Milloin sait aikaan hämmentyneen hiljaisuuden?

[Metsäminussa]

Ajattelin lähestyä teitä ensin vähän kevyemmin... 

Mikä on sellainen tapasi, mistä et välttämättä kertoisi vieraassa porukassa tai edes kaikille ystävillesi? Tai mikä on sellainen tapasi tai ajatuskulkusi, joka on saanut osakseen hymistelyä tai hämmentynyttä hiljaisuutta?

Usein olen outo joukossa, mutta yksi esimerkki... Koska asun maalla, saan näin syksyisin tähtitaivasnäytöksiä ihan omalta pihamaalta. Päähäni eivät uppoa tähtikuviot tai mitkään tähtitieteen harrastustavat, vaikka olen joskus yrittänytkin. Katselen tähtiä puhtaasti esteettisistä syistä. Taivaan töllöttäminen saa myös ajatukseni lentämään vaikka minne. Käyn harvoin elokuvissa, koska en sinne asti ennätä kovinkaan usein. Kaikki kunnia hyville elokuville silti. Käytän tähtitaivasta siis elokuvateatterin asemesta. Saan ihan yhtä paljon . Puen siis toppavaatteet päälle ja otan hyvän asennon ja tuijotan tähtiä tunnin jos toisenkin. Jäässä, mutta onnellisena. Hiljaisuus. Pienet valot niin suunnattoman kaukana. Äärettömyys niin käsinkosketeltavana. Minä niin pieni, ihan miniatyyriotus.  Ikuisuuden hipaisuja. Jotain, mitä ei voi sanoilla laittaa pakettiin. Kun olen yrittänyt tätä selittää ystäville joskus, olen saanut osakseni aika mielenkiintoisia ilmeitä ja merkitseviä katseita. joskus on joku lähtenyt mukaankin, mutta ei ole tajunnut olla hiljaa ja paikallaan. Juu, ja ole ihan perheen mami ja aikuinen myös !



Jään odottelemaan josko joku jopa olisi kokeillut samaa... Ja odottamaan teitien outoja tapoja !


yst. Metsäminussa

[rapevainaa]

.
Äärettömyys on käsinkosketeltavaa!
Kyllä toi hiljaiseksi vetää jos äärettömyys alkaa kyynärän päästä. Jos olisin nuori, voisin loihe lausumahan: oho, viiminen bussi jättää!

[Tiistai]

Tähtitaivaalle tuijottelet..
Kuinka terveellistä on 8 v. ja vähän sitä vanhemman katsella tähtitaivasta rappusilla talvella pilkkopimeässä??  Tosi pimeässä, maalla valot ovat harvassa.. mutta sisältä taitaa paistaa sitäkin enemmän   Onko se ihme, että Outomaahan päätyi.. ja vielä perustamaan tätä, muitten samanhenkisten kanssa tietenkin.

Olen sitä tehnyt, miettinyt pienuuttamme..  samoin revontulia joskus ihmeteltiin. Mutta harvoin ne oli niin kauniita, että jäi katselemaan.  Nykyäänkin katse on tavallisesti yläilmoja kohti    ..varsinkin, jos on jylhät maisemat laaksojen yllä.

Kaupunkilaiset eivät tiedä, mistä puhuvat tai mitä ajatella, jos joku erehtyy siitä puhumaan..  vain sen itse nähnyt tietää eron tähtitaivaan ja tähtitaivaan välillä.

[aladoobi]

Hämmentävä tuo talvisen yön tähtikirkkaus, kun pakkanen paukkuu nurkissa ja peninkulmien päästä kuuluu hallin haukunta... lumen peittämät raskaat latvat notkahtelevat, kuuluu pehmeitä tupsahduksia. Niin se on, mutta avaruuspöly alkaa haitata hiljalleen näkyvyyttä ja sitä on paljon semmoista avaruuspölyä ja voi olla, että se on ikuista. Kaikilla asioilla on puolensa ja tällä tähtiyön kirkkaudella on sellainen nurja puoli, että se muistuttaa meitä siivoamisen välttämättömyydestä - eikä kaikkein vähiten joulusiivouksen välttämättömyydestä.

http://news.nationalgeographic.com/news/2003/08/0827_030827_spacedust.html

armas joulu kun kutsuu meitä...

