Oikeus / velvollisuus itsemurhaan

[Tiistai]

Yrjö.. eikun Teuvo, onko sinulla todella kanadanmajava lemmikkinä? Mitenkä näin talvella parjäätte.. allas parvekkeella vai miten.. ihmettelen.

Kyllä se lopulta onnistuu. CA:n entinen potilas istui Pitkänsillan kaiteella, taskut täynnä kiviä, nauttinut tapaavan määrän lääkettä, joi kossupullon ja ampui lopulta itseään päähän. Tosin mielestäni oli ikävää että ase oli .22 -kaliberinen jolla tappaa jotakuinkin rotan muttei mitään isompaa. Ainakaan miestä väkevämpää ellei ole osannut hankkia oikeanlaisia luoteja tai käsitellä tavallisia.

Kysymys kuului: jos tiedän etten vuoden päästä ole enää minä sellaisena kuin ystäväni minut tuntevat, onko oikeuteni/ velvollisuuteni lopettaa oma elämäni?

Tämä ketju piti lukea hitaasti.. vakava aihe ja kuten Rape tuossa sanoi, pitää varoa ettei ajattelemattomuuttaan sano mitään, millä  vaikuttaisi jonkun toisen elämään negatiivisesti..  


Pääsin tähän asti, ja nyt on sanottava, että jos kyse on pelkästään luonteen muutumisesta- ihan sama miksi- niin ei ole oikeutta lopettaa omaa elämäänsä. Läheiset ja ystävät hyväksyvät sen, jos tietävät syyn.

[Ztara]

Ehkä peruskysymys pitäisi asettaa niin, että jos nykyisellään olet mitä olet ja vuoden päästä aggressiivinen idiootti joka puree kaikkea mikä liikkuu niin lähellä ettei siltä voi katkaista niskaa lyömällä jollain, niin mitä tekisit; pitäisitkö elämäsi säilyttämistä niin hurjan arvokkaana (Sinulla on arvioitu kaksi vuotta) ja luottaisit siihen että ystävät pysyvät ystävinä vaikka siviilissä kutsuvatkin sinua Hannibal Lecteriksi...

Jos tuollainen ennuste on jollekin annettu, ovat siitä varmaankin tietoisia myös läheisimmät ihmiset. Heillä on kuitenkin vielä aikaa varautua pahimpaan ja järjestää olosuhteet sellaisiksi, ettei tästä henkilöstä ole vaaraa itselleen tai ympäristölleen. Tuskin hän kotioloissa pystyy enää edes olelemaan, vaan varmaankin jossakin laitoksessa jossa on koulutettu henkilökunta häntä hoitamassa ja minimoimassa riskit.

Elämä voi silti olla asianmukaisessa hoidossa ja lääkityksessäkin siedettävää ja elämisen arvoista vaikka olisikin vakavasti sairas. Kuka kaikista ennusteista ja niiden paikkansapitävyyksistä voi mennä takuuseen? Parantumattomistakin sairauksista paranee ihmisiä ja aina on toivoa niin kauan kuin on elossa ja ystäviä jotka auttavat ja rakastavat. Jos ihmiset alkavat jo varoiksi tappamaan itseään, ei elämässä ole enää mitään tolkkua.

Oikeat ystävät pysyvät ystävinä vaikka mitä tapahtuisi, koska he ymmärtävät ettei sairastuminen ja persoonallisuuden muuttuminen ole ihmisen oma vika. Ja vaikka kommunikointi olosuhteiden pakosta loppuisikin, se todellinen ihminen jää ystävien mieliin olemaan sellaisena kuin hän oli aiemmin.

Kysymys oman henkensä riistämisen oikeutuksesta on vaikea. Olemme saaneet elämän elääksemme ja se on joka tapauksessa lahja, oli se sitten kuinka vaikea tahansa. Ajattelen että olemme itse omat vaikeutemmekin valinneet ennen syntymäämme, ja jos lopetamme leikin kesken niin löydämme samat vastukset uudelleen seuraavassa elämässämme. Pitäisin itselleni ainakin tätä näkökulmaa tärkeämpänä kuin sitä, olisiko vai ei minulla oikeus päättää itse päiväni. Vain jatkuvien kestämättömien fyysisten kipujen takia voisin ajatella että kärsimys saa nyt riittää ja on armollista itseään kohtaan vapauttaa itsensä tuskasta.

