanssa kahden saunottu. Vielä, mietti Juuli joskus.
Saunakahville siitä suoriuduttiin. Haukkkukin vieraskoreudessaan malttoi jotakuinkin, tavoistaan poiketen, alati pompottelematta, -ylös-alas-ylös-alas-, olla.
Aarne pelaili Pojan kanssa lautapelejä, ratki- innoissaan peliseurasta oli Poika.
Raija kera Juulin kahvipöydässä istuskeli. Nyt oli käsiteltävä kaikki juorut, varmat sekä epävarmat. Pääasia että uusimmat tietoon saatiin.
Kuka nyt seurusteli kenenkin kanssa, kuka oli riidellyt, sitä rataa jaksettiin asioita tärkeysjärjestykseensä asetella.

Tuli siihen kahvipöydän viereen Haukkukin.
Sekin tapoihinsa kuului, norkoilemaan, josko jotakin tipahtamaan sattuisi .
Mikään ei olisi Haukkua pois pidellyt, ei maanjäristys, ei talon sortuminen. Niin oli vakitapa tämä pöydän vieressä kerjääminen Haukulla. Ei onnistunut Poikakaan tapaa pois kitkemään.
Raija , eläinrakas kun oli, Haukkua silitteli, kehui. Hyvä kun ei pussaillut Koiraa innossaan. Haukku sensijaan Raijan käsiä nuoleskeli. Kuului kerjuuritualeihin sekin.
Yht`äkkiä kuului pieni klik.
.Juuli  kysymään , mikä se mahtoi olla, putosiko kenties jotain.
"Ei pudonnut, Haukku innoissaan otti ja nielaisi yhden amuletin tästä roikkuvasta rannerenkaasta, ei se mitään."
Näin sitä tuumaili Raija.
Vai ei mitään. Vaan kyllä nyt vaan ei-mitään. Ensinnäkin ketjussa oleva Amuletti, pieni ankkuri, oli aitoa kultaa. Toisekseen ei ollut Juulilla aavistustakaan mitä tapahtuu kultapaloja nieleksiville koiratytöille.
Ei ollut kokemusta, kultaa ei paljon  huushollissa. Irrallaan ainakaan roikuskellut.



Nyt lyötiin kaksi tyhmää päätä yhteen.
Mietintä alkoi, mitähän nyt oikein pitäisi asialle, Haukulle, kultaa mahassaan kanniskelevalle tehdä.
Raija viisaampana päätteli, kun se on sinne mennytkin, tulee luonollista teitä, poiskin.
Siis julistettiin Haukun kakkakasa seuravana ja sitä seuraavana päivänä Puistossa hukkaamiskieltoon.  Oli Juulin nyt kasat tarkkaan kaiveltava, korua etsittävä. Ainoa tapa olisi tämä, tosin ei erityisen houkuttelevalta tuntunut.
Saunavieraat illan yöksi vaihtuessa , Poikaa lujasti halailtuaan, tämän lisäajan mankumisesta huolimatta, kotipuoleen ajelemaan lähtivät.



Koitti, valkeni sauraava aamu.
Kakkakasojen kaivelemisaamu.
Juuli  lähipuistoon kera Haukun, Kultapalan, aamulenkille suunnisti. Mielessään hartaasti toivoi, ettei kovin montaa ulkoilijaa olisi, toisia koiranulkoiluttajia samaan aikaa puistoon ilmestyisi.
Osoittautui toive  turhaksi.
Kaunis ilma ylenmäärin kansaa vapaapäivänä houkutti puistoon aikaa kuluttamaan, ulkoilemaan.
Oli varusteena keppi, jolla kaivuutyö suoritettaisiin, kunhan Haukku ensin sopivan paikan vihdoinkin, loputtoman nuuhkimisen jälkeen hyväksyisi.
Onnistuihan se kasan vääntö viimein.
Juuli kiiruulla, sivuilleen vilkuillen, tarkkaa oli touhu, kasaa tikulla kaivelemaan. Vilkuilu oli turhaa, Useat ulkoilijat tarkan katseensa, outoon tönkimiseen, koirankasankaiveluun, huomionsa kiinnittivät.
Ei ollut silloin tapana Haukkujen kasoja mukaansa korjailla., saati tutkiskella.
Joten ansaitsematonta,  Juulin  mielestä, kohtuutonta, huomiota  kakkakasa- tutkiskelu herätti.
Vaan onnistui haku,. Onnistui kuin onnistuikin.

