Uutiset:

Outomaa on outo maa.

Mobiili päämenu

Tämän päivän mietteet

Aloittaja Alien Weird, 05.08.11 - klo:14:11

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 26 Vieraat katselee tätä aihetta.

Juha

Lainaus käyttäjältä: Juha - 03.07.14 - klo:15:22
Aika usein yksilö ei irtisanoudu omista soluistaan kovin suuresti. Munaiset, eli isompi soluyksikkö voi joutaa, tai jokin rupi tai vaikka jalkojo joskus amputoidaan, toki. Solukkojen elinkaari menee yleensä enemmän yksilön elinkaaren mukaisesti, eli kun kuoppaillaan, niin siinä vaiheessa on elinten tehtävä ehkä jo pitkälle alasajettu.

Tämä sattui silmään, vaikken tekstiä tarkistanut kokonaisuutena.

Piti olla yksittäinen munuainen. Toki ilman kumpaakin pärjää, jos on vaikka apparaatti ajoittain apuna veren prosessoinnissa.

Mutta oleellinen kohta tuossa on se, ettei yksittäinen solu tai solukko lopulta kuole yksilön toimeenpanemana kuin harvoin. Silloinkin toimenpide perustuu usein muuhun kuin tuntemukseen, eli koetaan, eli usein käytetään esim rötgeniä, jotta saadaan selville elimessä oleva syöpä, tai muu kokonaisuutta uhkaava tilanne.

Toki yksilö voi tehdä esim kokonaisratkaisuna laajan irtisanomisen soluistaan esim itsemurhan kautta. Usein solujen kuolema on tosiaan yksilönkuolinhetki. Palveluaika voi kuitenkin tulla täyteen, jos ei ole jotenkin kokonaisuuden tuntumassa. Vaikka yksittäinen solu kieltäisi olevansa kuin ainoa maailmassa, niin jos se myös toteuttaa tämän ajatuksen, on se pois kokonaisuudesta, eli palvelutehtävästä, ja sille käy huonosti.

SS  Solun on tärkeä olla suuntautunut kokonaisuuden mukaan. Samoin yksilön. Näin palvelustehtävästä ja omasta olosta tulee jotain tolkukkaampaa. Jos solu on vieläpä agressiivinen ympäristöä, eli kokonaisuutta kohtaan, voi sille käydä huonosti ihan ympäristön aktiivisuuteen perustuen.

risto

#3721
.
teet päätelmät lonkalta maalaisymmärrystä  käyttäen.
Silmä-selitys on erityisen  ansiokas.

Juha

Lainaus käyttäjältä: Rrape - 03.07.14 - klo:15:41
.
teet päätelmät lonkalta maalaisymmärrystä  käyttäen.
Silmä-selitys on erityisen  ansiokas.


Riittää johonkin. Siihen johonkin voi olla tyytyväinen tai ei. Jos ei ole, lähtee vaikka tarkentamaan tai kehittämään kuvaavampaa kuvausta. Ja tietenkin siihen tarkoitukseen, jonka on valinnut.

Mikä sua nyppii? Vai nyppiikö?

Juha


Yhdessä rakennettava kuvaus

Sipuli-sirkkeli-kuvaus elämästä on hahmotelma. Se voi auttaa jotakuta ymmärtämään kokonaisuutta jollain tapaa. Lisääntyneessä ymmärryksessä voi olla jotain hyödyllisyyttä.

Kokonaispaketteja luodaan elämän ymmärtämiseen. Usein ne ovat melkoista maalailua. Siis höttöä, ja etenkin yksiselitteisyyden näkökulmasta.

Jos tarkkoja kuvauksia elämästä yrittää tehdä suoraan, voi aika käydä pitkäksi. Ei synny mallia, jota voisi käyttää edes jotenkin. Eikä ole mallia, jota tarkentaa yhä paremmaksi.

Keskeneräisyys rakentelussa on ikävä seikka. Rakentelu ja hahmotteleminen menee kotosalla ilman muiden katseita. Kun hahmottelijana on monta, mikä tuo hahmotteluun voimaa, astuu kuvioihin täydellisyys-vaatimus. Kun jotain esitetään, sen tulee täyttää tietyt kriteerit. Tämä vaatimus sotii liian pitkänä etenevyyttä vastaan.

Sopivaa vaatimusta täytyy toki olla hahmotelmallekin niin, että siitä on mahdollisuus saada jotain irti edes tarkentavassa dialogissa. Jos edes ymmärtävään pyrkivä asenne ei saa tolkkua jostain ideasta, on asiaa tehtävä jokin päätös, joka voi olla vaikka jostain kehittävämmästä ideasta lähteminen.

(Tässä kuvattu yhteisrakentamisen meininki toimii usein kehnosti, eikä esim Outomaa tee tästä suurta poikkeusta)

risto

#3724
Lainaus käyttäjältä: Juha - 03.07.14 - klo:16:05


Jos edes ymmärtävään pyrkivä asenne ei saa tolkkua jostain ideasta, on asiaa tehtävä jokin päätös, joka voi olla vaikka jostain kehittävämmästä ideasta

jos ei saa tolkkua jostain asiasta....on tehtävä päätös.

