Juulin Ikioma

[Juuli Hukkaskukka 1]

LAMPI

Kylässä kaikki sen tiesivät
siitä kuiskaten puhuttiin.
Ei kukaan halunnut etsiä
se oli suonoitien lampi.

Tuli kylään  vieras,  kulkevainen
halusi lammen löytää.
Ei uskonut vaikka sanottiin
se piilossa on, korven kätköissä
siellä on suonoitien onkalot
noidat ei vierasta siedä.

Lähti uhmaten kieltoja kulkevainen
metsään outoon, hämärään.
Vaelsi päivän, toisen, löysi polun
kuului ääni korpin.
Oli korppi  noitien vahtikoira
ilmoitti, tiesivät noidat sumun luoda.
Kulkevainen kulki, katosi polku alta.

Eksyi metsään, matkaa vain jatkoi
läpi sumuverhon astui.
Vastassa lampi,  siihen päättyi matka.
Tummien kuusien alta hiljainen nauru
kuului.
Oli lampi omansa saanut.

Ei kukaan kaivannut kulkevaista
ei kukaan tuntenut.
Lampi tumma  kulkevaisen kätki.

Jatkoi kylä,  lampi oloaan
ei mikään muuttunut.




juuli2016

[Juuli Hukkaskukka 1]

ILLANHÄMY

Talven ilta, sininen hämärä
syliinsä kietonut
torpan pikkuisen pihan.
Taivaalla  tähti, yksi ainoa
pientä valoaan tuikutti joulutähti.

Kapealla polulla mi aittaan johti
näkyi vain yhdet jäljet.
Tassunjäljet.
Oli hipsutellut  Mirkkukissa
hiiruille joulua toivottamassa.
Kuului hiiruillekin joulurauha.

Tuvassa illanhyssyä tuvanväki vietti.
Pappa nurkassa keinuhevosta veisti.
Koti sukkaa mummo.
Eno kideradiota kuunteli.
Minä olin  mummolassa
oli äiti pikkuveikkaa hakemassa.
Istuin lattialla, räsymatolla iloisella
nukella muka leikin.
Oikeasti tarkkaan syrjäsilmin vilkuilin
kuinka pappa hevoselle harjaa  sitoi.
Hyvin tiesin sen saavani
kysyä täytyi kuitenkin
kellehän pappa sen lahjaksi antaa.
"Jollekin vaan joka kiltti on"
murahti pappa nupeja suussa.
Minua nauratti.

Ikkunalla kynttilät  hangelle kuvastui.
Satoi hiljaa pehmeää lunta.
Lumitähdet kuin timantit
huurteessa  kimalsi.

Myöhemmin. vuosia myöhemmin
taas mummolan pihaan astelin.
Koivut pitsimekoissaan joulua odotti.
Oli autio mökki.

Kuitenkin...
kun tarkkaan katsoin
ikkunan alla
pieni loiste kynttiläin hohti.

Nurkassa kuistin hiljakseen keinahteli
hahmo keinuhevosen.




juuli2016

[Juuli Hukkaskukka 1]

VUORO

Meren pinnalle, peilityynelle olivat
asettuneet ajatukseni.
Kauan eivät  saaneet levätä.
Rajuilma, myrsky puhkesi.
Raivostuneet, vaahtopäiset aallot
salamoiviin pilviiin viskoi.
Pohjattomiin onkaloihin syöksi.
Ylös kiskaisi.
Tempoi, repi, heitteli.
Rantaan ei päästänyt.

Ajatukset, väsyneet pohjaan vaipui
alle levien, vihreiden ne piiloutui
ettei myrsky enää pintaan nostaisi.
Mereen ikiaikaiseen ne hapertui,
ioneiksi  hajosi.
Pieni itu rantaan nousi ....

meren pinnalla, peilityynellä
odottivat  uudet ajatukset.




juuli2016

[Juuli Hukkaskukka 1]

KUUN KUMARTAJA

Kuuta kumarsi syksyinen tähkä
kuihtunut korsi.
Oli syksy sen tyhjäksi riiponut
jyvät tuuleen sirotellut.
vielä kohosi niityllä
värisi
huminaa syksyn kuunteli.

