Huuhaalle kovat otteet käyttöön

[allekirjoittanut]

...
ja ajattelee ihmisessä".

Kenessä tuon tekee , kenessä ei.     

Ajatelua on se, että ymmärtää tekojensa seuraukset jo ennenkun tekee. Eläimet oppivat vasta tehtyään, kokemisensa seurauksena.

Kivet eivät ole eläviä siten kuten me elämisen ymmärrämme, mutta kiviinkin on varastoitunut Universumin energiaa, siten ne ovat osana suurta kokonaisuutta. Voidaanko ajatella että jotkin kivilajit omaisivat energioita joilla olisi parantavia ominaisuuksia. Sellaisesta ei taida olla tieteellista näyttöä sen enempää kun siittä, kuinka aikakone rakennetaan.

Mutta jos ihminen uskoo kivien sisältävän parantavia voimia, sellaisen uskomisen seurauksena ihminen voi myös parantua.

[rapevainaa]

.
Onko kitään luonnossa, mihin ei olisi liitetty mystiikkaa. saduiksi ja viihteeksi ne on tarkoitettu. Ennen ihminen oli niin paljon luonnon
kanssa tekemisissä, ja elämä oli rankkaa, että ei elämää voinut huuhaan varaan laittaa. Se mitä puhuttiin, on eri asia mitä ajateltiin.

Suomalaista mystiikkaa:  orava, tikka tai korppi tulee pihaan. Kuolemaa se ennustaa. Samoin harakn nauru.

Jos on paljon pihlajan marjoja, tulee kova talvi.

Tiainen koputtaa ikkunaan. Kova talvi tulossa kun se pyrkii siään. - mitä se siellä siällä olisi tehnyt ?
Ikkunan raoissa on usein kärpäsiä ja niitä tiainen pyydysti.

Hirvistä ei voi sanoa mitään kun ei niitä ollut.


Suonsilmäkkeeseen uppoaa. - Tuskinpa. Onko joku jäänyt sinne? Kunhan peloteltiin.

Kalastukseen liittyi kaikenlaista kikkaa.

Maanviljelyksessä on täydenkuun aikaa ja mitä vaan. Nykyviljelijät laskevat leikkiä aiheesta.


Porukka on sepittänyt tarinoita pyhistä puista.

Kaikenlaisia pyhiä paikkoja ja uhrilehtoja on, mutta niistä ei ole jäljellä mitään todisteita.
lehdot ravivattin pelloiksi ensimmäiseksi. Ei niissä mitään pyhää ollut.

[rapevainaa]

Eläimet oppivat vasta tehtyään, kokemisensa seurauksena.

Eläimet osaavat tehdä paljon sellaista jota ne eivät ole oppineet mistään.
Niiden vaistot on kirjoitetty geeneihin.

Esim. mulla oli elättinä sarvipöllö. Se alkoi pyydystää hiiriä, vaikkei kukaan ollut edes syöttänyt niitä sille.
Oksensi nääs hiiren karvapalloja.

[allekirjoittanut]

Eläimet oppivat vasta tehtyään, kokemisensa seurauksena.

Eläimet osaavat tehdä paljon sellaista jota ne eivät ole oppineet mistään.
Niiden vaistot on kirjoitetty geeneihin.

Esim. mulla oli elättinä sarvipöllö. Se alkoi pyydystää hiiriä, vaikkei kukaan ollut edes syöttänyt niitä sille.
Oksensi nääs hiiren karvapalloja.

Olet oikeassa, ilmaisin ajatukseni vähemmän tyhjentävästi. Toki eri eläin lajeilla on oma genettinen tietonsa jonka seurauksena ne ryhtyvät toimiinsa. Eläimet oppivat myös muita lajikumppaneitaan matkimalla.

[THL tiedottaa]

.
Tuosta voisitkin, outopoika, soveltaa jotain...

[rapevainaa]

Eläimet oppivat myös muita lajikumppaneitaan matkimalla.

Miten se liittyy huuhaan kieltämiseen?

[Ztara]

MORFINEN RESONANSSI

Esimerkki morfisen resonanssin vaikutuksesta on seuraava:

Kahdella, kaukana toisistaan sijaitsevalla Tyynen meren saarella elää kaksi saman lajin apinayhdyskuntaa. Ne ovat asuneet omilla saarillaan kauan ja koska ne eivät osaa uida, ne pysyvät saarillaan. Eräänä päivänä toisella saarella tapahtuu kummia: eräs apina vie hedelmän veteen jonka jälkeen se on helpompi kuoria. Tämä tekee apinoiden ruokailun helpommaksi ja tapa leviää pian saaren apinoiden keskuuteen. Outoa tosin, myös kaukana sijaitsevalla toisella saarella apinat omaksuvat saman hedelmän liottamisen jonkun aikaa alkuperäisen keksinnön jälkeen.

