Uutiset:

Outomaa on outo maa.

Mobiili päämenu

Kaikenlaista politiikasta

Aloittaja Juha, 03.07.14 - klo:23:34

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

risto

.
Toope nopeimpana visionäärinä ajatteli kuitenkin  että afrikkalaiset muuttavat Suomeen ja täyttävät maan. Sisältäpäin meitä uhkaa yksihuoltajaäidit ja homot, jotka lisääntyvät räjähdysmäisesti. Aikaisemmin uskottiin että vain eläkeläiset lisääntyvät.

Amanda



Johan painajaisen loitsit.. tietyillä tahoilla voi upota hyvinkin alitajuntaan .. :P

Mielenkiintoinen oivallus, vaikka epätodennäköinen. Orjia rahdattiin vielä 1800 luvulla yleisesti Amerikkaan Afrikasta, missä arabit toimivat liikemiehinä.. näin lukee esim. Wikissä kohdalla "orjalaivat":

LainaaOrjalaiva on orjakaupan harjoittamista varten erityisesti rakennettu ja varustettu kuljetusalus. Orjalaivat olivat yleensä nopeita, koska ihmislasti oli heikosti säilyvä, ja voimakkaasti aseistettuja, koska Afrikan rannikot, joilta ne hakivat lastinsa olivat yleensä monella tavoin vaarallisia: paikalliset asukkaat tai orjakaupan hankintaa pääasiassa hoitaneet arabit olivat liiankin kärkkäitä harjoittamaan omaan laskuunsa rantarosvousta.

Kaukasidit joutuva itse soutamaan itsenä sinne ja historia kostaisi esi-isien pahat teot. Orjuus kaikissa sen muodoissa..

Vasta äskettäin tajusin, mistä mustien amerikkalaisten jatkuvasti hokema "motherfucker" tulee: plantaasin valkoisen omistajan hahmosta, jolle näiden esi-äidit olivat seksiorjia.

Toinen linkki, jonka luen kohta:
http://www.hs.fi/tiede/a1360910885059
Tutkija: Orjuus teki Afrikasta köyhän, ei siirtomaatalous
Orjakaupan jäljet vaikuttavat Afrikassa vielä tänäkin päivänä, taloushistorioitsija väittää. Orjakaupan takia afrikkalaiset eivät edelleenkään luota toisiinsa.
Tiede
16.2.2013 
Kyösti Niemelä

Esmerkix

Lainaus käyttäjältä: Tiistai - 04.11.14 - klo:11:22


Johan painajaisen loitsit.. tietyillä tahoilla voi upota hyvinkin alitajuntaan .. :P

Mielenkiintoinen oivallus, vaikka epätodennäköinen. Orjia rahdattiin vielä 1800 luvulla yleisesti Amerikkaan Afrikasta, missä arabit toimivat liikemiehinä.. näin lukee esim. Wikissä kohdalla "orjalaivat":

LainaaOrjalaiva on orjakaupan harjoittamista varten erityisesti rakennettu ja varustettu kuljetusalus. Orjalaivat olivat yleensä nopeita, koska ihmislasti oli heikosti säilyvä, ja voimakkaasti aseistettuja, koska Afrikan rannikot, joilta ne hakivat lastinsa olivat yleensä monella tavoin vaarallisia: paikalliset asukkaat tai orjakaupan hankintaa pääasiassa hoitaneet arabit olivat liiankin kärkkäitä harjoittamaan omaan laskuunsa rantarosvousta.

Kaukasidit joutuva itse soutamaan itsenä sinne ja historia kostaisi esi-isien pahat teot. Orjuus kaikissa sen muodoissa..

Vasta äskettäin tajusin, mistä mustien amerikkalaisten jatkuvasti hokema "motherfucker" tulee: plantaasin valkoisen omistajan hahmosta, jolle näiden esi-äidit olivat seksiorjia.

