Juulin Ikioma

[THL tiedottaa]

Kais tiesit, että huu-hu on keväisen huuhkajan suustaan päästämä ääni?

[karpalo]

Kais tiesit, että huu-hu on keväisen huuhkajan suustaan päästämä ääni?

Huhhahhei ja Rommia pullo. Sitten ZZZZZ, Krooh, Krooh ja titityy vaan.

[Juuli Hukkaskukka]

.
...............

................On se Ilmoja pidelly.
.

[Juuli Hukkaskukka]

.

.



JUULI JA JUDO

Olipa taasen päässyt valtaan Prinssi Syksy.
Taivaalla purjehtivat nyt valtaisat sadepilvet, syksytuulet puista viimeisetkin lehdet riipoivat.
Oli koulu alkanut, uusvanhoilla pyörillä tämä koulumatka taittui, niin Juulilla kuin PikkuVeikaltakin.
Ekaluokkalaiselta.
Ei Veikka kuitenkaan Siukkunsa seurassa koulun pihaan suostunut saapumaan,
oli Siukku tähän alakastiin kuuluva, likka-säätyyn. Yhdessä Taneli ja Veikka loppumatkan pyöräilivät.
Juulilla oli taasen omat kaverit, tärkeät likka-kaverit.
Nämä puolestaan eivät pikkupoikia miksikään laskeneet. Kiusankappaleita, harmeja olivat.
Niin kului syksy.
Sateinen, harmaa, ankea syksy.
Juuli innolla kaiken käsiinsä saavan luki. Veikka ei lukemisesta niinkään perustanut,.
Tanelin kera pyörillä soramontussa harjoitettu Triaali oli tärkeämpää.
Oli Juuli lukuharrastuksella arvaamattomat seuraukset.



Oli Juulin luku-into valtaisa.
Kesän mittaan oli kertynyt, ilmeisesti, tai varmasti, Maalari-Enon uudessa matkalukussaan rahtaamia kuvalehtiä melkoiset nivaskat. Ja nämähän irtopainoksiksi, lehdet, Juulin käytössä kuluivat. Urheilusivutkin perin tarkoin tutkittiin..
Ei koulussa kylläkään juuri mielisuosiolla urheiltu, juostu tai korkeutta hypätty. Oli perin vastahankaista urheilu Juulille.
Nyt keksi Juuli perin outoa, kiinnostavaa lukemista kuvalehdistä.
Löysi Judon. Ylimalkaista opastusta. Oli kuitenkin muutama kuvakin.
Ja sekös nyt mielen täytti.  Lehdistä luki, peilin edessä eteisessä harjoitteli tätä Judoa, mikä lie Jaappaninmaalta tuotu, eri otteita. Oli tyyny vastustajanaan. Kerranpa erehtyi Nallenkin turkkiin tarraamaan. Oli Nalle ihan eri mieltä, irviteli siihen malliin jotta loppui juulilta sinni. Mirkku-Kolli sensijaan pahasti suhisi, ei uskaltanut tähänkään koskea. Vanhemmat eivät oikein harrastusta hyväksyneet.
Tyttölapsi ja Judo. Ei ole olleenkaan sopiva pari tämä.
Eivät varsinaisesti kuitenkaan evännetkään, olettivat innostuksen ohi hetkessä menevän. Vaan eipä mennyt. Oppi kuin oppikin itsekseen joklaisia heittoja, hyppyjä, kaikenmmaailman ilmaveivejä. Näki itsensä jo mustan vyön haltijanakin.
Eikä mennyt ihan seuraamuksitta tämäkään villitys.

