Uutiset:

Outomaa on outo maa.

Mobiili päämenu

Biologinen kuolemattomuus

Aloittaja Sini, 21.12.13 - klo:19:02

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Sini

Uutinen Iltalehdessä. Näin olen koko ajan hahmottanut eli tutkimuksen ja tiedon määrä kasvaa kiihtyvällä vauhdilla. Eli kantasoluilla päästään hoitamaan esim. aivoja jo muutaman vuoden päästä. Eikä tämä ole mitään eliittihoitoa, kallista hoitoa, vaan pilleri jokaiselle tarvitsevalle. Biologinen kuolemattomuus on kuulkaas lähempänä kuin uskommekaan!



"Suomalaistutkijat yrittävät läpimurtoa:
Sydän ja aivot voisivat korjata itse vaurionsa

Keskiviikko 15.1.2014 klo 11.33

Sydänlihasvaurioiden ja aivosairauksien hoito voi mullistua lähivuosina, arvioi professori Heikki Ruskoaho Helsingin yliopistosta.
Tutkijat pyrkivät etsimään tapoja, joilla auttaa sydäntä ja aivoja paikkaamaan itse vaurioitaan.

Näin siinä tapauksessa, että tutkijat onnistuvat auttamaan sydäntä ja aivoja paikkaamaan itse vaurioitaan.

Uudessa hankkeessa etsitään keinoja sydäninfarktin, aivohalvauksen ja Parkinsonin taudin hoitoon.

Jos uusia soluja tuottavien kantasolujen toimintaa saataisiin piristettyä, hoito voitaisiin aloittaa heti, kun vauriot ovat syntyneet. Avuksi suunnitellaan suun kautta otettavia lääkkeitä, joiden vaikutus yritetään saada suunnattua nanoteknologian avulla juuri oikeisiin kantasoluihin.

Hanke on Helsingin yliopiston, Aalto-yliopiston ja Helsingin yliopistollisen keskussairaalan yhteinen. Tekes rahoittaa tutkimusta liki viidellä miljoonalla vuosina 2014-2016.
STT"

THL tiedottaa

.
Älä nyt, Sini, noin halpaan mene!

Kyse on vasta hankkeesta. On vain odotuksia: "saattaa tapahtua".

Nyt, maan pinnalle sieltä!  ;)

Ei noista muiden puheista kannata välittää.

risto


Suomalaistutkijat ja läpimurto....

Kun selkäydin on katkennut, siitä syntyy alapuolisen kehon halvaantuminen. Usein niskasta alaspäin tai ristiselästä alaspäin.

Eikö olisi helppoa ruiskuttaa alkiosoluja tähän "halkeaman" kohtaan ja jonkun ajan päästä alapuoli lähtisi käyntiin.  Telkkaohjelman mukaan eräs kiinalainen klinikka tekee tällaista.

Sekin olisi hyvä homma että kun sormesta puuttuu hermo tai jänne niin näitä alkiosoluja ruiskuttaa vaan sormeen, niin kohta taas toimii.

Olen huomannut että myös tiedemiehet lupailevat läpimurtoja hankkeilleen ihan kohta, jotta saisivat rahoituksen jatkumaan.




Sini

Lainaus käyttäjältä: THL tiedottaa - 15.01.14 - klo:15:48
.
Älä nyt, Sini, noin halpaan mene!

Kyse on vasta hankkeesta. On vain odotuksia: "saattaa tapahtua".

Nyt, maan pinnalle sieltä!  ;)



Lyödäänkö vetoa!

risto

#114
Terveys 27.6.2011

Suomalainen kantasolututkimus sai miljoonarahoituksen

Suomessa tehtävä kantasolututkimus saa mojovan piristysruiskeen. Tekes on myöntänyt Varaosia ihmiselle –tutkimukselle kymmenen miljoonaa euroa. Tutkijat ovat lisärahoituksesta innoissaan.

10.8.2012
Suomalaisen tutkimusryhmän läpimurto voi mullistaa kantasolututkimuksen. Turun yliopiston väitöstutkimus löysi hiiren kiveksistä soluja, jotka muistuttavat alkion kantasoluja.


Kantasolut Parkinsonin taudin hoidossa
20.5.2013

Kantasolujen toiminnan selvittäminen ja niiden käyttö eri tautien hoidossa on ollut intensiivisen tutkimuksen kohteena jo 1990-luvulta saakka. Vuoden 2007 Lääketieteen ja Fysiologian Nobelin palkinto myönnettiin kolmelle kantasolututkijalle ja vuoden 2012 vastaava palkinto kahdelle tutkijalle, jotka kaikki olivat tehneet urauurtavaa työtä tällä saralla

15.1.14 Suomalaistutkijat yrittävät läpimurtoa:

Tiedelehti 2008   (5,5 v sitten)
Kantasoluhoidolla voidaan parantaa aivovauriosta johtuvia muistiongelmia – ainakin hiirillä.


THL tiedottaa

Lainaus käyttäjältä: Sini - 15.01.14 - klo:17:15
Lainaus käyttäjältä: THL tiedottaa - 15.01.14 - klo:15:48
.
Älä nyt, Sini, noin halpaan mene!

Kyse on vasta hankkeesta. On vain odotuksia: "saattaa tapahtua".