Toinen linkki, jonka luen kohta:
http://www.hs.fi/tiede/a1360910885059
Tutkija: Orjuus teki Afrikasta köyhän, ei siirtomaatalous
Orjakaupan jäljet vaikuttavat Afrikassa vielä tänäkin päivänä, taloushistorioitsija väittää. Orjakaupan takia afrikkalaiset eivät edelleenkään luota toisiinsa.
Tiede
16.2.2013 
Kyösti Niemelä


Se on sellaista, kun hyväkuntoisimmat ja vahvimmat vietiin orjiksi ja sairaat ja huonokuntoiset jätettiin jatkamaan sukua.
Kestää pitkään ennen kuin väestö on taas ennallaan ja vahvempaa kuin valkoiset, siksihän niitä juuri orjiksi tarvittiin.

Amanda

#203
Hyväkuntoiset jaksoivat soutaa perille..


Uskomatonta, nyt Outomaan takia tiedän tuonkin,
14 miljoonaa orjaa Amerikkaan ja yhtä paljon islamilaisiin maihinkin. Kaikissa Lähi-Idän maissa on hyvin tummaihoisia entisten orjien jälkeläisiä. Tunsin sysimustan puolitoistametrisen ihanan naisen todella hyvin. Parikymmentä vuotta hän oli meidän "house sitter", RIP Um Hassan. Appiukko oli joskus tutustunut ja antanut hänelle sen homman  :)
Israelilaiset sotilaat olivat sodan aikaan ampuneet sisälle asuntoon, jossa oli sisällä vain naisia ja lapsia. Osa kuoli, mutta hän jäi eloon ja käsivarsi jäykäksi (jossa oli iso lommo lihaskatoa). Tapahtui Jordan joen laaksossa, jossa on tuhansia vuosia ollut mahdollista harjoittaa maanviljelystä läpi vuoden, kun muualla on oltu riippuvaisia talvisateista. Siellä ei talvellakaan ole todella kylmää.. kun se on paljon ympäristön ylänköjä alempana.. joki laskee Kuolleeseen Mereen, joka varttikilometrin merenpintaa alempana.

Lainaa
http://fi.wikipedia.org/wiki/Orjuus
Orjien hankkiminen Afrikasta

Arabit hankkivat orjia erityisesti Saharan eteläpuolisesta Afrikasta, ja on arvioitu, että islamilaisen maailman orjiksi kuljetettiin vuosina 650–1900 yhtä suuri määrä afrikkalaisia kuin länsimaiden siirtokuntiin Atlantin yli 1500-luvulta alkaen eli arviolta 14 miljoonaa.[

Lukekaa ihmeessä kirja "Roots", ikimuistoinen lukukokemus, ei voi jättää kesken ja saa kurkistaa afrikkalaisten elämään taannoin. Valitettavasti siitä tehty elokuva pilasi senkin, olisi pitänyt jättää väliin.

Aikaisemmin asiasta tietämäni mukaan afrikkalaiset heimot myivät myös sotavankinsa orjiksi, ja usein sen vuoksi aloittivat heimosotia.. ja muistaakseni Roots kirjassakin siitä kerrotaan. Ellen ihan väärässä ole, niin kirjan päänhenkilön kaappasi nuorena toiset afrikkalaiset ja hänet raahattiin myytäväksi rannikolle. Pitäisi lukea uudestaan..
Hetkinen.. linkki: http://en.wikipedia.org/wiki/Roots:_The_Saga_of_an_American_Family

Toope

Lainaus käyttäjältä: Kopek - 30.10.14 - klo:00:07
Meneillään on yksi ihmiskunnan historian suurista muutoksista. Se on niin suuri, että tapahtumien keskeltä katsottuna sitä ei näe. Eiväthän keskiajan ihmisetkään tienneet elävänsä keskiajalla.

Nykysiirtolaisuus voi johtaa erääseen eurooppalaisen historiamme suurimpiin mullistuksiin, ellei sitä pysäytetä. Tulevaisuuden historioitsijat voivat ihmetellä, miksemme me tajunneet elävämme länsimaisen historian romahduksen aikaa, vaikka tulevat sukupolvet sen ehkä näkevätkin...

Siirtolaispolitiikassammekin meidän tulisi katsoa enemmän tulevaisuuteen kuin nykyhetkeen. Siirtolaisuushan on ydinvoiman kaltainen tekijä, se vaikuttaa sukupolvien ajan. Se ei ole vain tämän hetken asia, vaan sukupolvien ajan vaikuttavaa politiikkaa. Siksi sitä tulisi miettiä vähän mm. Ruotsia tarkemmin.


