Juulin Ikioma

[Juuli Hukkaskukka]

.
.
LUOJAN KÄMMENELLÄ

Perhonen olen pienoinen
Luojani kämmenellä.
En lentäisi taivaisiin jos ei Luojani tahtoisi.
Pilviin en kohoaisi, vihreyttä maan näkisi.
En merta sinistä.

Tahdo ei Luojani lentämättä ma olisin.
Saan nousta korkeuksiin, pilviin sinisiin.
Nähdä aamu, purppurapilvi merestä kohoava.
Saan nähdä kastehelmen nurmelta nousevan.

Saan nähdä uoman joen, suvannot, virran suu,
nähdä  kauniin korennon leikkivän  suvannolla.
Näen kukkivat niityt, veden rannoilla lumpeet.
Lupa Luojan, olen onnellinen, kantavat siipeni
kaikkialle.

Soi librettot lintusten oksistoissa,
kiuru taivaalla livertelee. Pilvien kuultava
siniharso taivaalla utuilee.

Onnen Luojani minulle, pienelle perholle soi.
Hämmentynyt, miten kiittää kaikesta voin.
Kauneus sininen seuranain, pilvissä keinuen.
Kaiken tämän Luojani luonut, onnen tuonut
elämään pienen perhosen.

Minä lennän korkealle, työtä Luojani ihailen.
Kauneus kaikki  iloksi mielen, silmien.

Aikanaan päättyy kuin päättyy kaikki.
Mikään ole ei ikuinen.
Silloin takaisin palaan, pieni perhonen
Luojani kämmenelle.

On siinä lepo, rauha jälkeen leikkien.
On onni, on uni syvä
Näin minun on olla hyvä.

Kiitän Luojaani kesästä.



Juuli -12

[Juuli Hukkaskukka]

Hukkaselan etupihalta.

[karpalo]

Hukkaselan etupihalta.

Asfalttiko se siellä siintää mukavasti puun oksien lomitse ?

[Juuli Hukkaskukka]

Hukkaselan etupihalta.

Asfalttiko se siellä siintää mukavasti puun oksien lomitse ?

Hiekkapiha. Tai mikä sora se on.  Kuvattu läppärin skypellä/webillä,  läppärissä on akku. Se web  vääristää ja muutenkin omituista kuvaamista kun pitää kääntää näyttö jonka ylälreunassa on kamera poispäin itsestä ja summannmutikassa klikkailla. Kunhan saa sormen ensin paikalleen. Valotuksista ei tietenkään ole tietoakaan. Osuin kuitenkin pihaan. 

[karpalo]

.
Näyttää kyllä asfaltilta jossain kadun kulmassa.

Minustakin "Kaupungin miesten asfalttityömaa", käyvät ajankulukseen paikkailemassa kuoppia.

[Juuli Hukkaskukka]

  Taikoiha o tehty aikojen alust...Aikoje alus sattu tääkii ...Juhannusko ko sattu nyt olemaa. Ei olt Hukkast viel maisemis.

Oli nyt se Juhannus. Aatto. Taiat , loitsut elävät hurjaa buumia. Hiukan on mummolta perittyä muinaista pakanauskoa Juulillakin. Yrittää vähätellä mutta siellä se sielun pohjilla lymyilee.
Sai Juuli päähänsä jotta nyt viimeistään pitää noudattaman näitä vanhakansan juhannustaikoja ja kopeleita. Jos aikoo vielä yljän saada. Niitä konstaja, jotka varmoiksi ja vedenpitäviksi on todetut. Mikäs siiinä. Jalka oli mikä oli vaan Enoveikan reinot mahtuivat.

Ensinnä suunnisti tätä taikamenoissa erittäin tärkeää vesi-ilmiötä, lähdettä metsiköstä haeskelemaan. Jonka vanhakansa esitti varmana tietona korvessa olevan. Ei ennen ollut  Juuli tätä luonnoilmiöitä havainnut lähistöllä. Vaikka oli ikänsä asunut. Ei havainnut nytkään. Päätteli mielessään jotta saa tiheän kuusikon lävitse virtaava valtaoja nyt lähteen virkaa toimittaa.

Sinnepä sitten Juhannusehtoona könysi. Puoliyötä kyhnäsi ojan reunalla itikoiden, pahasisuisten, näin keskikesälla, kupattavana. Valtaojaa tiiraili. Eipä näkynyt ylkää, ei. Senijaan näkyi runsaasti rupisammakoita. Näitä ei kuitenkaan erityisemmin tehnyt mieli pussailla edes sen yljäksi muuttumisen toivossa.
Kyllääntyi, palelikin, päätti yljän ilmestyspaikalta kotiin naapurin heinäpellon kautta , kukkaisten toivossa suunnistaa. Oli reinot likomärät, ojasta vettä hörppäsi. Pääsi naapurin pellon laitaan, alkoi erilaisia kukkaisia etsiskelemään. Vähän väilä oli liukastua lehmien liukumiinoihin. Kerran taisi lentääkin rähmälleen. Se mitään haitannut. Ylkä oli löydyttävä. Viis kasoista. Märistä reinoista. Kunnon  ylkäuneen tarvittiin kukat seitsemää sorttia tyynyn alle. Ne hakisi vaikka kiven silmästä.