Koskien tätä tapausta josta kysyit ajatuksiamme, en aluksi oikein tiennyt kantaani. Mutta nyt se selvisi tätä kirjoittaessani tänne saakka. Minusta ko. henkilön ei missään tapauksessa kannata edes ajatella itsemurhaa itse tai autettuna. Muut ihmiset selviävät tragediasta ja ymmärtävät mistä on kyse. Heillä on aikaa myös tuoda tämä asia sairastuneen tietoon ja vapauttaa hänet syyllisyydestä ja vastuusta ja antaa hänen sairastaa rauhassa ja koittaa keskittyä vain omaan selviytymiseensä. He voivat olla tukena niin kauan kuin pääsevät lähelle ja sairas sitä haluaa, ja kun se ei enää ole mahdollista he voivat sopimuksen mukaisesti vetäytyä hyvällä omallatunnolla.

Emme me voi päättää kaikista asioista, eikä meidän tarvitsekaan. Kaikilla on kuitenkin lupa olla olemassa juuri sellaisina kuin me milloinkin olemme elämän muutoksen kynsissä, ja millaisiksi se sitten ikinä meidät muokkaakin sen ajan puitteissa mikä meille kullekin on varattu. Ei meidän tarvitse pyytää lupaa olla olemassa, olemme saaneet sen luvan jo kerran kun tulimme tänne.

[Paha setä]

Vain jatkuvien kestämättömien fyysisten kipujen takia voisin ajatella että kärsimys saa nyt riittää ja on .

Jep. Mutta entäs kestämättömät psyykkiset kivut? Niihin ei saa antaa armoa vai? Käsitinkö vastauksen oikein? Että jos on fyysisiä kipuja, niin elämän saa rauhassa lopettaa, -kukkalaite ja adressi toimitetaan myöhemmin...

Jos on  psyykkisiä kipuja, niin ajattele asiaa vaikka niin, että "Kärsimykset jalostavat ihmistä.". Äläkä missään nimesä tee itsellesi mitään?

Kun laskeudut takaisin Saturnukselta, voimme kenties keskustella.

[poika]

Jep. Mutta entäs kestämättömät psyykkiset kivut? Niihin ei saa antaa armoa vai?

Minusta armottomuus kestämättömiä psyykkisiä kipuja kohtaan tarkoittaa nimenomaan itsensä lopettamista. Tai armottomuus ihmistä kohtaan joka niitä kipuja kokee siis... Aina ei tiedä itse mikä on itselle parasta, se on ihan oikeasti niin. Kestämättömistä psyykkisistä kivuista voi päästä yli mutta ei välttämättä yksin. Ei ratkaistavissa (vaikka pitkän ja kipeän prosessin avulla) olevaa tilannetta kannata selvittää lopullisella päätöksellä.

Ihmisille pitää antaa tilaisuus. He haluavat auttaa, vaikka tuntuu ettei kukaan ymmärrä, ettei voi ymmärtää. Ei se ole tyhmyydestä tai ylimielisyydestä kiinni vaan siinä etteivät muut tunne niin kuin itse tuntee. Yhteisen kosketuspinnan löytämisessä menee aikaa.

Jos on  psyykkisiä kipuja, niin ajattele asiaa vaikka niin, että "Kärsimykset jalostavat ihmistä.". Äläkä missään nimesä tee itsellesi mitään?

Kyllä.. Jos niille antaa tilaisuuden.

[Tiistai]

Vain jatkuvien kestämättömien fyysisten kipujen takia voisin ajatella että kärsimys saa nyt riittää ja on .

Jep. Mutta entäs kestämättömät psyykkiset kivut? Niihin ei saa antaa armoa vai?

Kysyit Starseediltä, mutta vastaus on ilmeinen: fyysisiä kipuja ei jossain tapauksissa voida enää lieventää muulla kuin keinotekoisella koomalla.
Mutta psyykkisiä kipuja voi ainakin masennuksen yhteydessä lieventää lääkityksellä ja useinmiten menestyksellä.  En ole tutkinut, mutta niin olen asian ymmärtänyt.