Haukun viimeisen ponnistelun tuloksena kasan päällimmisenä ihan kiilteli se kaivattu, nielaistu koru, Kultainen Ankkuri.
Nyt ei kahta käskyä tarvittu. Haukulle lahjoma- kotiinpaluukeksit kitusiin.
Kotiin kovalla kiireellä, pois ihmisten silmistä koirankakkakasoja kaivelemasta.
Juoksuksi pistettiin, oli pois puistosta ymmärrettävä kova kiirus. Ei taakse vlkuiltu.
Kotona koru tiskiin, kuin uusi tämä kultapala oli, kimalsi ja kiilsi.
Sai Raija seuraavana lauantaina kultakorunsa takaisin, Haukun mahassa lenkin heittäneeenä. Nyt tiedettiin sekin, ettei sulata Koiruuksien maha kultaa, vaikka kaikenlaista muuta sinne kuulumatonta hyvinkin pystyy sulattelemaan.
Hyvä se oli tämäkin tieto hallussa, jos Haukku vaikka kuinka innostuu kultapaloja nieleksimään. Ahneuksissaan hyvinkin.



Tulipa nyt esiin se vanha totuus,
Ei ole koiraa karvoihin katsomista,
voivatpa hyvikin jopa kultaa sisältä olla.
Nämä Koiramaailman edustajat.
.

[Juuli Hukkaskukka]

.
http://img191.imageshack.us/img191/9617/meripun07.gif

VEREN MERI

Suden Yö.
Hiekka valkea.
Vie askel kohti merta.

Kauhistun.
Meri, veripunainen
huojuu, aaltoilee, soljuu rauhaton.
Hirviötkö mailta Manan saapuneet.
Vaiko Muukalainen tähtien.
Merta kauhun katselen.
Raivo valtaisa.

Tumma, outo Väki vaeltaa meren aalloilla.
Jostain kuulu vaikerrus, itku hiljainen.
Kovenee, se voimistuu, kaiun Kalman saa.
Vainajatko, mereen, tuhoon vaipuneet.
Aallot meren lainehtii meriverta huuhtelee.
Kauhu huutoon avautuu.

Aika viimeinen.
Ihmiskunta verimereen, tuhoon katoaa.


Häilyy joukko tumma meren aalloilla.
Helvettiä meren kauas pakenen.
Laitaan metsän saavun, katson taakseni.
Siellä yhä verimeri, meri Manan lainehti.

Totta onko, - vaiko nähnyt harhaa.
Koskaan en tietäne missä meri punainen.

Uskon, jossain on meri Ikuinen.
Meri verinen.

Juuli  - 12
.
.

(Kuva muutettu linkiksi, koska se oli liian karmeita mielikuvia aiheuttava. Eikä ylikään voinut hypätä, kun viimeisiä viestejä klikatessa se oli aina siinä! -- Ylläpito)

[Juuli Hukkaskukka]

Vaikuttava uuden vuoden runo Juulilta. Hyvä tapa aloittaa uusi vuosi..

Yksinäisyys taitaa olla nykyään pahimpia ihmisten ongelmia. Nykyään kaikki on vähän ex ja hop, jos ei miellytä, niin roskiksiin ja uutta tilalle  

Valoa uuteen vuoteen!





Meillä vuosi alkaa paksulla sumulla ja loppupäiväksikään ei taida paljoa aurinkoa näkyä.

Jaaha. Ei sitten ei.
Eikö kukaan seurannut muutama kuukausi sitten uutisia joissa kerrottiin erään etelämaan
vesistöjen muuttuneen punaisiksi.
Moneen kertaan tolkutettiin.
Ja karmeudesta puheenollen eikö nämä tikut edesauta pyromanian puhkeamista sekä tupakanhimoa.
Ei varmaankaan kun ei ole poistettu.
.