Rajojen rikkominen

[S]

Itselleni inhimilliset rajat - niiden rikkominen tai rikkomatta jättäminen - eivät todellakaan ole mitään vakavasti, tai edes kovin tosissaan otettavia asioita; eli niillä ei ole sen suurempaa itseisarvoa kuin että rajat on tarkoitettu rikottaviksi - myös ylitettäviksi. Jollekin tuntuu olevan tämä aihe suurikin kynnyskysymys, kun piti oikein avata erillinen ketju tätä varten. Niinkuin jo tuli todettua, jotkut eivät osaa tai uskalla rikkoa rajojaan, niin se on heidän puutteensa, sekä ehkä jossain mielessä myös heikkoutensa. Jos rikkovatkin, niin ottavat sen niin tosissaan, että menettävät hallintansa & itsekontrollinsa totaalisesti.

- Tästä ilmiöstä voidaan puhua niin monin eri tavoin, monessa eri kontekstissa. Vaatii tietenkin ymmärrystä tajuta asian eri ulottuvuudet. On ehkä ajan tuhlausta tähdentää niitä tämän enempää, jos ajatukset pyörivät vain sen yhden kontekstin ympärillä. Eli kapean ajattelun mukaan; kun joku ylittää rajansa, niin siitä seuraisi vain & ainoastaan sietokyvyn menettäminen, vaikka olisi juuri tajunnut tekevänsä merkittävän taiteellisen teoksen, jossa nämä rajat ovat joka suhteessa monenkin kertaan ylittyneet - johon on lisäksi uhrattu mahdollisesti verta & hikeä, sekä muutakin henkistä/fyysistä kapasiteettia. Näin yksikertaista tämä ei todellakaan ole.

- Tästäkin huolimatta rajat eivät kuitenkaan ole taitavalla rajojensa ylittäjällä tulleet vastaan niin, että on romahdettu, tai luhistuttu, vaan saatu pikemminkin uutta energiaa, tai voimaa jatkaa eteenpäin - halua ylittää lisääkin rajoja. Joten rajojen ylittämisestä on seurannut pelkkää mielihyvää, uutta luovaa, ei ollenkaan mitään negatiivista. Mutta tässäkin suhteessa ihmiset - myös me hybris-symbiootit olemme erilaisia. Joillakin on sietokykyä myöskin sitä kuuluisaa ymmärryskykyä enemmän kuin toisilla - joillakin ei sitäkään vähää!

[THL tiedottaa]

.
Niin, niin, S, sinun mielestäsi se on jo rajojensa rikkomista, kun joku tekee sitä, minkä hän osaa.   

[S]

Taisi mennäkin sitten nuo edelliset viestini täysin harakoille, eli niitä ei ole ilmeisestikään vaivauduttu ajatuksella lukemaan, tai ehkä ei ole luettu ollenkaan. Eli tämäkin keskustelu on täysin hedelmätöntä, kun perinpohjaisesti ruodittuja selvityksiäni ei joko ymmärretä, tai sitten halutaan ymmärtää ne tahallaan väärin.

- Mutta saatinpahan taas aikaiseksi asiaankuulumatonta/kuuluvaa saivartelua, kun yksi puhuu aidasta & toinen aidan seipäästä. Eihän tämä tietenkään mitään outoa sinällään ole - ei ainakaan näissä oloissa. Joten eiköhän tämäkin vääntö ollut omalta kohdaltani näillä näkymin taas tässä?! 

[allekirjoittanut]

Omien rajojensa ylittämisestä, rikkomisesta ei voi seurata mitään hyvää.
Muut saavat korjata jäljet aina, kun joku rikkoo rajansa.


Huom. tavoite ja omat rajat on eri asia.

Koska ylittäminen on rikkomisen synonyymi tämän ketjun aloituksessa, otan kantaa omasta puolestani.

Omien rajojen rikkomisen voidaan ymmärtää tarkoittavan myös ihmisen kasvamisesta johtuvaa uudistumista. Tietokin on hyvä päivittää aina aika-ajoin, muuten elämisen taito saattaa olla samassa ja vanhassa omassa tiedon suossa tarpomista.

Kun keskustelua lukee, niin voimme tunnustuksen osotuksena todeta että te ette ylitä rajojanne, joten homma hanskassa   

[THL tiedottaa]

Homma ON hanskassa!

Mitä ovat omat rajat?

Nehän tietysti niitä, joihin ei sitten millään yllä, tai siis siihen rajalle yltää, mutta ei yhtään siitä pidemmälle.

Muut menee siitä yli että heilahtaa.

Ja sekös v-tuttaa!

Tässä omissa rajoissa on vähän sama juttu kuin omien rahojen kanssa...

[Ztara]

Mitä ovat omat rajat?