Päätti samantien tärkeän taian, heinikossa ilkosillaankieriskelyrituualin suorittaa. Ei ehtinyt kuin alkuun, kuului pentareelta rykäisy. Naapurin poikamiesisäntä se siinä ryiskeli. Melkein Juulin hameenhelmoille. Hetken kuvitteli Juuli yljän jo viimein ilmestyneen.
Vaan ei kauan kuvitellut.
Oli vihainen ja kiukkuinen tämä ylkämieheksi kuviteltu isäntä. Komensi karjuen Juulin siinä silmänräpäyksessä kokoamaan hynttyynsä ja poistumaan lanaamasta hienojen, jalosukuisten pihvi-elikoitten eväksiä.
Sai Juuli jalat alleen. Kukkaiset sentään mukaansa ehti siepata. Kun kotiin pääsi, suolasilakoita kurkkunsa kymmenkunta nakkeli. Niitä ahtamalla näki yljän. Kuulemma. Se ylkä sitten hakee morsiolle vettä.

Heräsi yöllä kaameaan janoon. Itse oli kraanalle suunnattava. Ei näkynyt yhtään ylkää.

Aamusella totesi Juuli allergiansa johtuen kukkaisista , ties mitä olivat, puhjenneen. Kukkaiset tyynyt alla tuhanneksi muruseksi liittaantuneet.
Silmät, allergiasta johtuen, turposivat niin ettei ylkää olisi nyt tunnistaisikaan. Vaikka vieressä seisoisi. Hyvä kun yleensä mitään näki. Lisäksi huomasi saaneensa lunssan valtaojan vieressä päivystyksestä. Kieriskelyrituaalista.
Ei ollut näkynyt ylkää, ei vilaustakaan, kummassakaan paikassa. Flunssainen, allergiaansa aivasteleva, silmät melkein umpimuurautuneena päätti juuli mielessään jotta oli viimein kerta kun ylkiä näköpiirinsä Juhannuksena tai muunakaan öinä kaihoilisi.
Lisäksi nosti Enoveikka hirveän metelin lantaantuneista, läpimäristä reinoista.

Juuli salli  yljille tästälähtien Juhannusrauhan.

Juuli

[Juuli Hukkaskukka]

Se nyt se suuri juhla. Keskikesän juhla. Tapoja on viettää mitä monimuotoisempia. Moni juudas matkustaa ulkomaille , aurinkorannoille. On kuulemma aina aurinkoa. Paitsi yöllä. Sen kuulemma  korvaa komea kuutamo.
.

.
Tästä me Hukkasen kanssa haaveiltiin Keskikesän yötön yö, aurinkoa ihailemaan. Me kaksi,  nokipannu. Ihana, kuulas keskikesän yö. Maahisten tanssi,  peikot soittavat luuttua. Vain meille. Metsä huokailee, kaislat kuiskivat. Vain meille. Meri tyyni. Vain meille.
Kesä, juhannus tuntui iholla. Vain meidän. Niinhän sitä kuviteltiin.
.

.
Tähän me Hukkasen kanssa päädyttiin. Tuijottämään kokkoa kahdensadan muun tuijottajan kanssa . Vesisateeseen. Ei meinannut syttyä, kokko. Eikä sitten syttynytkään, kaatosateessa. Kunhan kärysi ja savutti. Nokesi pyhäpalttoot. Kylmä oli ettei pystynyt kunnolla laulamaan sitä hämäläislaulua " On mulle Suomi suloisin..." Eikä huvittanut kun ei tässä ollut mitään suloista. Ainoa laulanta oli hyttysten ininä. Lukemattomien. Iholla ei tuntunut kuin kylmä sade. Sekä em. hyttyset. Keskiyön auringosta ei tietoakaan.
Päätetiin lähteä kotiin lämmittelemään. Iltakahville.
.
Juhannus on juhlittu.
.
Juuli & Hukkanen

[Juuli Hukkaskukka]

MARIANTULPPAANIT

Laidalla tulppaanipellon
kukki syrjäänjoutuneet
sinipunaiset tulppaanit.
Oli vahvemmat siskot
punavärin anastaneet.

Lopun värin vei talven halla
sinipunaisina vain ne nousi.
Vierellään loisti tulipunaiset
kavalat sisaret.

Oli syrjäytetyt
hylätyt
ohi kuljettu, ylenkatsottu.
Ei kelvanneet maljakkoon
kenellekään
tulppaanipellon yksinäiset.

Onni niistä kuitenkin hohti
lahjaa yhtä ei siskolla ollut.

Värit Neitsyt Marian viitan.



Juuli2015

[Juuli Hukkaskukka]

PIKKUINEN MIES

Jos merellä silmät olisi
se kohisisi :
Olet maailman rohkein kalastaja.

Jos metsällä silmät olisi
se humisisi :
Olet maailman tarkin metsämies.

Jos taivaalla silmät olisi
se hymyilisi :
Olet maailman uljain vuorikotka.

Ei niiden sitä kertoa tarvitse ,,

Sinähän olet jo.



Juuli2015

[Muisto Keijo Kullervo]

Tuli runostasi heti mieleeni Jukka Kuoppamäen laulu 'Pieni mies'.


https://www.youtube.com/watch?v=Um6ixw7OCkI

"Jokaiselle joku ompi rakkain..."

Kiitos Juuli kun jaksat tuoda ajatelmiasi näkyviin...

Keijo Kullervo