Ulkona, vaihteeksi sovinnossa leikkivät Juuli, Pikkuveikka. Olivat Äiti ja Isä kylään lähteneet. Toki jo Isot Mukulat voi keskenään jättää.
Hyvin kaikki sujuikin, Veikka, ei tosin omasta tahdostaan, suostui jopa hypinnarua pyörittämään.
Juuli vastavuoroisesti Veikkaa olkapäällä kanniskeli. Oli siis rauha maassa.
Vaan eipä ollut kauan.
Eteiseen palailtiin, punaposkisina, iloisina kumpikin.
Vaan vielä oli Veikalla tämä paha tapa, irvistely. Vaikka oli yhtenään kielletty, ei Veikka irvistelytään ollut luopunut.
Taas otti eteisessä Veikka hurjimman ilmeensä käyttönsä. Juulille nyt ponnekkaasti rvisteli.



Ja sekös Juulin sisun sai kiehahtamaan.
Seurauksia ajattelematta tempaisi Veikan otteeseensa.
Käytti nyt lukemaasa irvistelevään PikkuVeikkaan.
Ponnisti kaikki voimansa,
Veikan ilmaan lennätti.
Niin lensi Veikka suoraan eteisen vaatekomeron takaseinään.
Vauhdilla.
Ei ollut ovea komerossa, helposti, kovin keveästi, lensi Veikka oviverhon läpi.
Huuto.
Seurasi Hirveä Kiljunta, korvia repivä.
Veikka parkui minkä kurkusta ääntä lähti. Ja sitä lähti.
Kuoroon yhtyi Juuli, säikähdyksestä.
Pirtissä olevan Nallen haukunta, ulvonta säesti molempia.
Vihdoin, aikansa huudettuaan, ääni loppui. Hiljeni Veikka viimein..
Työlla ja tuskalla sai Juuli Veikan pudonneitten vaatteiden,
henkareiden irtautuneen verhon, seasta pois tulemaan.
"Heität uudestaa, heität varmalla. En tuu." kuului komerosta.
Vihdoin Veikka tuli.

Mutta surkeaksi tuli Juulille tämä tempaus, - Veikan Ilmaveivi.
Oli luvattava Veikalle koko syksyn ajan kaupasta tuotu karkkiosuus. Vaitiolosta ja kantelusta hyvitys.
Ei auttanut muukaan nyt. Oli saatava Veikka pysymään vaiti heittelystään, oli suostuttava.
Olisi muuten seurannut Herra Tupenrapinan vierailu, kotiarestia nyt ainakin.
Eikä se tytöille ollenkaan sopinut.
Koko syksyn katseli n Juuli naama kurtussa sivusta, kuinka Veikka  karkit poskeesa pisteli.
Naama virneessä.
Ei jäänyt tämä Äidiltä huomaamatta. Juuli osuutensa Veikalle, suosiolla ihan, luovutti.
" Ei maita nyt. Tulee Hammaspeikko. "
Oli Juuli - vakiovastaus Äidin uteluihin. Salaa kuitenkin muutaman karkin
avatusta karkkipussista pihisti. Eikä soimannut omatunto ollenkaan.
Maistuivatkin paljon paremmilta,
salaa kun sai ne itsekseen piilossa imeskellä.
Judon, vaivalla opiskellun, harrastaminen loppui siihen paikkaan.
Eikä, ei ollenkaan aikonut vielä keväänkin
karkkiosuuttaan Pikkuveikalle luovuttaa.
Paljon jo nyt Juuli menetti.
Hammaspeikkoa ei suussa näkynyt.

Ei näkynyt myöskään Veikkaa vaatekomerossa.
Koskaan.
.

[Juuli Hukkaskukka]

.


Kellastuu lehdet puun. Syksy. Lakastuu kaislikko.
Kuuluu huuto kurjen. Yksinäisen. Tuulen katoaa.
Huuto sieluni kuin kutsu kurjen. Yksinäinen.
Kesä. Sammuva.

Ei väre pintaa veden riko. Ei aalto rantaan kulje.
Hiljaisuus.  Hämärä,   mi  tummaan syliin  sulkee
sielun yksinäisen .
Aalto huokaa. Meri  tummenee. Taivas himmenee.
Poissa  Kesä.

Juuli - 12
.

[Juuli Hukkaskukka]

.
  Kiitos. Ei ollenskaa nouse mulla päähän. Ei Ei...
.