Odotti talven valkeaa huntua
pitsimyssyä tähkälleen.
Maahan se viimein lakoaisi
luovuttaisi
ei kuuta enää kumartaisi.

Jos kesä olisi
se eläisi
silloin se kuuta kumartaisi.
kultasillasta kiittäisi
hopeakimalluksesta tähkien.

Kuun kumartaja se oli.



juuli2016

[Juuli Hukkaskukka 1]

[Juuli Hukkaskukka 1]

SUON RUUSUT

Kaukana kätköissä korpien  hehkui
suonruusut, suopursut.
Viluisella,
hallaisella sammalsuolla
suolampea reunusti.
Valkeat tertut sammalmaton peitti
kelopuun vettyneen koristi.
Tuoksu mystinen huumasi.
Kuvastui kukat mustaan lampeen,
valaisi tien vesikirppujen.

Oli kukka valkea  petollinen
kukka myrkkyä kehräsi.
Sen kettu kaukaa kiersi,
ei jänö koskenut.
Vain suokärpänen kukalle istahti.

Ne oli noitien aarre,
lehdistä huumaliemensä keitteli.
iltateenä nautti.
Kukista sitoi ne seppeleet
lammen kalvosta peilasi
Oli noidat  kauniita, niin kauniita
ihan silmiä häikäisi.
Oli pursu noitien hajuvesi.

Ne kesän loisti
lumi peitti
alla valkean lumen valkeat suonruusut.

Tullessa kevään
suon peitti
tuoksuvat,
lumenvalkeat suonruusut.



juuli2016

[Juuli Hukkaskukka 1]

Hyvää räiskis uutta pum vuotta räiskis kaikille pumpum !

toivottaa Hukkaselan väki,  juuli & a.

[Juuli Hukkaskukka 1]

MENNYT

Elämä oli paennut talosta
talo ei tuntenut enää aikaa.
Se tunsi vain aution hiljaisuuden,
yksinäisyyden.
Viela aika hetken raunioittaisi
antaisi kulkea talon itse loppuun.
Jättäisi nurkissa kutovat lukit.
Tuulen vinkunan seinänraoissa.

Joku uskalikko  saattoi nähdä
portaissa edestakaisin vaeltavan
naisen valkoisessa kaavussa.
Saattoi nähda kaavun alta vilahtavan
sifonkisen, punaisen röyhelöhelman
kuulla silkkikenkien kopinan.
Se oli talon entinen valtiatar
joka oli tyhjyydelle joutunut
luovuttamaan valtansa.

Pustossa kukki uhmalla punaiset ruusut .
Muurilla kuihtunut muratti.
Kun kaikki luhistuu, särkyy

mistä löytyy valtiattarelle uusi portaikko.



juuli2017

[Juuli Hukkaskukka 1]

KANERVANUMMEN TALO

Talo seisoi kanervanummella.
Se ei ollut lammaspaimenien maja
ei majatalo, ei kirkko.
Lammaspaimenien majat olivat turvemajoja.
Majatalot hirrestä.
Kirkon tornissa oli risti.
Tämä oli muurattu valkeasta tiilesta.

Koskaan ei ollut pihalla ihmisiä
ei lapsia, ei aikuisia.
Muutama puu kasvoi
nummikanerva kukki.

Kun aurinko laski kaukaisen metsänreunan taa
se kultasi valkean talon.
Kanervanummi purppuraa liekehti.

Oliko talo rakennettu vain auringonlaskua varten.



juuli2017

[Juuli Hukkaskukka 1]

VAUNU

Se seisoi unohdettuna sivuraiteella
muisteli kulta-aikoja
julmaa maata
kullanakaivajia, intiaanitaistoja
löydettyjä kultakimpaleita.
Hurjaa riemua.

Se oli tuonut muonat lautahökkeleihin
nyt lahonneisiin.
Se oli tuonut viskin, pelikortit, lamppuöljyn
kiväärit
kellot, mustetolpot, sulkakynät,
kirjoituspaperin, postikortit
armottomille miehille.
Kaikki ne olivat kadonneet.

Vaunu oli rautaa, se kesti.
Se muisteli.

Se itki kadonnutta aikaa.



Juuli