"Siirtolaisuuden hyväksyminen kehitysmaista oli pahin virhe, jonka länsimaat tekivät Toisen Maailmansodan jälkeen." - Toope

Muisto Keijo Kullervo

#205
Itsekin muutaman osakkeen omistaneena:

"Voi olla, että menee omistus sinne mistä saavat rahoitusta...

Menee todella kaiketi sinne mistä saavat rahoitusta? Ei kuitenkaan niin kuin globaalit metsäyhtiöt jotka ovat sijoittaneet ympäri ämpäri päiväntasaajaa sellutehtaita kun olo kotimaassa ei tuntunut kohtuulliselta, vaikka tahkosivat voittonsa täältä, Länsi Euroopasta ja USA:sta omaisuutensa aluksi...

Talvivaaran On pysyttävä Sotkamossa josta raaka-ainekin louhitaan...

Lyhyesti sanottuna...  

Työtä ja toimeentuloa suomalaisille pitkälle tulevaisuuteen..."

K.K.
"Tie, Totuus ja Elämä?"

karpalo

Lainaus käyttäjältä: K.K. - 07.11.14 - klo:13:15
Itsekin muutaman osakkeen omistaneena:
"Voi olla, että menee omistus sinne mistä saavat rahoitusta...
Menee todella kaiketi sinne mistä saavat rahoitusta? Ei kuitenkaan niin kuin globaalit metsäyhtiöt jotka ovat sijoittaneet ympäri ämpäri päiväntasaajaa sellu tehtaita kun olo kotimaassa ei tuntunut kohtuulliselta, vaikka tahkosivat voittonsa täältä, Länsi Euroopasta ja USA:sta omaisuutensa aluksi...
Talvivaaran On pysyttävä Sotkamossa josta raaka-ainekin louhitaan...
Lyhyesti sanottuna...  
Työtä ja toimeentuloa suomalaisille pitkälle tulevaisuuteen..."
K.K.

Juupa juu ja hellät tunteet...?

Itsekin osakkeita omistavana, mutta asunto-osakkeita, niin sanonpa siulle hyvä veli Kaarlo Kullervo, että kannattaa aina harkita perusteellisesti, että  mihin rakoseen vähiä rahojaan tuppaa.

Toivottavasti Talvivaaran hommia jatkaa joku vakavarainen kansainvälinen alan yritys, joka myös työllistäisi lähiseudun asukkaita. Muutenhan se on Peräti Perimmäinen Perän Pekan virhearviointi.
..............

Surku tulee Paulaakin:

Kohu Talvivaaran osakkeista:

Syksyllä 2010 Lehtomäki ilmoitti lähipiirinsä omistavan merkittävän määrän kaivosyhtiö Talvivaaran osakkeita. Selvisi, että Lehtomäen puolisolla Jyri Sahlstenilla oli osakkeita 270 970 euron arvosta. Myös pariskunnan kaksi alaikäistä lasta omistivat Talvivaaran osakkeita.[6] Osakkeiden hankinta herätti epäilyt mahdollisesta sisäpiiritiedon käytöstä ja Finanssivalvonta päätti tutkia Lehtomäen perheen osakekaupat. Lehtomäki kiisti epäilyt jyrkästi.

Lehtomäen mies oli hankkinut osakkeita 15. ja 21. tammikuuta sekä 11. ja 16. helmikuuta 2010. Tammikuussa osakkeita ostettiin noin 200 000 eurolla ja helmikuussa 100 000 eurolla. Talvivaara tiedotti 9. helmikuuta 2010 aikeistaan aloittaa uraanin talteenotto Sotkamon nikkelikaivoksella. Marraskuussa 2010 valmistuneen Finanssivalvonnan selvityksen mukaan ilmi ei ollut tullut mitään, mikä viittaisi Lehtomäellä tai hänen puolisollaan olleen sisäpiiritietoa Talvivaarasta.


.............