Nyt, maan pinnalle sieltä!  ;)



Lyödäänkö vetoa!

Mistä asiasta? Kenen kanssa haluat lyödä sen vedon?

Ja mitä vetoa lyöneen ja hävinneen pitää tehdä?



Ei noista muiden puheista kannata välittää.

risto

#116
.
Varsinaista hömppää nuo kantasoluotsikot.

Mikä idea olisi lyödä vetoa jostain uutisesta, että onko se totta.

"Suomi YRITTÄÄ läpimurtoa". Minä voisin vaikka lyödä vetoa siitä, että Suomi yrittää.
Ei kumma, koska yritystä on jatkunut jo 5 vuotta.

Sitten tuo sana "läpimurto". Mitähän se tarkoittaa. - Ei se harmita vaikkei tarkoita mitään. Onpahan komea sana.

Kuten Samjalla on tapana keskustella sairauksista ilman sairauden nimeä, kantasoluista voi myös keskustella ilman tarkoitusta.




risto

#117
.
Sari Cederlöf
Kantasolujen tutkimus ja käyttömahdollisuudet
terapeuttisssa hoidoissa  74 sivua


Metropolia Ammattikorkeakoulu
Insinööri (AMK)
Bio- ja elintarviketekniikan koulutusohjelma
Insinöörityö
6.6.2012

http://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/46256/Kantasolujen%20tutkimus%20ja%20kayttomahdollisuudet%20terapeuttisissa%20hoidoissa.pptx.pdf?sequence=1

.Tiivistelmä

Kantasolujen ominaisuudet riippuvat niiden tyypistä. Hedelmöittyneen munasolun
solut ovat totipotentteja. Niistä pystyy muodostumaan kokonainen uusi yksilö ja
kaikki ihmisen solut. Blastokystin eli alkiorakkulan sisäsolut, alkioperäiset teratokarsinoomasolut
ja sikiöstä eristetyt esisukusolut sekä iPS-solut ovat pluripotentteja.

Syntyneen yksilön kantasolut ovat multi- tai unipotentteja. Multipotenttien kantasolujen
katsotaan kykenevän muodostamaan saman ryhmän soluja, eli ihosolujen
kantasolu esimerkiksi voi muodostaa kaikkia ihon eri kerrosten soluja.


Kantasolututkimus alkoi 1950-luvulla, kun opittiin kasvattamaan hiiren kiveksistä
eristettyjä karsinoomasoluja, jotka sisälsivät kantasoluja. Ensimmäiset ihmisen solulinjan
solut, jotka kasvoivat maljalla, olivat Hela-soluja eli kohdunkaulan syöpäsoluja.
Aluksi hiiren kantasoluja kasvatettiin petrimaljoilla syöttösolujen, kuten MEFsolujen
(mouse embryonic fibroblasts), kanssa. Kun 1980-luvun lopulla löydettiin
kantasolut erilaistumattomina pitäväksi tekijäksi LIF (leukemia inhibitor factor),
voitiin eläinperäisistä syöttösoluista luopua.

Hiiren alkion kantasoluista saatiin ensimmäiset
kantasolulinjat kasvatettua 1980-luvun alussa.

Ihmisen ensimmäinen alkionkantasolulinja saatiin kasvamaan 1998 ja ihmisen ensimmäinen iPS-solulinja (indeced pluripotent stem) vuonna 2007.

Ihmisen kantasoluista suurimmat eettiset ongelmat aiheuttavat alkion kantasolut ja
SCNT- solut (somatic cell nuclear transfer) eli terapeuttiseen kloonaukseen tehdyt
alkion solut.

Suurimpia käytännön ongelmia hoitojen kannalta ovat aiheuttaneet
pluripotentit eli lähes kaikkikykyiset kantasolut, koska ne saattavat muodostaa kasvaimia
elimistössä.

Kiinnostavia ovat multipotentit aikuisen kantasolut, lapsiveden,
äidinmaidon ja napanuoran solut, sillä ne pystyvät muodostamaan monia solutyyppejä
mutta eivät aiheuta kasvaimia kehoon siirrettyinä.

Kantasolututkimus on suuntautunut kuolleisuutta ja vaikeita sairauksia aiheuttavien
tautien tutkimukseen. Monien maiden lainsäädännöissä kantasolututkimusta rajoitetaan
vain vakavien ja parantumattomien sairauksien tutkimuksiin. Tämä insinöörityö
on kirjallisuustutkimus keskeisenä lähdemateriaalina Christine Mummeryn
"Stem cells; Scientific facts and fiction".


Sini

Kiitos, Rrape, hyvistä linkeistä ja tiedoista kantasoluista.
Tutkimus menee hurjaa vauhtia eteenpäin.

Vedonlyönnistä! Se joka häviää vedon, huomaakin jääneensä eloon.

Pikavastaus

Varoitus: tähän aiheeseen ei ole vastattu yli 356 päivään.
Jollet ole varma, että haluat vastata juuri tähän, harkitse uuden aiheen aloittamista.

Huomioi: tämä viesti näytetään vasta, kun valvoja on sen hyväksynyt.

Nimi:
Sähköposti:
Varmistus:
Ole hyvä ja jätä tämä laatikko tyhjäksi:

Oikotiet: paina ALT+S lähettääksesi viestin tai ALT+P esikatsellaksesi sitä