[Juuli Hukkaskukka]

.


TAIDE

Sai kuin saikin Ystävätär Miri ylipuhuttua Juulin taidenäyttelyyn. Eikä mikä tahansa näyttely ollutkaan, oli peräti Maailman Nykytaiteen näyttely
ARS -80, Ateneumissa, taiteen Pyhäkössä

Oli Miri tarkoin selvillä Juulin taidesuuntauksesta. Tiesi hyvin että tämä nimitti nykytaidetta nimillä Roina & Rompe.
Vanhoja mestareita, Edelfeltin Akkaa ja kissaa, Poikaa ja Varista olisi voinut sensijaan vaikka viikon syömättä tuijotella.
Lähti kuitenkin velvollisuudentunteesta.
Jonoteltiin, paljon oli väkeä joutavaa nähtävää saapunut tuijottelemaan. Sisään avariin, korkeisiin, juhlallisiin saleihin kiemurreltiin jonossa kuin koululuokka teokselta toiselle. Huomasi Juuli  eräässä salissa jalustalle nostetut vanhat maitorattaat, jotka oli koristettu kuusenkävyillä. Hyvin yllätyksellistä, omituista oli muukin ns. taide. Ei ollut toivoakaan yrittää arvata edes, mitä taulut esittivät..
Kärsi Juuli.  Nautti Miri.
Ilmoitti Juuli ensi töikseen myös oman taidenäyttelyn pystyttävänsä. Kunhan inventoisi ensin vanhan mummolan sekä kotitalon vintit ja varastot. Taidetta löytyy takuuvarmasti.
Melkoinen jono, ihmetellen näkemäänsä, kiersi huoneesta, salista toiseen.

Oli kulman takana ovi. Tavallinen ovi.
Miri tietty avasi.
Oli innokas näkemään minkälainen yllätyksellinen Teos oven takana mahtoikaan piileksiä. Ovelle pakkkautui melkoinen ihmisjoukko, joka tönien yritti nähdä, mitä hienoa siellä oikein oli. Niin tietty Juulikin.  Kurkisteli Mirin olan takaa.
Tähän pieneen huoneeseen oli sijoitettu istuva Miespatsas.
Millä Patsas istui, sitä ei Istuskelijan koon vuoksi näkynyt. Joilla oli parempi näkyvvys Taideteokseen, ihmettelivat suureen äänen,

- Onpa elävä Teos , ihan on kuin oikea. Oikein on näköinen, aito. Tosiaan upea on.

Äkkiä avasi Näköispatsas suunsa. Puhumaan puhkesi Patsas :
" Kukahan sitä vessapaperia hakisi, on ihan loppu täältä."
Jostain syystä suma ovella haihtui kokolailla vikkelään. Pieneni ihan hetkessä. Tuli tilaa.
Vähin äänin poistuttiin koko näyttelystä, Miri oli perin hiljainen, ihan oli puhekyky kadonnut.
Ajattelipa Juuli ehdotella Mirille WC:n vessanpyttyä vastapäiselle seinälle isoa peiliä,
josta voisi vastaavaa taidetta katsella. Jätti ehdotuksen kuitenkin toiseen kertaan, kun Miriä vilkaisi,
Ei tainnut ensinkään olla nyt leikkisällä päällä.
Miri kun oli muitte Ihastelijoiden peesissä näköisyyttä elävään ihmiseen suureen ääneen julistanut.
Näin kävi,
patsaalta näyttävä ei välttämättä olekaan Patsas .
.

[Juuli Hukkaskukka]

.


VAARIN TAKSI

Unohtui, ajan kuluessa taka-alalle Viitonnat, Näyttelyt. Ei sitä kaikkia maailman sattumuksia, turhakkeita muistella.

Jatkui työssä- , koulussakäynti Metropolitanissa arkiseen tapaan.
Yleensä alkoivat arkiaamun tapahtumat erittäin hankalasta Ylösnoususta. Juulin kohdalla heräily tapahtui toistuvasti hyvinkin pahatuulisena. Herätyskellon kovaääninen kutsu. Korvissa kuului pataljoonan Rummunpäristys, säestäjänä Sirkkelin kimeät vonkaisut.