Muokkaus:
Kuten Poika tuossa myös kirjoittaa eri sanoin.

[Ztara]

Vain jatkuvien kestämättömien fyysisten kipujen takia voisin ajatella että kärsimys saa nyt riittää ja on .

Jep. Mutta entäs kestämättömät psyykkiset kivut? Niihin ei saa antaa armoa vai? Käsitinkö vastauksen oikein? Että jos on fyysisiä kipuja, niin elämän saa rauhassa lopettaa, -kukkalaite ja adressi toimitetaan myöhemmin...

Poika ja Tiistai jo yllä kommentoivatkin tätä asiaa mielestäni hyvin. Minulla oli mielessäni ensimmäisenä syöpäpotilas johon ei edes morfiini enää tehoa, vaan kipu on todellakin sananmukaisesti kokoaikaista ja kestämätöntä, hellittämätöntä tuskaa jokaisena hetkenä. Toinen mielikuva tuli kuolettavasti haavoittuneesta sotilaasta rintamalla avun ulottumattomissa ja varman lähdön edessä. Jos hän pyytäisi toveriaan ampumaan itsensä, siinä ei olisi mitään pahaa tai tuomittavaa kummankaan osalta.

Armon antaminen psyykkisiin kipuihin ei ole minun mielestäni kuitenkaan sama kuin elämän lopettaminen. Armo ylipäätään on lähes uskonnollinen termi, joka tuo mieleen että joku on toisen määräysvallassa ja alistetussa suhteessa armon antajaan. Jokainen tehköön tahollaan omat päätöksensä kun on se hetki elämässä, ettei millään keinoin eteenpäin tunne pääsevänsä. Mutta on hyvin arveluttavaa jos ystävät suosittelisivat/kehottaisivat toisiaan päättämään päivänsä todetun sairauden edessä tuntien olevansa armollisia... Suuri osa itsemurhaa yrittäneistä masennuspotilaistakin kertoo selviytymisensä jälkeen olevansa vahvempia ja arvostavansa elämää ihan eri tavalla kuin aiemmin.

On hyvin pelottavaa ajatella, että alettaisi "puhdistaa" dementiapotilaat tai psyykkisistä sairauksista kärsivät ihmiset olemasta toisten vaivoina hyväksymällä itsemurha yhdeksi "hoitokeinoksi". Tästä on helppoa jatkaa mielikuvaa vammaisiin, vanhuksiin yms. laitospotilaisiin, joita jo jotkut katsovat oikeudekseen auttaa pois tästä maailmasta kun eivät itse älyä ajoissa lähteä.

Jos on  psyykkisiä kipuja, niin ajattele asiaa vaikka niin, että "Kärsimykset jalostavat ihmistä.". Äläkä missään nimesä tee itsellesi mitään?

Jotkut selviävät mahdottominakin pidetyistä sairauksista ja vastoinkäymisistä. Toiset pelkäävät sairautta niin
että katsovat parhaaksi paeta päättämällä päivänsä. Ratkaisuiden on aina oltava yksilöiden omia ja vapaasta tahdosta tehtyjä, ja silloin ne ovat myös aina oikeita ja oikeutettuja. En minä tuomitse kenenkään itsemurhia, ei kukaan tee sellaista ratkaisua kevyesti. Mutta sairaan ihmisen mieleen on niin helppoa vaikuttaa, että varomatonkin tukeminen siihen suuntaan saattaa herkkää mieltä kallistumaan vaihtoehtoon jota itsekin aluksi saattoi kovasti epäröidä.

Pidän oman nykyisen asenteeni piilossa, vaikka viimeksi se oli erilainen -90 -luvulla. Vastatkaa vain kysymykseen niin Iso Paha Setä on tyytyväinen.

Minä vastasin kysymykseesi ymmärrykseni mukaan, mutta et vaikuttanut kovin tyytyväiseltä.
Ja tiedätkö, että on mahdotonta piilottaa muilta omaa asennettaan?