[THL tiedottaa]

Usein olen outo joukossa, mutta yksi esimerkki...
Kun olen yrittänyt tätä selittää ystäville joskus, olen saanut osakseni aika mielenkiintoisia ilmeitä ja merkitseviä katseita.

Et ehkä usko, mutta täällä on lukuisasti hengenheimolaisiasi.
Pitkiä katseita, kuiskuttelua, hymyilyä, päänpuistelua – tuttuja juttuja kaikki tyynni.

Pyysit meitä kaikkia kertomaan erityispuuhasteluistamme.
Minulla on sellaisia niin paljon, että kerron vain yhdestä kerrallaan.
Hmm... mistähän aloittaisin...

Niin, minulla on tapana viettää pitkiä aikoja yksin luonnossa.
Joo, on tullu noita tähtiä ja revontuliakin katseltua laavussa maatessani.
Ei kai sitä tarvitsisi edes enää kertoa, että suot vetävät minua puoleensa.
Parhaimmillaan olen viettänyt soilla kolmisen viikkoa yhteen putkeen.
Saappaita on tullut pidettyä jaloissani eräitäkin tuhansia kilometrejä.

[Alien Weird]

Jään odottelemaan josko joku jopa olisi kokeillut samaa... Ja odottamaan teitien outoja tapoja !
yst. Metsäminussa

Minulla on ollut aiemmin paljon tuollaisia vähän vastaavia kokemuksia joista ei olisi juuri kehdannut silloin puhua.
En tiedä onko outous minusta katoamassa enkä sitä että onko se hyvä vai paha asia että outous katoaa.
Jokatapauksessa, nyt en jaksaisi edes muistella noita vanhoja outouksia enkä tiedä olisiko niistä kertominen mielenkiintoista minulle tai muille.
Ainakaan ne ei enää kiinnosta minua enkä oikein enää pidä niitä asioita oikein erikoisinakaan.

Näin tässä hiljan pätkän inhimillisestä tekijästä, jossa oli mm tämä rouva Hämeen Anttila kertomassa omasta lapsuuden masennuksestaan.
En ole koskaan kuvitellut olleeni masentunut mutta tämä Hämen-Anttila ja eräs toinen henkilö, joka oli myös studiossa haastateltavina, puhuivat hyvin samankaltaisista ilmiöistä joita minä olen kokenut ja käyttivät sanaa masennus.  Minulle tuli varsin outo olo sillä en ole mielestäni koskaan ollut masentunut, minä olen mielestäni ollut vain outo muihin verrattuna. Se outous on ilmennyt sillä tavalla että en ole saanut muihin ihmisiin yhteyttä eivätkä muut ole saaneet yhteyttä minun.  Poikkeuksiakin on ollut ja ne poikkeukset ovat kai pelastaneet minut. 

Kirjat ovat olleet kavereitani mutta jossain vaiheessa aloin mielessäni syyttämään kirjoja siitä että olen outo ja kykenemätön sopeutuman oikeaan maailmaan.
Kirjojen maailmaan kun oli niin helppoa samaistua, se tuntui niin luonnolliselta, kun taas oikea maailma tuntui minusta oudolta ja epäluonnolliselta ja oikea maailma piti minua outona.
Tulin siis siihen johtopäätökseen että kirjojen maailmankuva on väärä ja että olen jotenkin hurahtanut siihen ja että sen takia en pysty sopeutumaan todellisuuteen.