Nehän tietysti niitä, joihin ei sitten millään yllä, tai siis siihen rajalle yltää, mutta ei yhtään siitä pidemmälle.

Muut menee siitä yli että heilahtaa.

Ja sekös v-tuttaa!

Tässä omissa rajoissa on vähän sama juttu kuin omien rahojen kanssa...

Että mitäkö ovat omat rajat?

Ne ovat tietysti oman mielen asettamia esteitä, kapuloita oman elämän ja etenemisen rattaissa, keinotekoisia sulkuportteja elämän virran nautinnollisen etenemisen ja täysillä elämisen torppaamiseksi. Omiksi rajoiksemme laskemme myös muitten meille asettamat rajoitukset ja odotukset, vaatimukset ja edesottamukset. Hyväksymme voimattomuutemme ja tyydymme liian vähään, vaikka potentiaalia löytyisi satakertaisesti.

Ja kumpiko pelottaa enemmän, oman itsen reaktiot omien odotusten ylittämiseen, vaiko läheisten ja sivustakatsojien äimistelyt tai mahdolliset kehut tai tuomitsemiset?

Kaikista eniten kuitenkin ottaa päähän oma alisuoriutuminen silloin, kun tietää pystyvänsä parempaan.

Mutta muitten suoritusten vertailu ei ole kovin hedelmällistä, ellei nyt ihan konkreettisesti puhuta esim. kilpajuoksusta tai kaksintaistelusta.... Omat rajat ovat kai sitä ylempänä, mitä kriittisempi ihminen on itseään kohtaan. Käytännössä rajojen liian ylhäällä pitäminen tarkoittaa päinvastaista, eli sallivuus itseä ja omia virheitä kohtaan on tosi alhaalla, lähellä nollatoleranssia.

Sanotaan että olemme itsemme pahimpia vihollisia, ja lienee totta tämä sanonta. Lapsuuden olosuhteita syytetään nykyisin lähes kaikesta turhaankin, mutta tässä asiassa sillä lienee merkittävä vaikutus. Jos itsetunto on syystä tai toisesta huono jo nuoresta alkaen, voi kysyä mistä se johtuu... Kestää yhden ihmisiän saada se takaisin ja oppia rakastamaan itseään niin paljon, että sallii itselleen myös virheet vaikka pelkääkin. Ja itselleen nauraminen, ah siinä vasta vaikea taito ihmiselle jolta on vaadittu täydellisyyttä.

Ja lopulta emme opi mitään, ellemme uskalla rikkoa ja ylittää omia rajojamme. Miten minusta tuntuu, että vanhemmiten siitä tulee lähes huumetta...halua kokeilla ja uskaltaa sellaista mistä olisi saanut selkäänsä lapsena tai vähintään epäsuopeaa supinaa kylän ämmiltä selän takana. Keski-ikäisen murrosikä, joka autuaasti viisveisaa moraalisäännöistä tai sopivaisuuksista, miten auvoista ja ihanaa se onkaan!

[THL tiedottaa]

.
Ztara siinä sekoittaa toisiinsa, lahjakkaasti tosin, muiden asettamat rajat ja kunkin oman rajallisuuden.

[rapevainaa]

Ässä on aivan ehdoton rajojen rikkoja. Näkeehän sen jo viiltävän terävästä analyysistä.
Ongelma on vaan siinä, että kun oikeen rikkoo, niin ne loppuu kesken. No siitä seuraa, että pitää ite keksiä lisää. Tyypillinen ilmiö on esim futuristinen empiria, eli ennalta elämisen taito.

[Ztara]

.
Ztara siinä sekoittaa toisiinsa, lahjakkaasti tosin, muiden asettamat rajat ja kunkin oman rajallisuuden.

Niin, onko mikään niin yksoikoista että pystyisi sanomaan jonkun johtuvan jostain muusta ja jonkun taas pelkästään omasta itsestä?

Omat rajat ja oma rajallisuuskin ovat kaksi eri asiaa. Omat rajat ovat itse määrittelemiämme rajoja toiminnallemme, joita joko ylitämme tahi emme, johtuen itsellemme asettamista rajoitteista. Rajallisuus taas voi johtua ulkoisista syistä, esim. fyysisistä ominaisuuksista taikka maantieteellisistä syistä. Eikö?

[Ztara]

No siitä seuraa, että pitää ite keksiä lisää. Tyypillinen ilmiö on esim futuristinen empiria, eli ennalta elämisen taito.

Ennaltaelämisen taito kuulostaa minusta oikein hyvältä. Tulevaisuuden visiointi tuo eteemme juuri sellaisen todellisuuden kuin haluamme...eli luomme itse tulevaisuutemme joko hyvässä tai pahassa. Ajatukset manifestoituvat reaalitodellisuuteen aina jollakin aikavälillä.