Kun laskeudut takaisin Saturnukselta, voimme kenties keskustella.

Niin, meillä on kaikilla oma tapamme ajatella. Minä ajattelen mieluummin elämää kuin kuolemaa, valoa kuin pimeyttä, toivoa kuin luovuttamista... mutta minun planeettani on kylläkin Neptunus eikä Saturnus ja juureni ovat turvallisesti syvällä maaäidin sylissä :wink: . Kunhan tässä jorisen yksinäni....

Namaste!

[rapevainaa]

[
mutta vastaus on ilmeinen: fyysisiä kipuja ei jossain tapauksissa voida enää lieventää muulla kuin keinotekoisella koomalla.
Mutta psyykkisiä kipuja voi ainakin masennuksen yhteydessä lieventää lääkityksellä .

Joka on ollut ikäloppujen ihmisten kanssa tekemisissä, niin näkeehän tuon vastauksen jos vierailee omaistensa vuoteella. Minä en ole sellainen, etten voi kehua.

Kipuihin syötetään esim. morfiinia joko laastarilla tai letkulla. Mielialaan syötetään mielialaa piristäviä aineita. Ihminen voi kuihtua melkein untuvaksi tässä hoidossa tai toinen voi turvota mammutiksi kun ei enää munuaiset toimi.

Kuten eräs lekuri sanoi: "Se nyt on vaan niin Suomessa, että ihmistä huolehditaan loppuun asti." - tarviiko sitä enempää selittää.

Joillakin terminaalihoito kestää kauemmin ja toisella lyhyemmän aikaa. Mistä näitä voi tietää.

Ruumiin avauksessa voi sitten löytyä ihan jotain muuta kuin miltä päällepäin näytti ja mitä hoidettiin - sanoi eräs ruumiita avannut. On tärkeä avata ruumis senkin takia, että lääkäri tietää, mihin potilas kuoli vaikka hän oli tehnyt parhaansa. Se auttaa lääkäriä ja hoitajia jaksamaan.  - Esim. veljeni esikoinen kuoli 1,5 -vuotiaana. Kun ruumis avattiin, sisäelimissä oli monelaista epämuodostumaa.

[Paha setä]

Kipuihin syötetään esim. morfiinia joko laastarilla tai letkulla. Mielialaan syötetään mielialaa piristäviä aineita. Ihminen voi kuihtua melkein untuvaksi tässä hoidossa tai toinen voi turvota mammutiksi kun ei enää munuaiset toimi.

Letku on ehkä paremman makuista kuin laastari, silti henkistä pipiä hoidellaan käsittääkseni kaikkein vähiten, vaikka se vammauttaa enemmän kuin fyysiset perussairaudet.

[Tiistai]

Jokohan Rape lähti, unohdin vilkuttaa! Ehkä kurkkii vielä outomaan suuntaan joten  


Oliko ihmisillä aina noin paha olo vai puhutaanko siitä nykyään enemmän? Taisi olla tabu aikoinaan..
Äskettäin luin artikkeli, en tietenkään muista tarkkaan, mutta jotain että Suomessa niellään uskomattoman paljon noita mielialalääkkeitä..

[S]

Valitettavasti kaikenlaisten tabujen ja 'onnellisuusnappien myynti on nykyisin moninkertaistunut. Melkein puoli miljoonaa kansalaista popsii nykyisin mielialalääkkeitä kuin vitamiineja konsanaan. Yhteiskunnan medikalisoituminen on kiihtyvää vauhtia menossa yhä sairaampaan suuntaan. Lääketehtaat tietenkin hykertelevät samalla sairaalloisen voitonriemuisesti, rahavirtojen valuessa tasaisesti laskelmoituihin markkinarakoihin.

Samalla itse vakavien mielialahäiriöiden hoitoon käytettävät resurssit terapioineen ja muine hoitoineen, taas ovat valitettavan usein kortilla. Pelkät lääkkeet kun eivät kuitenkaan aina paranna välttämättä itse syvemmällä piileviä ongelmia ja niiden syitä; ne kun lievittävät parhaimmillaan vain oireita ja niiden seurannaisvaikutuksia.