Aamu oli taas yksi niistä aamuisista Viisarivillen leikkisistä aikaannsaannoksista. Oli päässyt salaa tämä Viisariville nukkujan sängyn viereen hipsimään, napsauttanut oli herättäjän napin alas.
Sai Juulimakeita uniaan kaikessa rauhasssa edelleen katsella.
Sekä myöhästyä töistä.

Nukkui Juuli pahasti pommiin.
Alkoi pommiaamun tuiki tavallinen taistelu aikaa vastaan.
Ankara noituminen sekä melkomoinen sähellys, sählinki, lisäpiristeenä Haukun mekastus.
Piti pukea pikapikavauhdilla Poika. Agility-keksit taskuun, Haukku pikavirkistysvisiitille puistoon, Haukun ruuat lattialle kuppiin, rottavaari Miu-Mingin päivän eväät kiireellä häkkiin. Kaikki salamavauhtia kelloon,
- - ylinopeutta tuntui sekin tikittävän, yhtenään vilkuillen. Pojan syöttäminen meni suunnilleen suu auki-suu kiinni-pure-niele- komentojen tahtiin. Poika söi jo itsekin, mutta pieni vielä oli. Oli syöminen vitkuttelua, välillä autoilla leikkien, autoiluun ei nyt aikaa liiennyt.
Kaikki ennätysvauhdilla, jota moni olisi kadehtinut. Enää vain Pojan vienti hoito-paikkaan, onneksi samaan taloon.
Hei-hei- hali-pus--pus- ole kiltisti.

Piiliipysäkille lennossa pinkomaan. Juulin tavallisesti käyttämä lPiilivuoro oli aikaa sitten mennyt menojaan, pysäkki ihmisistä autiona, Orjista tyystiin tyhjentynyt. Joten ei kun seuraavaa vuoroa odottamaan.
Tuli vihdoin Piili, - valovuoden kuluttua, Päälinjuriasemalle matka, kelloa yhtenään vilkuillen. Asemalla vaihto sitten vielä toiseen linjuriin, paitsi nyt ei linjuria vaihdettu.
Otettiin tolpalta kiireellä heti kättelyssä Taksipiili.

Säntäsi  Juuli vauhdilla taksiin. Osoite kuljettajalle, sitten ei kun menoksi taas.
Paitsi ei tietenkään eikä ollenkaan heti.
Juuli  Kuskia katseli. Oli tainnut parhaimmat kyytivuotensa ajaa joskus muinaisuudessa. Liekö jo vossikka-aikaan Trillakyytejä ajellut. Oli ilmeisesti Vaari elämänvaiheessa, jossa nuoruudesta toipuminen lujille ottaa.
Kiire, myöhästyminen töistä nosti tuskanhien ja ilkeät ajatukset pintaan. Pomo kyttäisi tapansa mukaan kellokortin vieressä vahtien. Tuli taas pitkiä katseita, paheksuvia. Sekä tuntui välittömästi, armotta, tilissä jokainen myöhästymisminuutti. Ei puhettakaan Aamuntoivotuksesta. Saati Hymystä.

