Lainaus käyttäjältä: Juuli Hukkaskukka - 27.09.15 - klo:15:56
.


YLPEÄT KAISLAT

Ylpeät kaislat ne olivat
ne eivät uskoneet syksyn saapuvan....

Hyviä luontorunoja.

Ihan sivuhuomautuksena ja pilkkuja viilamatta, kuvassasi on minusta kaislojen sijasta järviruokoa. Toki kaisla rimmaa paljon paremmin runossa.


VA.

Lainaus käyttäjältä: Veteran Adam - 02.10.15 - klo:12:42

Lainaus käyttäjältä: Juuli Hukkaskukka - 27.09.15 - klo:15:56
.


YLPEÄT KAISLAT

Ylpeät kaislat ne olivat
ne eivät uskoneet syksyn saapuvan....

Hyviä luontorunoja.

Ihan sivuhuomautuksena ja pilkkuja viilamatta, kuvassasi on minusta kaislojen sijasta järviruokoa. Toki kaisla rimmaa paljon paremmin runossa.


VA.

Kiitos. Minä kun en niitä erota. Ois vaikka ohria.

ÄÄNETTÖMÄT

Niillä ei ollut ääntä.
Syksyn hyytävä tuuli
harmaa usvaverho
jäätävä halla
hävittänyt tuulen huminan, lehtien kahinan
lintujen liverryksen.

Ne eivät kuulleet jäätyvän lammen ritinää
jäisten kastehelmitimanttien helinää
routaantuvan maan vaikerrusta
kuolevien kukkien itkua.
Ne eivät tunteneet
niiden ylle laskeutui  lumitähtien huntu.
Oli valkea  hiljaisuus.

Keväällä tulisivat uudet äänet.




Juuli2015

Kiitos Juuli..
Lähdemme mökille tekemään talvivalmisteluja.

Sopii hyvin ko. runo tunnelmaan....

Keijo Kullervo

KIVIKKOLEHDET

Syksyntuuli merellä myllersi
vaahtopäiset aallot se loihti.
Rantaa sen suojasi kivikko
aallot takaisin merelle viskoi.

Tuuli yllätti pienen metsikön
se käsin kylmin lehdet riipi.
Vain lehti muutama jäljelle jäi
ne tuulelta aneli :
"Älä maahan routaiseen jätä
vie rannan kivikkoon.
Näemme meren ja aallot sen
värit kivien ilonamme. "

Tuuli kuunteli, myöntyi
kuljetti yli vaahtoisen meren
Varoen kivikkoon laski.
Kera kivikon syksyiset lehdet
lumiviittaa odotteli.
Se saapuisi, verhoisi kivikon
valkeat lumitähdet.

Koittaa  kevät
herää kivikko

on uusien lehtien aika.



Juuli2015

LUKKO

Matara tuoksui.
Illan hämärät varjot hiipivät pihapiiriin loukkohin
Hiljaa vanha aitta niinkuin oli ollut vuosisatoja.
Se voisi laittaa peräjälkeen miljoonia sanoja
kertoa tuhansia tarinoita ajoista
jolloin se vielä eli.
Sittenkään me emme saisi tietää kaikkea.

Sen ruskeat, lahonneet hirret kätkivät salaisuudet
sen laskemattomia  kertoja avattu ovi  oli  suljettu.
Paikallaan oli vanha ruosteinen avain
joka ei avannut ovea menneisyyteen.
Hämärässä nurkassa verkkojaan kehräävät lukit
olisivat voineet  kertoa
ne vaikenivat.

Meillä ei ollut tietoa menneestä
emme tienneet mitä kysyä.
Me voimme vain arvailla.

Menneisyys oli kätketty aika.

Matara tuoksui.




Juuli2015

Kiitos Juuli...

Jokainen avaa mielensä lukot ajastaan kun laitetaan ko. tarpeeksi aikaa, uskon.

Keijo Kullervo

PYYNTÖ

Pilvet mustat taivaalla purjenti
kesän  ne tieltään sysi.
Syksyn myrskytär matkaan lähti
pieneen metsikköön suuntasi.

Se raastoi puita se oksat katkoi
kaiken raivolla   tuhosi.
Se lehdet pilviin lennätti
minkä mihinkin viskasi.
kukat viimeiset tallasi.

Saapui luokse keltaisen koivun
pieni lehti oksalla odotti.
Se myrskyttären tulevan  kuuli
sille  kuiskasi
"Vie minut luokse sinisen penkin
meren rannalle.
Siellä on vesi tyyni
Rauha lumitähtiä odottaa. "

Lehti pieni on penkillä yksinään
vain kastepisarat seuranaan.
Saapuisi huntu valkoinen
kauniisti verhoisi.

Vain kastepisarat heräisi.



Juuli2015

MOREENIN PUNAINEN

Se ei tiennyt missä se oli
oli kivialustalla aamulla  herännyt.
yöllä myrskytär oksalta riuhtaissut
Sen lehden heikomman.

Pitkin taivaita kuljettanut
pimeisiin syövereihin
outoihin onkaloihin sukeltanut
pohjasoralle jättänyt.
Moreenilouhimoon.

Aamulla saapuivat työläiset
totesi :

"Se on syksy nyt."




Juuli2015

KREIVITTÄRET

Kun väistyivät yön utuiset usvat
syysaurinko säteensä valjut suoniitylle soi
Maasta varkain kohosi
punahattuiset, valkopilkkuiset, omahyväiset 
ne sienikreivittäret.

Ei niihin kajonneet sudet
karhukin niitä väisti.
Ne oli noitien aamupala.

Noidat vuoreltaan niitylle  liiteli
ne aamupalansa nautti.
Ruokajuomana orvokin viimeisen mesi.
Ne päätteeksi tanssiksi pisti.

Ne niityllä temmelsi, ilakoi
käenpiikanen pakeni
kettu louhikostaan kauhisteli
männyt kaarnaansa suojasi.

Ne aikansa niityllä tanhusi
päivä jo mailleen hiipi.
Syksyn myrskytär koivun keltaiset lehdet
voimalla maahan riipi.

Noidat vuorelleen yöksi lepäämään
läpi pilvien tummien riensi.
Vain palatakseen aamulla uudelleen
kun syksyaurinko tietä näytti.

Oli niiden aamupalastaan luovuttava 
kun lumihuntu maan peitti.
Kävi noidatkin luolaansa nukkumaan

Kreivittäristä unta näki.



Juuli2015