Juulin Ikioma

[Juuli Hukkaskukka]

ÄITINI KÄDET

Katselen käsiä äitini., vanhoja, helliä.
Kädet ryppyiset, kuhmuiset, kuluneet,
kaikkensa antaneet.
Raataneet, väsyneet.
Hiljaa  kädet helmassa lepää.

Katselen käsiä,
ohi vuosien vierii vrta.
Muisto elosta vuosien takaa.
Huolilla, työllä raskaalla
kuormattu kädet ahkerat.

Hämäränä muistan kädet lapsuuden
Ne nukkumaan illoin hellästi  peitteli
lapsen. Pesäänsä pienen lintusen.
Tuutulaulua hyräili, hiuksia silitti.
Saattoi uneen pienen varpusen.

Kädet äidin vuosina sodan kaikkensa antoi.
Kutoi sukat, käsineet, kaulurit soturin
talvessa taistelevan, lumihangessa palevan.
Jaksoi soturi jatkaa
puolustaa omaa rakasta, kallista Isänmaata.

Pojat sota äidiltä Isänmaa uhriksi vaati.
Väistää ei voinut. Äiti ymmärsi, vaiti kulki
vaikk suru syvällä,  raa`asti mieltä raastoi.
Oli kohtalo julma, nuoren elämän sulki.
Kädet jäähyväisin viimeisin kasvoja hyväili.

Tarpeeksi  en ole osannut arvoa antaa
Ymmärrän nyt minkä taakan sai kantaa
kädet äitini rakkaan.
Voisinko kylliksi kiittää
arvostaa, kunnioittaa.
Kaiken mulle ne antoi.

Poskille äidin kyyneleet vierii.
" Kiitä älä. Ilolla tein mitä piti.
Toisin vois elonhetket monet.
Osannut en. Yllätti vanhuus.
Olen  sinusta kiitollinen.
Sinä lapseni lintuni olet."

Pääni syliinsä painoin.
Kädet hiuksia hellästi silitti.

Ilman niitä ei minua olisi.




Juuli2015

[Muisto Keijo Kullervo]

Tunteikasta...
Juuli...

Keijo Kullervo

Ps. Isäni kaatui Kannaksen taisteluissa Jatkosodan alussa, siksi liikutti runosi syvästi.

[Juuli Hukkaskukka]

VIIME PERHO

Pientareella odotti syksy
varjot oli päivä pidentänyt.
Lähdimme vielä katsomaan kesäniittyä
Peittelit minut pyörätuoliin
työnsit tuttua rahisevaa hiekkatietä.
Pihlajien varjot ylittävät tien.
Orava  naksutteli aidan vieressä
varoitti koskemasta terhovarastoihin.
Tikka rummuttii päivällistään haavasta.

Niityn kukkameri oli törmännyt syksyyn
oli jäljellä ruskeat siemenkotelot.
Vain ohdakkeet jaksoivat puolustautua
syksyn  varjovirtaa  vastaan.

Katselimme väsynyttä nittyä.
Perhonen lennähti ohdakkeen kukkaan.
Viipyili siinä
kuin näyttäkseen on vielä kesä.

Illalla  kysyin
olitko sinä sen tilannut
kesän viimeisen perhosen.



Juuli2015

[karpalo]

Tunteikasta...
Juuli...

Keijo Kullervo

Ps. Isäni kaatui Kannaksen taisteluissa Jatkosodan alussa, siksi liikutti runosi syvästi.

Minunkin isääni ammuttiin, hän kaatui,mutta nousi pystyyn selviytyi hengissä, sotainvaliidiksi jäi.

Minua ei Juulin runot mitenkään hetkauta, samaa liirum-laarumia kaikki tyynni.

[Juuli Hukkaskukka]

ODOTUS

Tuloa syksyn itki  pieni merenlahti.
Saapuisi viluiset yöt
lumpeet aikaisin silmänsä sulki
kun usva lahdelle hiipi.
Aamuun  ne avaisi
oli terälehdet huurteiset.
Vesipisarat lehdille jäätyneet
kuin kristallit kimalsi.

Se odotti jäistä peittoa
jonka tulevan se tiesi.
Oli tiiran huudot vaienneet
ei  liidellyt lokkien parvi.
Kaislat rannan varjoissa nuokkui.
Oli metsän vihreys tummunut
sille huokaili syksytuuli.

Vain suruiset,  viluiset lumpeet
kera lahden kesää mennyttä suri.
Kun saapuisi kylmä, jäinen peitto
kerran viimeisen silmänsä sulkisi
syliin aaltojen vaipuisi.

Oli  hiljaista niin.



Juuli2015

[Esmerkix]

Tulipas surullinen olo. Onneksi on Lapin-matka edessä vielä ennen kesän kuolemaa.

[Juuli Hukkaskukka]

ME

Rakkaani.
Muistathan.
Huokaava tuuli, lempeä  elon aamutuuli  kuljetti sinisellä merellä kohti kevätaamun vihreää saarta.
Minä rakastuin Sinuun silloin.

Rakkaani.
Tiedäthän.
Huokaavat tuuli, lempeä elon iltatuuli kuljettaa illan purppurapilviin kohti taivaan untuvasaarta.
Minä rakastan Sinua.

Käsi kädessä ikuisuuksiin.

Sinä ja minä.




Juuli2015

[Muisto Keijo Kullervo]

'Peukku' ylöspäin Sinulle Juuli...

Keijo Kullervo

[Esmerkix]

Kauniisti kirjoitettu, kehuja aina, jos sille on aihetta.

Mutta toisella lukemalla huomasin asiavirheen: ennen aamunkoittoa meri ei ole sininen


Muokkaus
koskahan minä opin käyttämään "esikatselua"..

Kauhistus, sehän on musta! Mutta eihän se sovi tähän... Mut hei! Aurinko onkin jo noussut ja taivas on silloin sininen, vaikka onkin aamu.

[Juuli Hukkaskukka]

KIVEN UNIKOT

Kesäntuuli syksystä kuiskaili
usva niityn varjoissa harhaili.
Oli lintusen laulu hiljennyt
puro jääkantta odotteli.

Vaan auringon noustessa vielä
varjoihin pidentyviin
nosti unikko uhmalla päänsä
kivikkorinteeseen.

Se uskoi kesän  jatkuvan
oli syysviimat se unohtanut
Vielä sen puna loisti
kesän viimeisen säteen tavoitti
kunnes syyshalla sen nujersi.

Hehkuu, hehkuu kiviunikko
se oli unikko kesän.




Juuli2015