Vaari ryhtyi parhaat aikansa jo kulkenutta piiliään starttaamaan. Eipä auto raegoinut. Yritys toistui muutaman kerran, tuskallisen odottelun, Vaarin pontevan kiroilun jälkeen viimeinkin onnistui.
Piili suostui kuin suostuikin liikkumaan.
Vaarin eteneminen oli, vaikka iänkin huomioisi, peräti verkkaista,. Muistutti  huomattavasti eläinmaailman liikehdintää. Mateli kuin Etana, loikkasi liikennevaloissa äkisti kuin Sammmakko. Siinä jysähti Kyydittävä  äkkijarrutuksessa ilmeisesti tiilistä rakenneltua etupenkkiä vasten. Piilin loikatessa eteenpäin Samakkotyylillä, lennätti kyydittävän äkisti taakse. Iskeytyi kivikovaan takapenkkiin.
Hienovarainen Vihje hieman ripeämmästä ajosta, sama se missä vauhdissa mustelmille jysähteli, kuitattiin olankohautuksella, lakonisellla lippalakin alta tulevalla murahduksella, - ei käy, muuten käviskin - . Tämän viisauden edessä Juuli luovutti. Seurasi sydän pompottaen Vaarin ajotapaa.
Ajoi Vaari nenä tuulilasissa kiinni. Odotti Juuli yhä kasvavassa kiukussaan, milloin edelläajavan takapuskuriin rysähdettäisiin.
Vaarilla oli lisäksi paha yskä. Yski Piili, yski Vaari. Koko matkan. Molemmat.
Kaivelipa Vaari , uhmaten muun liikenteen vaaroja, nenäliinaakin taskustaan, yhdellä kädellä piiliään ohjastaen. Minnekäs minä se nästyykin oikein ....
Kylmäkin autossa oli. Syksyn pakkaset olivat näkyvistä ovenraoista sisään autoon tunkeutuneet. Lämmityslaitteet olivat kaiketi rikki, sikäli mikäli niitä tässä autoksi kutsutussa edesn oli. Huurtui  Juuli,
ei kuitenkaan Vauhtivastauksen saatuaan enää lisää kysellyt.  Vastaus oli kai muuhunkin pitävä..Matka jatkui hitaasti edeten kuitenkin , matelu-sammakkoloikka-matelu-loikka.
Oman ennalta arvaamattoman säväyksensä toivat kyytiin lisänä toisten autoilijoiden kiukustuneet Torven soitannot.  Paljonpuhuvat Ilmeet ja Keskisormet.
Pysyipä Vaari niiden avustuksella, -  ilmeisesti, hyvinkin hereillä.
Nyrkkiä heristeli, kiroili tottuneesti Ilkeille Soittelijoille.  Availi ennestääkin hyisen Piilin ikkunaa. Erikoisin vertaus minkä OpalVvaarin suusta kuuli,
kuului " ....... - keleen...  - tanan Hottentotti."

Pinna kihisten istui Juuli takapenkillä hiljaa naiselle Sopimattomattomia Ilmaisuja mielessään toistellen.
Epäili tätä vauhtia pääsevänsä perille ehkä jo Jouluksi.
Nyt oli alkusyksy. Joten Jouluksi varmasti ehdittäisiin. Hieman Joulua aiemmin, -  Yllätys, Yllätys, kuitenkin työpaikka häämötti edessä.
Toisti uudelleen Vaarilta matkan aikana unohtumaan päässeen talonumeron. Vaari oli lisäksi huonokuuloinen, huomattiin matkan varrella, joten numero piti karjaista Vaarin korvaan.
Vaari hiljenteli sota-ajan peruja olevaa ajokkiaan sen minkä vielä pystyi vauhdistaan vähentämään, kulkupelin kokonaan pysähtymättä. Tiiraili hartaasti rakennuksien seiniltä niiden katunumeroita, hitakaisesti kääntyi.
Virkahti:

"Voipikos Rouva kahtoo sen talonummero. Miulla ko on tuo näkö vähä heikonpuoleine."

Rouva kahtoi.
Ensin Vaaria, sitten talonumeroa.
Mikäli mahdollista vieläkin kalpeammaksi valahti.
Maksoi.
Päätti Juuli, vähäisenkin vaaran uhatessa,
ajatushäiveenkään vaaniessa,
minkääänvaltakunnan Vaarin kyytiin joutumisesta,
Ehdottomasti kävelee Juuli

Vaikka Inariin.
.

[Juuli Hukkaskukka]

.