Hylkäsin siis kirjat ja yritin sopeutua todellisuuten. 
Jollakin tapaa sopeuduinkin, sillä tavalla muodollisesti, mutta henkisesti en koskaan ole tuntenut kuuluvani tähän maailmaan. 
Siispä, nyt kun olen oman osuuteni tämän maailman askareista käytännössä suorittanut, niinkuin olen parhaiten kyennyt,
olen taas alkanut palaileman takaisin kirjojen maailmaan joka on minulle soveliaampi.
Seurauksena on että etäännyn taas reaalitodellisuudesta, mutta onko sillä niin väliä.


Mutta tuohon esitettyyn kysymykseen pitäisi vielä yrittää etsiä joku vastaus.

En enää tunne itseäni oudoksi kuten nuorempana, eikä minulla oikeastaan ole enää tuollaisia kokemuksiakaan.
Viikko sitten, kun olin vaunulla yötä, vilkaisin tähtitaivasta ja totesin että ovatpa kirkkaita ja kauniita, mutta mitään lumoa en tuntenut.
Oikeastaan olen kai vähän liikaa uppoutunut  kirjallisiin maailmoihin ja kirjallisuuteen ja omiin harrasteisiini kiinnittääkseni tarpeksi huomiota maanpäällisiin ilmiöihin,
joihin tähtitaivasin pakosta kuuluu.
Koen tähdet ja tähtitaivaan sekä myös avaruusromun ja saasteen hyvin konkreettisesti, en mitenkään ylimaallisena asiana.
Se mitä näkyy taivaalla on vain yksi projektio todellisuudesta joka itseasiassa on paljon muuta kuin mitä näkyy.

Enemmän minua kiinnostaa ihmisen mielessä liikkuvat asiat ja niihin pääsen käsiksi paremmin kirjallisuuden kautta kuin tutustumalla ihmisiin todellisuudessa.
Reali-ihmiset ovat kuin suljettuja kirjoja minulle, niistä näkyy vain kannet ja se mitä he itse haluavat näyttää.
Oikeissa kirjoissa kirjailijat avaavat oman sielunsa ja kuvaamiensa ihmisten sielut. Siellä ihmis-kirjojen kannet ovat auki.

Kenties haluaisin avata oman sieluni jokus kirjallisesti, koska niin ei voi muuten tehdä julkisesti, se olisi epäsopivaa ja epäsovinnollista, kuten alasti kadulla kuljeskelu olisi.
Mutta mitäpä se minua loppujenlopuksi hyödyttäisi. 


.


.

[Ztara]

/quote]

Seurauksena on että etäännyn taas reaalitodellisuudesta, mutta onko sillä niin väliä....

Kenties haluaisin avata oman sieluni jsokus kirjallisesti, koska niin ei voi tehdä julkisesti, se olisi epäsopivaa ja epäsovinnollista, kuten alasti kadulla kuljeskelu olisi.
Mutta mitäpä se minua loppujenlopuksi hyödyttäisi. 

niin, saahan sitä tehdä elämällään mitä itse tykkää, ja onnekasta on jos saa itse valita. Mutta hyödyn etsiminen ulkopuolelta olisikin vain turhaa varmistelua, koska et tarvitse enempää rahaa etkä liene perso kuuluisuudellekaan.

Siispä jää jäljelle vain mahdollinen ilo kirjoittamisesta ja ehkäpä nautinto siitä, että saa lukea itse kuka omituinen ja ainutlaatuisen mainio olento oikeastaan itse onkaan. Ryhtymällä itse sieluineen avoimeksi kirjaksi voi joskus vaikkapa vahingossa auttaa myös muita. Ehkäpä hyöty ilmaantuukin ihan odottamattomalta ilmansuunnalta? Ehkäpä joku on vielä ihan alkutekijöissään samankaltaisten tuntemusten kanssa, jotka sinä jo olet ehtinyt ymmärrykseksi ja elämänviisaudeksi kääntää.