Hallinnossa yleensä tuli "merkitään tiedoksi" silloin kun ei ollut päätettävää.
Hallinnossa ei myöskään tehdä " päätettään ettei päätetä" päätöksiä.


karpalo

#3725
Lainaus käyttäjältä: Rrape - 03.07.14 - klo:15:41
.
teet päätelmät lonkalta maalaisymmärrystä  käyttäen.
Silmä-selitys on erityisen  ansiokas.

Meinaat varmaan, että jos ja kun joku pyrkii optikoksi opiskelemaan, taikka silmälääkäriksi, niin hakemukseen kannattaa kirjoittaa liitteeksi tämän Juhan Silmäbugin:

-Silmästä tuleva data siis saa merkitystä, jonka yksilö voi kokea. Yksilö on monen aistielimen välittämän tiedon varassa. Aistielimistä syntyy monipuolinen kuva, jonka yksilö havaitsee monipuolisesti erilaisina merkityksinä. Toiminta voi olla hyvin vihvahteikasta. Periaatteessa yksilö summailee samalla tavoin kuin silmä vastaanotettua. Yksilö on eräs silmä, tosin vastaanottoon tulee dataa muuten kuin valona. Silmä voi kokea merkitystä omana agenttina tai ei, mutta yksilö on ainakin sellainen, joka sen tekee. Aika harva yksilö kieltää kokemansa mitään.

......................

Ja laittaa loppuun vielä:

 - Osaan sen jopa ulkomuistista.

Suti

Lainaus käyttäjältä: Juha - 03.07.14 - klo:16:05
Kun jotain esitetään, sen tulee täyttää tietyt kriteerit. Tämä vaatimus sotii liian pitkänä etenevyyttä vastaan.

Aivan niin. Lyhyestä virsi kaunis.
päivä kerrallaan

risto

#3727
Lainaus käyttäjältä: Juha - 03.07.14 - klo:15:39
[ soluistaan kovin suuresti. Munaiset, eli isompi soluyksikkö voi joutaa,

Toki yksilö voi tehdä esim kokonaisratkaisuna laajan irtisanomisen soluistaan esim itsemurhan kautta. Usein solujen kuolema on tosiaan yksilönkuolinhetki. Palveluaika voi kuitenkin tulla täyteen, jos ei ole jotenkin kokonaisuuden tuntumassa.

Vaikka yksittäinen solu kieltäisi olevansa kuin ainoa maailmassa, niin jos se myös toteuttaa tämän ajatuksen, on se pois kokonaisuudesta, eli palvelutehtävästä, ja sille käy huonosti.



Varsin ymmärrettävää. Vaikea tuohon on lisätä mitään.
.



jösses

Lainaus käyttäjältä: Sepe - 03.07.14 - klo:14:37
Lainaus käyttäjältä: jösses - 03.07.14 - klo:11:52
Lainaus käyttäjältä: Sepe - 03.07.14 - klo:09:33
jösses ei jätä käyttämättä yhtään tilaisuutta kanssajäsenten halventamiseen.

Tuli vain mieleen.

Jethro Tullin jäsen oli muuten Ian Anderson.


Tuli vain mieleen, että tuonkin halventamisem aloitit sinä. Pääsit nauttimaan  korjoitidvirheestäni. Olisitko mahtanut tunnistaa Iän Andersonin tuosta avatataresta?

jo on ruikula. kirjoitusvirheen oikaiseminen on halventamista - no, osoittaahan se että jösseskin on erehtyväinen. Tätä tietoa hän on koettanut varjella lähipiiriltään.
Varmaan ihan ärsytysmielessä viestisi on täynnä kirjoitusvirheitä, mutta sehän on tabletin syytä.

Toope on itse kertonut mistä hänen avattarensa tulee.

Lainaamani viestin kirjoittajasta tulee mielikuva, että kirjoittaja on äärimmäisen yksinkertainen tai että hän haluaa jatkuvasti pesettää likapyykkinsä muilla. Minulle tulee mielikuva, että kyse on molemmista. Kirjoitusvirheitä en todellakaan tarkoittanut. Jos jäsen, jonka lähes jokaisen viestin kirjallisessa ilmaisussa olisi huomauttamista, saa nautintoa siitä, että hän löytää kirjoitusvirheitä ja puuttuu niihin, niin sehän on minusta vain hienoa. On hyvä, että elämässä on edes pieniä ilon hetkiä.

Kirjoittaja todennäköisesti kuvittelee, että tämän foorumin jäsenet ovat älyllisesti samalla tasolla hänen kanssaan ja hänen yrityksensä uppoavat jäseniin kuin kuuma veitsi traaniin. Sepe puuttui oitis Toopen viestin muotoon ja löysi tavan pilkata häntä. Sen näkee ja tajuaa jokainen. Olen pahoillani, että jatkoin tuota Sepen aloittamaa tyyperyyttä.

Pikavastaus

Varoitus: tähän aiheeseen ei ole vastattu yli 356 päivään.
Jollet ole varma, että haluat vastata juuri tähän, harkitse uuden aiheen aloittamista.

Huomioi: tämä viesti näytetään vasta, kun valvoja on sen hyväksynyt.

Nimi:
Sähköposti:
Varmistus:
Ole hyvä ja jätä tämä laatikko tyhjäksi:

Oikotiet: paina ALT+S lähettääksesi viestin tai ALT+P esikatsellaksesi sitä