.VANNEHAME

Kevätaikaa vietettiin.
Lumet jo sulaneet, aurinko lämpimästi jo paisteli.
Sinivuokotkin jo kukintansa esitelleet, lakastuneet jo.
Vähäiset, loput kevätpurot vaivalloisesti lirittivät. Näihin kuivuneisiin kuitenkin Pikkuveikka sekä adjutanttinsa Jokirosvo, Hiljainen Taneli, vesirattaitaan innolla yrittivät pyörimään. Kunnes Isä yhteen kompastui hämärässä aamussa Hyyskäreisulla. Loppui Vesirattaiden asennus.
Jos olivat vuokot kukintansa kukkineet, kukkivat muut kukat sitä suuremmalla innolla. Päivittäin sai Äiti mitä oudomman näköisiä kukkapuketteja, vuoroin sekä yhtaikaa Veikalta, Juulilta. Oli kuitenkin  sydämestä kukkapuketti annettu, hartaudella kerätty.
Koulu jatkui vielä muutamia viikkoja.
Kulkivat kumpainenkin koulumatkat tavallaan, Veikka pyöräili. Juuli täpötäydessä Linjurissa vakiseisomapaikallaan.
Todistustaan jännitti kumpainenkin.
Veikalla teki kiusaa lukutaito. Juulilla uuden nimen saanut laskento, algebra. Laskettiin nyt kirjaimin,
se oli ylipääsemätön paikka.
Yli oli kuitenkin päästy lannevanne-villityksestä. Hulahulasta.
Pojilla nämä villitykset, muoti-ilmiöt tuntuivat pysyivän vakioina vuodesta toiseen. Ritsat, kevätpurot, räksinpesät. Pahvinpalat pyörään pyykkipojilla kiinnitettyinä päristiminä. Sekä itseväkerretyt, katkeilevat kaaripyssyt.
UusVilli autojen rekisterinumerojen vertailut.
Keräämiset tienvarrella.

Tyttöjen laita oli toisin.
Kaikki villitykset, mitä nyt maa päällään kantaa tarttuivat.
Ja pysyivät.
Oli juuri selvittty Hulahulavanteesta, kun jo samainen Hulahulatyttö,
Ameriikankävijä, uuden Muodin tytöille esitteli.
Tuli Vannehameet.
Suoraan Ameriikanmaalta.
Tytöt suorastaan hullaantuivat.
Oli toki ennenmuinoinkin tyrnyyrejä naisten hameissa keikkunut, vaan oli tämä aivan toista. Ameriikankävijätyttö ensimmäisenä, tietenkin, Suuren Maailman tyylin esitelläkseen  maalaistytöille mallia hameessaan näytti.
Ja olikin siinä katsomista.
Ihaileva, kadehtiva piiri Tytön ympärillä, välitunnilta välitunnille, tiheni. Olipa joukossa muutama poikakin. Nauraa räkättämässä.
" Varikset ton hameen alle pesii." Pojat ilkkuivat, härnäilivät. Kuitenkin pojansielussaan salaa tätä ilmestystä ihailivat.
Sillä Ilmestys se tosiaankin oli.
Melkein korvissa olivat pörhöllään hameen helmat. Oli ympärysmittaa, kangasta hameeseen uhrattu monia metrejä.
Eivät ymmärtäneet maalaiset tytöt lainkaan, millä oli tuo ollenkaan mahdollista. Noin kamalan korkealla, pyöreänä hameenhelmat. Ja pitsinen alushamereuna takaa osittain vilkkumassa. Sekin asiaan kuului, Muotiin. Armollisesti suostui Ameriikanneito selittämään asian, opastamaan innokkaita ihailijoitaan, kadehtijoitaan.
Tärkki.
Rautalanka.
Kummatkin saivat aikaan tuon mahdottoman hameilmiön.
Eivät olleet kaikki tytöt likikään koskaan tärkistä kuulletkaan. Jokunen tiesi sillä paidan, juhlapaidan kauluksia kovetettavan.
Nyt tärkättiin alushame, pitsireunainen. Helmaan rautalangan, kuka minkinvahvuisen, pujotti.
Näin sai Juulin koulussa ainakin, alkunsa tämä tyttöjä häikäisevä, huumaava  Muoti-ilmiö.
Vannehame oli jokaisen nyt saatava.
Tottakai Juulinkin.