Sisäpiiritieto voi joskus olla kusetusta, mistä niistä aina tietää, jos joku sisäpiiriläinen haluaa sinulle käyvän noin kuin kävi tässäkin tappauksesssa Paula Lehtomäen perheen toivorikkaille unelmille ja sijoituksille.

karpalo

Lainaus käyttäjältä: Rrape - 04.11.14 - klo:10:42
.
Toope nopeimpana visionäärinä ajatteli kuitenkin  että afrikkalaiset muuttavat Suomeen ja täyttävät maan. Sisältäpäin meitä uhkaa yksihuoltajaäidit ja homot, jotka lisääntyvät räjähdysmäisesti. Aikaisemmin uskottiin että vain eläkeläiset lisääntyvät.

Kyllä eläkeläisetkin lisääntyvät nopeasti suhteessa  muuhun väestöön. Eläkeläisporukan expansio järkyttää jo nyt yhteiskuntaa.

Kovaa porua pitävät jo monet nuoremmat ja heidän edustajansa, jotka mielestään joutuvat rahoittamaan eläkeläisten raihnaista lopputaivalta täällä Suomessa ?

Pitäisikö Toopen keksaista joku manööveri, jolla saadaan eläkeläisongelma poistettua lopullisesti, (vrt. Hitlerin juutalaisongelman ratkaisu) tai ainakin eläkeläiset voisivat olla pois ylempien kaukasidien silmistä.

THL tiedottaa

Lainaus käyttäjältä: karpalo - 07.11.14 - klo:13:37
Surku tulee Paulaakin:

Syksyllä 2010 Lehtomäki ilmoitti lähipiirinsä omistavan merkittävän määrän kaivosyhtiö Talvivaaran osakkeita.


Surku??

Tuo lainattu teksti on siis vuodelta 2010.
Jos Paulalla ja hänen miehellään on vähänkään ollut järkeä päässään, he ovat myyneet osakkeet pois ns. hyvän sään aikana. Surkuttele vain sinäkin niitä tuhansia Talvivaaran osakkeenomistajia, jotka ostaessaan kuvittelivat tekevänsä hyvän teon Suomen puolesta, eivätkä ajoissa myyneetkään niitä pois.

Esimerkiksi Talvivaara Kaivososakeyhtiö Oyj:n toimitusjohtaja Pekka Perä luopui miltei kaikista osakkeistaan hyvissä ajoin. Me, eli valtio pelastimme Pekan omaisuuden perikadolta.

Valtio tässä joutuu maksumieheksi. Potin arvo on n. 500 miljonaa euroa.
(Potti kasvaa koko ajan, etenkin, jos kaivostoimintaa aiotaan tästäkin vielä jatkaa.)


Ei noista muiden puheista kannata välittää.

Muisto Keijo Kullervo

Kalle Isokallio 'Jälkiviisaissa' isotteli tietämystään valittaen ääneen, että Talvivaaran laitos On susi... Hän tiedotti tietävänsä, että ko. laitos toimii kesällä hyvin, mutta tuottaa tappiota kylmyyden ja jäätymisen takia, sillä pienet ötökät eivät voi kylmässä tehdä tehtäväänsä, vaan kuolenevat kylmyydessä... Väitti, että tarvittaisiin kasojen lämmitykseen  valtavat hallit jotka kuluttavat energiaa niin paljon, että energiakustannukset olisivat suuremmat kuin kaivoksen tuotto?


Kai Pekka Perä On kokeillut ko. kasojen sisäistä lämmitystä talvikuukausina? Kesällähän homma toimii ihan hyvin?

Jään odottamaan ns. asiantuntijoiden kommentteja eikä yksistään Ison Kallen?

K.K.
"Tie, Totuus ja Elämä?"

Pikavastaus

Varoitus: tähän aiheeseen ei ole vastattu yli 356 päivään.
Jollet ole varma, että haluat vastata juuri tähän, harkitse uuden aiheen aloittamista.

Huomioi: tämä viesti näytetään vasta, kun valvoja on sen hyväksynyt.

Nimi:
Sähköposti:
Varmistus:
Ole hyvä ja jätä tämä laatikko tyhjäksi:

Oikotiet: paina ALT+S lähettääksesi viestin tai ALT+P esikatsellaksesi sitä