****

Tähtientuijottelu ja auringonlaskun ihmettely, uuden päivän ihme ja valon määrän vaihtelu...oman pienuutensa miettiminen silti maailmankaikkeuden täysivaltaisena ja äänioikeutettuna jäsenenä ansaitsevat joka päivä oman tuokionsa verran hiljentymistä. Itselläni nuo hetket useimmmiten päättyvät kiitolliseen mieleen ja uskoon elämän kantamisesta huonoltakin tuntuvien aikojen ylitse.

Ellei enää näe tähtiä edes silmälasit päässä, eivätkä ne jaksa ihmetyttää eikä kiinnostaa kummemmin kuin jossain avaruudessa kuljeskelevina kivimöhkäleinä, sanoisin että mielikuvitus on vaarassa kuolla ja ihminen muuttumassa tuntevasta henkiolennosta joksikin.....mikähän se nyt voisi olla - vaikkapa sokeaksi kanaksi.

[Alien Weird]

Ellei enää näe tähtiä edes silmälasit päässä, eivätkä ne jaksa ihmetyttää eikä kiinnostaa kummemmin kuin jossain avaruudessa kuljeskelevina kivimöhkäleinä, sanoisin että mielikuvitus on vaarassa kuolla ja ihminen muuttumassa tuntevasta henkiolennosta joksikin.....mikähän se nyt voisi olla - vaikkapa sokeaksi kanaksi.

Minäkö?

Sokea kanako?

sait aikaan hämmentyneen hiljaisuuden   

[S]

Tämän aiheen voi ottaa henkilökohtaisella tasolla kevytmielisesti, vähemmän vakavasti, tai sitten äärimmäisen tosissaan. Tietty välimuotojakin voi soveltaa, mutta itse en taida lähteä availemaan yksityisiä menneisyyden, en liioin myöskään nykyisyydenkään aarrearkkujani kaikkein nähtäväksi. Ehkä nämä omalaatuiset elämääni kuuluvat outoudet eivät edes kestä kunnolla päivänvaloa, enkä niillä muutenkaan viitsi kovin usein retostella - mitä nyt aina välillä lasken leikkiä itsestäni, sekä näistä eriskummallisista mieltymyksistäni joihinkin juttuihin.

- Jos kertoisin yksityiskohtaisesti kaikista erikoislaatuisista tavoistani tai ajatuskuluistani, niin hämmentynyt hiljaisuus ympärillä voisi muuttua hämmästykseksi, jopa pysyväksi vaikenemiseksi. Jotkut epäsovinnaiset tapani/sanomiseni ovat aikojen saatossa taatusti herättäneet kollektiivin keskuudessa ankaraakin keskustelua, mutta en anna tälläisten poikkipuolisten mielipiteiden, tai soraäänienkään häiritä. Kaikkia ei voi miellyttää; pääasia että on itse tyytyväinen omaan olotilaansa, eikä näin tarvitse koko ajan todistella muille osaamistaan, eikä ajatella mikä on sopivaa - tai voiko jotain juttua tehdä, jos jotkut paheksuvat sitä. 

- Itseään tai kykyjään ei ole mitään syytä myöskään piilottaa vakan alle. Kun tietää omat lahjansa & taitonsa, niitä on käyttävä - sillä elämä on liian kallisarvoista hukkaan heitettäväksi. Jokainen hetki on tärkeä, eikä niitä hetkiä ole syytä märehtimällä tai huolestumisilla pilata. Sillä kun nauttii avoimin mielin olemisensa äärellä, niin silloin saavuttaa oman mielenrauhansa, hetkessä elämiseen keskittyen. Kaikki muut elementit tulevat siinä sivussa ikäänkuin omalla painollaan! 

[THL tiedottaa]

... pääasia että on itse tyytyväinen omaan olotilaansa, 

Hyvä noin.

Joku toinen täällä on tyytyväinen omaan koloonsa.