Taas alkoi taisto. Nyt Vannehametaisto.
Ensin laittoi kampoihin Äiti.
" Voi Laps pieni. Joudutaan ostamaan jokiseen hameeseen metritolkulla kangasta. Sekä alushame, pitsit, tärkit, siihen vielä lisänä. Ei olisi nyt juuri oikein varaa."
Vaikka Äiti yritti kuinka estellä, ei lannistunut Juuli.
Isä ei Juulin ihmeeksi asiaan puuttunut. Taisipa salassa olla sitä mieltä jotta nättejähän nämä hameet tyttöjen päällä olivat. Turhan kalliita vainen.
Juuli  jankkasi ja jankkasi.
Lupasi sitä, lupasi tätä.
Päivästä toiseen.

Äiti taipui.
Ostettiin hamekankaat, tosin vain kahteen. Oli Juuli siitäkin iloinen, nyt olisi Juulikin muodikas.
Ei tarvitsisi sivusta kateena katsella toisten muhkeita, muodikkaita Vannehameita. Pitsejä.
Äiti ompeli hameet, pitsitkin, alushameen reunoihin.
Rautalangan Juuli alasaumaan pujotti. Nytpä hulmusi helma.
Tyystiin unohti hypinnarunsa.
Vaan oli unohtanut myös seisomapaikat Linjurin käytävällä.
Sekä sen miten näillä ylipäätään istuttiin, näillä Äidin ja Veikan sanassa, hökötyksillä.
Se olikin Taito. Se istuminen.
Oli istuessa nostettava vanne takaa ylös korkeuksiin. Tyttöparven luokassa istuessa oli kuin karavaanien vankkureiden kankaisia takaosia olisi luokkaan matkannut. Näitä puolipyöreitä. Lisäksi työntyi Vannehameen etuosa syliin.
Oli istuttava polvet mahdollisimman paljon pulpetin alla, eivät sentään housunäyttelyä pojille alkaneet tytöt pitämään.
Hankalaa oli.
Hankalaa oli myös Linjurin kapealla, täyteen sullotulla käytävällä seisominen. Ei ollut rautalanka kovinkaan jäykkää, litteiltä pannukakuilta näyttivät hameet Linjurista poistuttaessa. Näitä litiskaisiksi muotoutuneita hameita sitten koulun veskissä ja puskien takana pyöreiksi taasen oiottiin.
Mutta muodikkaita, perin muodikkaita nyt oltiin.
Hypinnarun hyppiminen ei tullut kysymykseenkään.
Ei mahtunut naru pyörimään.

Vaan alkoipa hankaluus pikkuhiljaa tämän muodikkuuden voittaa. Kaikki toiminnot näissä ylileveissä hameissa olivat melkolailla vaikeita, hitaita suoritettavia.
Lisäksi niissä paleli. Tuuli suoraan avonaisen hameen alle. Pikkuhiljaa alkoi yksi jos toinenkin VanneNeito saapua kouluun tavallisessa hameessa, rautalangat nurkkaan viskanneena.
Ilmoitti ettei mokomaa, vaikeaa, hankalaa Muotia enää noudata. Olkoonkin että oli  Ameriikanmaalta. Pitikö sitä nyt kaikkia hankaluuksiakin noudatella, Ameriikkaa matkia.
Ei tarvinnut.

Niin pikkuhiljaa väistyivät Vannehameet. Palasivat entiset, tavalliset hameenhelmat koulun käytäville liehumaan. Ei repineet enää rautalangan päät sukkiakaan silmäpakoisiksi.
Poistui Muoti.
Tytöt joukolla ihmettelemään, mitä kummaa olivat näissä Hörhötyksissä nähneet. Ei nähty enää, hypinnarukin käyttöön nyt voitiin ottaa.
Hiukan tyttöjä asia nolostuttikin. Kaikkea sitä pitääkin.
Vaan pitäähän sitä.
Mitä sitä ei nainen kauneutansa eteen tekisi.
Jopa Vannehameenkin, mokoman hökötyksen, päälleen puki.