Mikä "syy" kannusti tähän uuteen oppimiseen? Perinteisen tieteen mukaan tällaista syytä ei voi olla. Se oli "sattuma." Mutta kuten esimerkiksi poliisit tietävät, että jos sattumia alkaa kerääntyä jonkun tapauksen ympärille, ne eivät olekaan sattumia. Sheldraken teorian mukaan tällainen uusi kumouksellinen kehitys eläinmaailmassa tapahtuu morfisen resonanssin avulla. Morfinen (muotoa koskeva) resonanssi (yhteisvärähtely) ulottuu tietyn eliölajin jokaiseen jäseneen ja se kattaa lajin yhteisen morfogeneettisen kentän. Jos joku yksiö keksii uuden käyttäytymismuodon, se ei jää tämän yksilön omaksi omaisuudeksi vaan resonanssi "siirtää" sen koko kentän (lajin) käyttöön tietyn ajan kuluessa. Maantieteelliset esteet eivät ole esteitä eikä fyysistä kosketusta tarvita. Tämä jälkimmäinen tietysti on nostanut vastustusta koska perinteinen tiede ei vieläkään ole hyväksynyt minkäänlaista kaukovaikutusta – ellei kvanttifysiikan ilmiöissä. Kaukovaikutuksen ideaa on torjuttu kaikilla rintamilla, parapsykologiassa, astrologiassa kuten aikanaan normaaleissa fyysisissä ilmiöissä kuten Galileo aikanaan Kuun vuorovesi-ilmiöstä puhuttaessa murahti: "Sehän on okkultista höpötystä".

Kaikkein kulunein esimerkki tulee Sheldraken varhaisimmista todistuksista. Lontoossa sijainnut tutkimuslaitos tutki hiirien käyttäytymistä monimutkaisissa labyrinteissä. Niitä opetettiin suoritumaan käytävistä yhä nopeammin antamalla niille kannustavia palkintoja nopeista suorituksista. Samaan aikaan Pariisissa vastaanvanlaisessa laitoksessa huomattiin miten tällaista koulutusta saamattomat hiiret juoksivat labyrintin läpi nopeammin kuin aikaisemmin.

Morfinen resonanssi on siten eräänlaista "luonnon muistia", joka yhdistää kaikki lajin jäsenet – nykyiset ja menneet. Sheldraken teoria on siten hyvin kattava sekä ajan (nykyisyys-menneisyys) että avaruuden (kenttäteoria) suhteen. Teorianmuodostuksen takana voisi uumoilla olevan myös Shldraken kiinnostusta fysiikan kehitykseen, erityisesti kenttäteorioihin kvanttifysiikan ilmiöissä.

Morfinen resonanssi on eräänlainen kunkin lajin yhteinen muistipankki, johon geneettinen, solujen sisäinen informaatio on koodattu. Jokainen oman lajinsa jäsen asettuu alttiiksi vaikutuksille, jotka tulevat jokaiselta saman lajin jäseneltä oli tähän suora kontakti tai ei ja yksilö oppii myös lajinsa menneisyydestä. Periaatteessa morfiset kentät syntyvät lajin toistamista käyttäytymisen kuvioista, ne ovat siten tottumusten tulosta. Kun puhumme luonnon konservatiiviisuudesta, Sheldrakella se saa tämän säväyksen; lajit pysyvät "omissa laatikoissaan" tottumusten voimalla ellei uutta oppimista ja morfisen kentän rikastumista tapahdu.

Mutta raivostuttavaa teoriassa on tietysti se, että sitä voi soveltaa myös ihmisiin ja ihmisen muokkaamiin kulttuureihin. Kulttuurikin muodostuu morfisesta kentästä, jossa on enemmän tai vähemmän ilmeisiä raiteita, johon yksilöt uppoavat ja saavat siitä tiettyä turvallisuuden kokemusta. Ihmistä säätelevät tottumusten voimat, totunnaiset ajatuskuviot, käyttäytymisen kaavat, puhetavat ja elämiseen liittyvät käytännön tottumukset.

Yksinkertaisia, mutta tehokkaita alueita, joissa morfinen kenttäteoria näyttää toimivan, on esimerkiksi muoti. Muodin oikku ei ehkä ole mikään oikku vaan sen on usean eri yksilön samanaikaista työskentelyä uusilla ideoilla, materiaaleilla tai näkemyksillä. Kun intensiivinen panostus on lähtenyt liikkeelle, se saattaa yllättäen pintautua usealla eri taholla samanaikaisesti esiin. Muodin keskukset Milanossa, Pariisissa, New Yorkissa tai Lontoossa voivat samalla viikolla esitellä uusia eri designerien luomia mallistoja, joissa on selkeästi samat peruslinjat näkyvissä. Tai ajatelkaamme luovuutta yleensä, viihdettä, vakavampaa taidetta, jossa jokin uusi suunta lähtee liikkeelle alunperin jossain komerossa tai kellarissa luovan intensiivisen yksilön kautta, leviää ehkä muutamaan taiteilijan ystäviin ja kollegoihin, ja yhtäkkiä kulttuuri tulee kypsäksi ottamaan vastan tämän uuden suuntauksen.