Vaan voitti Järki.
.

[Juuli Hukkaskukka]

.


Tämä On Merkurius.

Spiraaliplaneetta.

Me olemme Mikrobit.

Me olemme Mikrobit. Arsenit.
Meillä on Kaikki Valta.
Kaikki Elämä.
Olostuminen alkaa meistä. Me aloitamme, me lopetamme Elämän.

Me olemme muuntuneet, on tapahtunut Aikamutaatio. Poikkeamme varsin suuressa määrin ulkoisesta olostamme triljoonia EsiAikajanoja sitten.
Mikroskooppinen Oleamismuotomme on tuhoutunut. Me vastaamme kooltamme Ihmislajia.
Olemme edelleen monilajisia. Kaikki mikrobisisännöt ovat säilyneet. Meillä on  loistava Äly, loistava Viestintä. Viestintämme tapahtuu alitajunnassamme.
Meillä on Galaksin mahtavin Vaistoelo.

Olemme alistaneet, kehittäneet Planeetallemme täydellisen Orjistumisoloamisen. Heikoimmat yksilömme orjistetaan välittömästi. Orjat huolehtivat tarpeistamme. Niitä ei ole paljon, me emme tarvitse mitään. Emme nauti ravinteita.  Horrostuksemme aikana on huolehdittava ettei HorrosOleamisolomme vaivu Syväkooma olonteeseen. Siitä emme enää herää, Tuhoudumme.
Olemme kehittäneet Merkuriksen ohueen kaasuilmastoon rakennelmat, Spiraaliaselit, joissa Valveillaoloaminen käytetään.
Meidän pintamuodostuksemme on kiviaines. Kraatereita. Meteorien törmäilyistä johtuvia on hyvin paljon.
Suurin on Caloris, 1600 km teidä pituusmitoissanne.
Meillä on myös jäätyenyttä vettä. Täysin hyödytöntä. Lämpötilamme erot ovat suuret,
C asteet + 400- - 180. Olemme täydelllisesti sopeutuneet. Me emme niitä erota. Ihmislaji tuhoutuisi.
Meillä on Äly, Galaksi tehokkain. Tunteita, mikäänlaisia meillä ei ole.
Me muunnumme, me olemme yhtenä hetkenä näkymätön, toisena näkyvä.
Aikalasku, Aikajana  meillä on. Vuotemme on 1, 5 päivän pituinen.
Spiraalisaselemme ovat pehmeää soluainesta, voimme helposti kiinnittyä Spiraalin seinämiin. Lisäännymme kaksijakoisesti. Mageettikenttämme on valtaisa, mikä mahdollistaa nopean Vaistosiirron. VaistoJanan.
Kuita, renkaita miellä ei ole.

Me aiheuttaisimme Epidemian, täydellisen Tuhon Maa - Planeetalla.
Siksi emme ymmärrä,  miksi Maa lähetti Marnier-3 luotaimen kuvaamaan, vakoilemaan.
Maa suunnittelee lisää luotaimien lähettämistä.

Me varoitamme Teitä.
Meillä ei ole mitään mitä te voisitte hyödyntää. Meillä on ominaisuutenamme vain lukemattomat
virukset, bakteerit jotka väilttömästi tuhoaisivat teidät.
Emme halua teitä tänne.
Seuraavista luotaimistanne osan tuhoamme , osan varustamme lukemattomilla tappavilla Eliöillä, Viruksilla. Itsellämme.
Palautamme ne näin varustettuna takaisin teille.
Ihmislajilla ei ole vastakeinoa.
Tuhoudutte.

Me varoitamme Planeettaa Maa. Mikäli Ohjelmanne jatkuu, me tuhoamme teidät.
Kaiken.

Paluuta teillä ei ole.
Me pidämme siitä huolen.
.