Morfinen kenttä, eliölajin kollektiivinen ME- kokemus toistaa itseään. Aito kehitys taas on sitä että tähän toistoon sekoittuu jotain uutta, ehkä rohkean yksilön poikkeava ajatus, teko, aloite tai keksintö. Innovatiivisia yksilöitä on aina sekä ihmisten että eläinten ja eliöiden joukossa. Mutta kuten Darwinin evoluutio-opissa, myös Sheldraken vaihtoehdossa, uusi asia, mutaatio, ei yleensä tule hyväksytyksi, se ei ole elinkelpoinen vaan tuhoutuu helposti. Vasta sitten kun uutta käyttäytymismuotoa on toistettu kyllin usein, se alkaa vakiintua morfisen kentän osaksi ja on muiden saman lajin jäsenten käytettävissä. Mutta kuten sanottu, muutos tapahtuu hitaasti, se vaatii tarpeeksi monien yksilöiden aktiivista uuden tavan tai tottumuksen käyttöönottoa, se vaatii myös intensiivisyyttä jotta uutuus imeytyisi morfiseen kenttään.

Shledraken kokemustausta on melko kattava - perinteistä länsimaista tiedettä ja vaikutteita Intiasta, benediktiininmunkki Bede Griffithin vaikutusta ja kiinnostusta myös uskonnolliseen elämään ja yli tieteiden rajojen potkivaa näkemyksellisyyttä. Hän on tavannut monia aikamme johtavia tiedemiehiä, hengellisiä opettajia ja vaikuttajia ja keskustellut ahkerasti niin ystävien kuin vihollisten kanssa. Näiden aineksien sulatustyön tuloksena Sheldrake on eräs aikamme harvoja rajoja laajentavia ja aidosti uutta luovia tiedemiehiä. Ei mikään ihme, että akateemisen pikkumaailman kateus, närä ja aggressio on kohdistunut häneen raskaasti.

Sovinnaisen ajattelun kannalta kaikkein ärsyttävämpiä väitteitä, mitä Sheldraken näkemyksestä seuraa, on se, että ylipäätään ns. luonnon lait ovat periaatteessa "tottumuksia", pitkän ajan kuluessa urautuneita tapoja, joilla luonnon ilmiöt hoitavat keskinäiset suhteensa. Pitkään on länsimaisessa tieteessä näkynyt suuren taustavaikuttajan, Platonin ideaoppi, jonka merkitys siinä, että mieluusti haluamme löytää maailmasta "ikuisia lakeja", on sisäistetty psyykeemme lujasti vuosisatojen kuluessa. Mutta onko se oikea näkemys vai pitääkö tyytyä palaamaan tässäkin "taivaasta" takaisin maan päälle eli näkemään luonnon lait immanentteina ilmiöinä ja siten osana kehitystä, jonka osana koko luonto on? Nythän tieteen ideaali on sellainen, että oletamme ikuisia, muuttumattomia luonnonlakeja olevan "siellä jossain" ja tiede pitää niitä päämäärinään – joku kaunis päivä, jotenkin, jossain, ne löydetään. Sheldraken mukaan on toinen mahdollisuus, joka pitää ottaa huomioon ja se on juuri luonnonlakien muokkaantuminen pitkäaikaisten luonnonilmiöiden järjestäytymisen tuloksena. Tässä järjestäytymisessä ei kuitenkaan ole lopullista, absoluuttista luonnetta. Luonnonlaki voi muuntua jos kyllin kauan ja säännöllisesti luonnon ilmiötä säätelevän morfisen kentän painotuksessa tapahtuu muutos. Selvää on, että sellaista ei tapahdu helposti eikä lyhyen ajan kuluessa.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Rupert_Sheldrake

Minä tykkään näistä Sheldraken teorioista, luultavimmin suurin osa teistä ei  . Huomattavaa kuitenkin on, etteivät edes kaikki tiedemiehet lyttää hänen teorioitaan morfogeneettisen kentän olemassaolosta.

[Aakku]

Eläimet oppivat myös muita lajikumppaneitaan matkimalla.

Miten se liittyy huuhaan kieltämiseen?

Matkivatko sitten matkivat kivet toinen toisiaan, esim. matkiiko graniitti gneissiä ?

[Aakku]

Minä tykkään näistä Sheldraken teorioista, luultavimmin suurin osa teistä ei  . Huomattavaa kuitenkin on, etteivät edes kaikki tiedemiehet lyttää hänen teorioitaan morfogeneettisen kentän olemassaolosta.

Olisiko tässä(kin) luontevampi selitys  se yrityksen ja erehdyksen tie, sama, jota esivanhempamme käyttivät laskeuduttuaan puusta alas ?

[rapevainaa]

.

Mutta raivostuttavaa teoriassa on tietysti se, että sitä voi soveltaa myös ihmisiin ja ihmisen muokkaamiin kulttuureihin.

Aivan. Kouluissa näkee helposti, että jos joku osaa jotain niin kohta osaavat kaikki.
Työpaikoilla kun joku on insinööri, pian kaikki ovat insinöörejä.

Viisaus ikäänkuin säteilee. Mutta tyhmyys säteilee vielä enemmän. Joukko-oppia.